RSS-feedin jakaminen peda.net-sivulla
Ylen tiedeuutisia
Aurinko pimenee tänään: katseluun tarvitaan suojalasit tai vaikka siivilä
Keskiviikon auringonpimennystä pitäisi pystyä seuraamaan koko maassa, mutta parhaiten se näkyy lännessä ja pohjoisessa.
”Harva lähtee lenkille elääksen viisi vuotta kauemmin”, sanoo tutkija – kestävä liikuntainto kumpuaa mielen syövereistä
Liikunnan ilo kestää tutkitusti paremmin aikaa kuin kuntokuurit. Liikuntapsykologian tutkija Noora Ronkainen kertoo, mistä liikunnan imu syntyy.
Tekoäly loi juuri viruksia, joita ei löydy luonnosta
Tulokset herättävät toivoa lääketieteellisistä edistysaskelista, mutta myös huolestuttavan mahdollisuuden, että teknologiaa voitaisiin joskus käyttää väärin.
Sosiaalista mediaa nuorempina käyttävät lapset näyttävät menestyvän huonommin koulussa
16-vuotiaana ero on jopa kuuden kuukauden oppimisen verran.
Suomessa biotieteilijät ovat teknologiayhtiöiden mielijohteiden armoilla – Google ei sulje pois katkoksia Trumpin vuoksi
Suomen biologinen tutkimus on usein riippuvainen digijäteistä. Siellä, missä tekoälystä on eniten hyötyä, on nyt pulaa tarvittavista työvälineistä.
Internetin totaalinen romahdus pysäyttäisi Suomen muutamassa päivässä, asiantuntijat arvioivat
Huoltovarmuuskeskuksen varautumisasiantuntija Juha Ilkka ja viestinnän professori Mervi Pantti kertovat, mitä internetin romahtamisesta voisi Suomessa seurata.
Kiusallinen virhe: USA:n ulkoministeriö esitteli virheellistä karttaa Afrikan maista
Yhdysvaltain ulkoministeriö kutsui tapausta ”epäonniseksi virheeksi”.
Itä-Suomen yliopisto: jos ministeriö ei oikaise ministeri Rydmanin rahoituspäätöstä, menemme hallinto-oikeuteen
Tieteentekijöiden liiton mukaan ministerin toiminnalle on kaksi mahdollista selitystä. Kummassakin tapauksessa yliopistot toimivat oikein vaatiessaan oikaisua päätöksiin.
Tutkijat selvittivät: tästä syystä linnut laulavat eri ympäristöissä eri tavalla
Kaiken linnunlaulun todettiin koostuvan vain muutamasta pääosasta
Tutkijat löysivät maankaltaiselta planeetalta kaasukehän
Tutkijan mukaan planeetalla on kaikki elinkelpoisen ympäristön edellytykset.