Täytin suomen kielen ja kirjallisuuden pedagogisen osaamisen itsearvioinnin ja samalla reflektoin omaa suomen kielen ja kirjallisuuden osaamistani näin opintojen loppusuoralla. Vaikka kyseisen kurssin suorittamisesta ( ryhmätapaamisista) on jo useita vuosia, oli mielenkiintoista käyttää arviointityökalua ja pohtia, millaista osaamista minulla on tällä hetkellä. Myös äidinkielen kotitenttiin valmistautuminen on palauttanut mieleen suomen kielen ja kirjallisuuden opintoihin liittyviä teemoja.
Loppusuoralla olevat maisteriopinnot, työkokemus erilaisista kasvatusalan työtehtävistä, lukuharrastus ja erilaisten medioiden seuraaminen ovat tarjonneet pääsyn monenlaisten tekstien maailmaan ja näin syventäneet (ja syventävät edelleen) osaamistani erilaisten tekstien tulkitsijana. Koen, että akateemiseen tekstiin ja tutkimukseen perehtyminen ja erilaiset yliopisto-opintojen aikana käydyt keskustelut ovat kehittäneet kykyäni tarkastella erilaisten tekstien motiiveja ja teksteissä käytettyjä vaikuttamisen keinoja. Etenkin median eri kanavia ja esimerkiksi iltapäivälehtien uutisotsikoita selatessa on tärkeää, että pystyy katsomaan raflaavien uutisotsikoiden ja (joskus) hatarien faktojen taakse. Koen, että minulla on hyvät valmiudet tarkastella erilaisia tekstejä ja niissä esitettyjä faktoja kriittisesti, mutta toisaalta erilaiset skandaalin hakuiset ja kärjistävät otsikot, päivitykset, julkaisut ja Tiktok-videot myös kiinnostavat ja ikäänkuin "vetävät minua puoleensa". Siksi pyrin pitämään kriittisen näkökulman tietoisesti mielessäni näillä raflaaville ja vaikuttamaan pyrkiville sisällöille altistuessani.
Vaikka koen, että useimmiten pystyn tarkastelemaan erilaisia tekstejä kriittisesti, olen havainnut myös tilanteita, joissa minua on "helppo huijata" pois kriittisyyden ja tekstin tulkinnan ääreltä. Näissä tilanteissa teksti liittyy usein aiheisiin, jotka ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä tai tunteita (esimerkiksi pelkoa) herättäviä. Kun kärsin voimakkaasta sairauksien pelosta huomasin, että kaikki sairauksiin liittyvä kirjoittelu kontekstista riippumatta näyttäytyi minulle totena. Pelon hetkellä oli helppoa uskoa Jodelin ja Tiktokin asiantuntijoita, raflaavia uutisotsikoita, vitamiini-mainoksia, rokotteiden vastustajia ja erilaisia suomalaisia ja ulkomaalaisia lääkärisivustoja. Oli hätkähdyttävää huomata, kuinka helposti tekstin kriittinen tarkastelu ja kontekstin huomioiminen unohtuvat, kun teksti muutoin ikään kuin "vastaa johonkin omaan tarpeeseen". Pyrin pitämään tämän ilmiön mielessäni aina, kun luen jostain tunteita herättävästä aiheesta. Esim tunteita herättäneitä USA:n vaaleja seuratessani valitsin tarkkaan ne tietolähteet, josta tietoni hankin.
Tekstin tuottajana olen mielestäni hyvä. Minulla on laaja sanavarasto ja lauserakenteet ja kielioppi on teksteissäni pääosin tarkoituksenmukaista. Koen, että myös kielitiedon keskeiset käsitteet ovat minulle tuttuja, ja pystyn hyödyntämään näitä käsitteitä omissa teksteissäni tai tekstejä havainnoidessani.
Mielestäni kirjoitan luontevasti erilaisia tekstejä ja ymmärrän, kuinka konteksti ja tekstin tavoite vaikuttavat tekstin tyyliin. Vaikka aiemmin jopa "kritisoin" raflaavia ja skandaalinhakuisia uutisotsikoita tai vaikuttajaviestintää, ymmärrän myös, että näiden keinojen käyttämiselle on aikansa ja paikkansa.
Myös ryhmässä/ parin kanssa kirjoittaminen on minulle luontevaa ja esimerkiksi kandi- ja ProGradu tutkielmani teinkin parin kanssa. Parin tai ryhmän kanssa onnistun myös tekstin suunnittelussa ja kokonaisuuksien jäsentämisessä hyvin, mutta tekstin suunnitteleminen (ja suunnitelman nodattaminen) yksin on minulle joskus haastavaa. Tartun kirjoittaessani usein epäoleennaisuuksiin ja korvaan aiempaa suunnitelmaa uusilla "paremmilla" suunnitelmilla, jolloin kokonaisuudesta saattaa (usein) muodostua sillisalaatti. Töissä ollessani esimerkiksi lasten huoltjille suunnattu viestintä vei joskus täysin liioitellun määrän aikaa, kun muokkasin viestejä ja tein jatkuvasti uusia suunnitelmia. Tämä on tapa, josta minun täytyy opetella pois, sillä pahimmillaan yksittäisiin ja lopulta melko merkityksettömiin viesteihin voi kulua arvokasta työaikaa, joka olisi tärkeää käyttää ihan muualla.
Myös yliopisto-opinnoissa kirjoittamisetehtävät ovat tuntuneet toisinaan haastavilta, vaikka toisaalta nautin kirjoittamisesta ja ajatusten prosessoinnista kirjoittamisen keinoin. Nykyään pyrin suunnittelemaan tekstini ja suunnittelun jälkeen määritän ajan, jonka saan kirjoittamiseen käyttää. Tämä auttaa keskittymään tekstin aikaansaamiseen, eikä anna mahdollisuutta jatkuvaan muokkaamiseen ja uudelleen ideointiin.
