Monilukutaidon kehittyminen
Monilukutaidon opettaminen
Mitä sinä opit monilukutaidosta, sen opettamisesta ja oppimisesta äänimaisematyöskentelyssä?
Opin projektin aikana monilukutaidosta, että tietoa voidaan tuottaa monipuolisesti äänien kautta ja usein äänet tai musiikki voivat antaa tekstille eri merkityksen. Opettamisessa tärkeää on luoda jonkunlainen pohja ja taustataidot, ennenkuin lähtee äänimaisemaa toteuttamaan. Myös ryhmätyöskentelytaidot nousevat tärkeään rooliin, jotta jokainen löytää oman paikkansa ja suostuu ottamaan edes jonkun osan ryhmästä. Tekstiin tutustuminen on tärkeää, vaikka tuntemattomasta tekstistä spontaanin äänimaiseman tekeminen voisi olla myös mielenkiintoista.
Äänimaisemaa ohjatessa pitää olla selkeät ohjeet ja työt on tärkeää purkaa niin, että päästään oppilaiden ajattelun taakse. Jokaisesta työstä tulee aina erilainen, joten taustatarinat ovat mielenkiintoista kuultavaa!