6. Oppimistarinani

Oppimistarinani

Tämä tehdään opintojen lopuksi opettajan johdolla.

Oppimistarina -kirjoitelman päätarkoituksena on pohtia mitä sinä osaat, mitä ammatillisista osaamista sinulle on kertynyt vuosien varrella. Älä ole vaatimaton, vaan tunnista ja tunnusta rohkeasti se missä olet hyvä. Alla on apukysymykset, joita pohtimalla pääset kiinni kokemuksiisi ja osaamiseesi.

Pohdi ja arvioi omaa osaamistasi seuraavien osa-alueiden kautta. Pohdi mitkä ovat kullakin osa-alueella vahvuutesi ja kehittymisen kohteet. Mieti miten toivot niiden kehittyvän jatkossa.

  • Johdanto

Tässä osiossa kerron mitä kaikkea olen oppinut kolmen vuoden aikana Jämsän ammattiopistossa. Pyrin tällä portfoliolla siihen, että jonain päivänä voin käyttää tätä portfoliota työnhaussa. Haluan, että tämä portfolio toimisi niin työnhaussa apuna kuin muistona mulle näistä kolmesta vuodesta. Tämä portfolio sisältää paljon tietoa kolmesta opiskeluvuodesta Jämsän ammattiopistossa. Kolme vuotta Jämsässä olivat minulle antoisia ja en olisi uskonut, että opin näin paljon uutta. Olen tutustunut aivan mahtaviin persooniin ja ihmisiin niinä vuosina.


  • Tekniset työtaidot (mitä osaamista minulle on kertynyt)
Osaan tehdä turvallisuuteen liittyviä asiakirjoja. Näitä asiakirjoja ovat turvallissuunnitelma, riskikartoitus ja riskianalyysi. Olen käynyt koulussa läpi eri menetelmiä ja osaan hyödyntää niitä ohjauksissa. Näitä menetelmiä ovat liikunnanohjaus, luonto- ja elämystaidot, tieto- ja neuvontapalvelut, kulttuuriohjaus, verkko- ja mediaohjaus ja tekniset- ja kädentaidot. Näistä eniten tietoa mulla on luonto- ja elämystoiminnasta. Olin melontareissulla ja vaelluksella. Osaan suunnitella erilaisia ohjaussuunnitelmia erilaisiin tilanteisiin. Osaan soveltaa ohjaamista eri tasoisille ohjattaville. Osaan suhteuttaa koulun ja vapaa-ajan sillein, että en ole aivan väsynyt ja hoidan tärkeimmät asiat ennen kavereideni näkemistä. Hoidan itsenäisesti kouluhommia ja työhommia. Motivaatio kolmeen opiskeluvuoteeni oli hyvä, koska pääsin yhteishaussa alalle jolle todella halusin. Noudatan työturvallisuutta siten, että osaan kartoittaa riskit ennen ohjausta ja ennalta ehkäistä riskien syntymistä ohjauksissa. Käyn tarkimassa hätäpoistumietiet ja palovaroittimet ennen toimintaa. Huolehdin, että mulla on mukana ensiapulaukku, jossa on kaikki tarvittavat välineet. Olen käynyt ea1- ja ea2 kurssit ja myös hygieniapassi koulutuksen. Haluan antaa asiakkaille hyvän kuvan itsestäni ohjaajana. Olen avoimin mielein uusia iihmisiä kohtaan ja positiivisella asenteella kohtia uusia tilanteita.

  • Sosiaaliset taidot

Olen oppinut arvostamaan toisia ihmisiä ihan eri tavalla, kuin ennen opiskelujani. Opin, että jokaiselta uudelta ihmiseltä voi oppia paljon uusia havaintoja joita ei itse välttämättä edes huomaa. Osaan kuunnella ihmisiä ja haluan auttaa muita ihmisiä parhaani mukaan. Tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, koska koulussa pääsi toimimaan erilaisten persoonien kanssa. Erilaisten persoonien kanssa toimiminen on antanut minulle paljon uutta tietoa ja taitoa. Olen kouluni kautta saannut enemmän uskallusta esiintyä ja puhua luokan edessä. Peruskoulussa se oli minulle paha paikka, mutta nykyään se menee helposti. Olen oppinut arvostamaan itseäni enemmän. Olen hyvä just siinä mitä teen ja vaikka en heti jotain asiaa oppisi niin asian eteen tehdään töitä, että se opitaan. En ole enään ankaara itseäni kohtaan, koska opiskelujen aikana olen oppinut olemaan itseäni kohtaan säädylisempi ja lempeämpi.

  • Suunnittelu,- kehittämis- ja arviointitaidot
Olen oppinut suunnittelemaan työtäni paremmin. Olen oivaltanut, että ohjaukset ja kaikki muut työt kannattaa suunnitella hyvin, niin välttyy isoimmilta riskeiltä. Olen suunnitellut omaan oppimistani. Hoidin kouluasioita vielä vapaa-ajallakin, että koulussa opitut asiat jäivät mieleeni. Hain paljona tietoa, jos en löytänyt johonkin asiaan vastausta heti. Haluan kokoajan kehittyä. Tällä alalla ei koskaan olla ihan valmis.Kokoajan voi oppia uutta. Minulla on kyky yhdistää teoria tieto käytännön toimintaan. Arvioin omaa toimintaani itsenäisesti ja pyrin kehittämään sitä, jos huomaan kehitettävää.