Mielestäni minulla on kattava ymmärrys siitä, että tilanteinen kielenkäyttö perustuu sopimuksiin ja että kieltä käytetään eri tavoin erilaisissa tilanteissa ja ryhmissä. Pienenä muistan pohtineeni suhdettani kiroiluun ja päädyin siihen, että ei ole niin vaarallista, jos joskus kavereiden kuullen kiroilen, mutta mummolassa tai opettajien aikana kiroilu ei mielestäni ole sopivaa. Nykyäänkin osaan mielestäni luontevasti käyttää kieltä ja sen tehostekeinoja erilaisissa tilanteissa ja hahmotan mielestäni hyvin tilanteiden kielelliset "normit" tai odotukset.
Erilaisissa kasvatus- ja opetusalan työtehtävissä ymmärrykseni kielitaidon moninaisuudesta ja kielen merkityksestä on kasvanut hurjasti, mutta ne ovat myös teemoja, joita haluaisin työstää edelleen. Työskentely vaikeasti autististen lasten kanssa opetti näkemään, että kielellä on valtava merkitys silloinkin, kun henkilö itse ei puhu ollenkaan. Ymmärsin myös, että puheella kommunikointi ole sama asia, kuin kielitaito. Näiden puhumattomien lasten kanssa kommunikoinnin apuna käytössä olivat kuvakortit sekä tukiviittomat. Kun kommunikoiminen viittomin tai kuvin tuli lapsille tutuksi, myös lasten "häiriökäytös" ja suuret tunteenpurkaukset vähenivät huomattavasti. Tämä havainnollisti hyvin, kuinka tärkeää kuulluksi tuleminen, itsensä ilmaiseminen ja omiin asioihin vaikuttaminen on.
Kielen vaikutus identiteettiin näkyy hyvin myös oppimisvaikeuksista kärsivien ystävieni itsetunnossa ja oppijaminäkuvassa. Useat heistä pitävät itseään "tyhempänä" tai "huonompana", eikä opiskelu tunnu heistä mielekkäältä. Työssä ollessani erään lapsen huoltaja tuli luoksen mukanaan edellispäivänä koteihin lähettämäni tietosuojakysely. Silminnähden nolostuneena ja anteeksi pyydellen hän kertoi kärsivänsä niin vaikeasta lukivaikeudesta, ettei hän ymmärrä, mitä paperissa kysytään ja mitä hänen pitää siihen täyttää. Täytimme paperin yhdessä, jonka jälkeen huoltaja jatkoi itsensä parjaamista ja samalla tuli maininneeksi, että ei tarvitse ihmetellä kun "lapsikin on niin yksinkertainen". Tällaiset keskusteut ja kokemukset ovat lisänneet ymmärrystäni siitä, että kieleen liittyviä toiseuden kokemuksia voi olla myös suomea äidinkielenään puhuvilla ja näiden kokemusten vaikutukset identiteettiin voivat periytyä jopa sukupolvelta toiselle. Tulevana opettajana minulle olisi tärkeää osata auttaa myös kielellisistä vaikeuksista kärsiviä oppilaita positiivisen oppijaminäkuvan rakentamisessa.
Vaikka tunnistan opintojen ja verrattain lyhyen työkokemuksen syventäneen ymmärrystäni kielen ja kirjallisuuden oppiaineen ( ja - sisältöjen) merkitysksestä oppijan identiteelille, kehitykselle ja hyvinvoinnille, koen silti, että ymmärrys on vielä paikoin myös pintapuolista. Koen, että minulla on melko vahva käsitys kielen tärkeydestä viestintävälineenä, identiteetin osana ja toimijuuden tukijana, mutta toisaalta tämä näkemys on melko "yleispätevä". Uskon ja toivon, että työelämässä ymmärryksen syventäminen edelleen on mahdollista, kun suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaineen sisällöt tulevat kauttaaltaan tutummiksi käytännön tasolla.
Osaan mielestäni jonkin verran eritellä suomen kielen ja kirjallisuuden oppiaineen pedagogista kulttuuria ja työelämässä sekä harjoitteluissa koen päässeeni toteuttamaan kielenopetusta funktioonaliseen kielenoppimiskäsitykseen perustuen. Uskon, että minulla on hyvät valmiudet ohjata oppilaita tekstien tulkinnassa ja tuottamisessa ja toisaalta olen motivoitunut oppimaan näistä edelleen lisää. Mielestäni havainnoin kieli- ja tekstimaailmaa tottuneesti ja uskon, että minulla on välineitä muokata ja kehittää opetustani havaitojen pohjalta.
Minulle olisi tärkeää onnistua luomaan luokkaani ilmapiiri, jossa kielen oppiminen, lukeminen ja tekstin tuottaminen tuntuisi oppilaista merkitykselliseltä. Uskon, että oppilaiden ajatusten kuuleminen ja heidän mielenkiinnon kohteiden ja omien tekstimaailmojen hyödyntäminen opetuksen välineenä on varmasti yksi keino merkityksellisyyden lisäämiseksi.
Vaikka suomen kieli ja kirjallisuus on oma oppiaineensa, on kieli työvälineenä kaikessa opetuksessa sekä muussa koulun arjessa ja monilukutaitoa tarvitaan kaikkialla. Siksi myös kielen ja kirjallisuuden opetuksen integroimiselle on rajattomat mahdollisuudet. Uskon, että opintojen aikana olen saanut melko kattavan kuvan monialaisen oppimisen mahdollisuuksista ja toivon, että toteutan oppimaani tulevassa työssäni rohkeasti.
