Tunti 18: ke 13.3
Keskeisiä asioita
- Koneet, digitalisaatio ja automaatio korvaavat kovaa vauhtia ihmistyötä erityisesti teollisuudessa.
- Suomi on palveluyhteiskunta. Suurin osa työvoimasta työskentelee ammatissa, jossa tuotetaan palveluja toisille ihmisille.
- Työn tekeminen ja ammatit ovat muutoksessa. Työn tekemisen muutos tuo paljon haasteita ratkaistavaksi tulevaisuudessa. Miten saada työ ja siitä seuraava elintaso jaettua kaikille?
Suomen elinkeinorakenne
Noin puolet suomalaisista käy töissä. Työstä ihmiset saavat palkkaa ja elättävät itsensä ja perheensä. Valtio huolehtii niiden aikuisten toimeentulosta, jotka eivät käy töissä (esim. opiskelijat).
Valtio saa rahansa pääasiassa työssäkäyvien suomalaisten maksamista veroista. Ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvointi perustuukin kokonaan työn tekemiseen.
Työn tekemiseen liittyy monenlaisia ongelmia, jotka pitää ratkaista. Työtä ei riitä kaikille. Yli 200.000 suomalaista on ilman työtä. Vuonna 2016 Suomeen syntyi yli 200.000 uutta työpaikkaa. Valitettavasti niitä samalla poistui hieman enemmän. Tämä muutos on käynnissä koko ajan ympärillämme.
Työ ja ammatit jaetaan kolmeen pääelinkeinoon. Näitä ovat alkutuotanto, jalostus ja palvelut.
Ohje
Selaamalla alaspäin löydät nipun tehtäviä, jotka liittyvät Jakso 3.3 -3.4 Työelämä (monisteen sivut 27-39) tai AIPE EDU YH2: klikkaa TÄSTÄ 👈
Tehtävät on jaoteltu vaikeusasteen mukaisesti: helppo, keskivaikea ja vaikea.
- Helpoissa on kerrottu oppikirjan kappale, josta tieto löytyy. Yksinkertaisia tehtäviä.
- Keskivaikea: tietoa pitää hiukan etsiä tai tuottaa. Hiukan työläämpiä.
- Vaikea: tehtävissä joutuu etsimään ja omaksumaan tietoa, jota tehtävissä joutuu hieman soveltamaan.
Vaikeustaso: helppo
Vaikeustaso: helppo
Vaikeustaso: helppo
Vaikeustaso: helppo
Vaikeustaso: helppo
Vaikeustaso: keskivaikea
Vaikeustaso: keskivaikea
Vaikeustaso: keskivaikea. Lyhyt tarina
Markus
Irtisanomisaika
Potkut
Irtisanomisajan palkka
Myöhästely
Someraivo
Laiton
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.