OPS JA TUNNETAIDOT

Nyt ovat havahtuneet koululaitos ja uutiset tunnetaitojen tärkeydestä. Yle uutisoi: ”Miksei meille koulu opettanut tätä? Nykylapset oppivat tunnistamaan miltä toisesta tuntuu. Uusi opetussuunnitelma syventää mielenterveys- ja tunnetaitojen opetusta ala- ja yläkouluissa. Somenöyryyttämisen aikakautena etenkin empatiataidoissa nähdään kehittämisen varaa. ”(yle.fi/uutiset. 30.3.2016.) OPS:in (2014) mukaan tunnetaitojen opettelu koulussa alkaa jo ensimmäisellä luokalla ja siitä jatkumona peruskoulun loppuun saakka. Tunnetaitojen opettelu alakoulussa on sidottu ympäristöopin yhteyteen, joka käsittää myös terveystiedon lisäksi biologian, maantiedon, fysiikan ja kemian. Terveystieto omana oppiaineena alkaa vasta yläkoulun 7. luokalla. Tunnetaitojen tunnistaminen, ilmaisu ja säätely ovat osana perehtymistä mielenterveystaitoihin, joita harjoitellaan oppilaan kasvun ja kehityksen tukemiseksi. (OPS 2014, 132, 241). Tunteiden ymmärtäminen auttaa oppilaan identiteetin ja maailmankuvan rakentumisessa.

TUNNETAIDOT KOULUSSA

Koulumaailmassa tunteet ovat läsnä jokapäiväisessä toiminnassa, ja on välttämätöntä oppia tunnetaitoja selviytyäkseen sosiaalisista tilanteista. Isokorpi (2004, 127-129) väittää, että lapsen tulevaisuuden kannalta on jopa tärkeämpää oppia tunnistamaan ja hallitsemaan tunteita, kuin hallita tietosisältöjä. Lapsen kyky oppia uusia asioita on sidoksissa toimivaan tunnepohjaan. Puolimatka (2010, 73) painottaa sitä, että oppilaan tulisi oppia ymmärtämään myös tunteiden taustalla olevat vaikuttimet. Esim. mikä aiheuttaa ilon tunteita, tai toisaalta ymmärrys syyllisyyden tunteen yhteydestä väärin tekemiseen.

Opettajan oma tunnetaito-osaaminen on tärkeässä roolissa. Kirvesojan tutkimuksen (2013, 55-56) mukaan opettajat kokevat aidon läsnäolon ja oppilaan kuuntelemisen olevan hyvää tunnetaito-opettajuutta. Opettajat ilmaisivat tavallisten arkikokemusten hiovan parhaiten tunnetaitoja, mutta myös kohdennettua opetusta tarvitaan esim. vuorovaikutusosaamisesta. Tutkimukseen osallistuneet opettajat painottivat sitä, että opettajat tarvitsisivat työvälineitä tunnetaitojen opetukseen enemmän. Kouluviihtyvyyden ongelmat tuovat tullessaan käyttäytymisen pulmia ja niiden ennaltaehkäisyyn tarvittaisiin laajaa tietotaitoa toisen kohtaamisesta ja tunteiden käsittelystä (Kirvesoja 2013, 67-68).

TUNNETAITOKASVATUKSEN MERKITYS

Huuskon & Lahtisen (2013, 9) mukaan Peltonen & Kullberg-Piilola (2005) määrittävät tunnetaitokasvatuksen niin, että se on tietoista lasten tunnetaitojen kehityksen tukemista. Tunnetaitokasvatuksessa keskeisin elementti on tunnerehellisyys, tällöin vuorovaikutus paranee ja luottamus lisääntyy. Tunnerehellisyys on molemminpuolista tunteiden aitoa ja rehellistä ilmaisemista. Huuskon & Lahtisen (2013, 9) toteavat, että Denham, Bassett & Wyat (2007) mukaan tunnetaitokasvatus opettaa tunteiden havaitsemista ja hallintaa. Tähän sisältyy tunteiden ilmaisemisen rohkaisemista, tunteiden nimeämistä pienten lasten puolesta, tunteiden taustalla piilevien syiden arvuuttelemista sekä erilaisten säätelykeinojen tavoitteellista opettamista. Lapset saavat tunteilleen selityksiä ja perusteluja, tällöin he oppivat selventämään, tulkitsemaan, ymmärtämään sekä näyttämään tunteensa. Huuskon & Lahtisen (2013, 9-10) mukaan Peltonen & Kullberg-Piilola (2005) osoittavat, että tunnetaidoissa tunnerehellisyys lisää lapsen itsetunnon vahvistumista, jonka seurauksena on taito solmia tasa-arvoisia ihmissuhteita. Tunnerehellinen lapsi pystyy arvostamaan itseään ei-toivotuista ominaisuuksistaan huolimatta. Hän pystyy ymmärtämään omat vahvuutensa ja heikkoutensa, jolloin hänelle muodostuu positiivinen minäkuva.

ARJEN TUNNETAIDOT

Tunnetaidoiksi sanotaan sellaisia asioita, joita teemme joka päivä. Osa niistä on meille ominaisia, osaa on pitänyt harjoitella. Kaikenlaisia taitoja voi kehittää.

On tärkeää nähdä arjessa mielekkyyttä. Usein tämä syntyy omakohtaisesta, itselle tärkeästä ja merkityksellisestä kokemuksesta. Mielekäs, omaehtoinen toiminta johtaa jatkuvaan ja kestävään tekemiseen. Utelias, avoin ihminen uskaltaa kokeilla uusia asioita. Hänen ei tarvitse omaksua kaikkea, mutta monia asioita voi kokeilla, ja ne voivat tuoda vaihtoehtoisia näkökulmia tuttuihin tapoihin ja asioihin.

Jotta ihminen voisi kokea sisäistä motivaatiota, on hänellä oltava mielekkyyden ja tarkoituksellisuuden kokemuksia. Sisäinen motivaatio auttaa keskittymään ja viemään kohti tavoitteita. Siinä missä ulkoinen motivaatio perustuu ympäristön antamaan palautteeseen, sisäisessä motivaatiossa toiminta itsessään on palkitsevaa ja mielihyvää tuottavaa. Aktiiviseen toimintaan tarvitaan aloitteellisuutta. Aloitekykyä tarvitaan sekä päivittäisissä että pidemmälle aikavälille sijoittuvassa toiminnassa. Se auttaa myös saavuttamaan omia tavoitteita.

Ilman sitoutumiskykyä hyvätkin ajatukset ja haaveet voivat jäädä toteutumatta. Sitoutumiskyky on erityisen tärkeää pidemmän tähtäimen suunnitelmissa. Jos sisäinen motivaatio on riittävän hyvä, on sitoutuminenkin helpompaa. Itsenäinen ihminen toimii omasta, vapaasta halustaan, ja on vastuussa omista tekemisistään. Tämä on hyvää elämänhallintaa. Itsenäisyys ei ole eristymistä, vaan kyky pitää hyvää huolta sekä itsestään että läheisistään ilman, että joutuu hankaliin tilanteisiin tai takertuu johonkin toiseen.

Lähteet:

Isokorpi, T. 2004. Tunneoppia parempaan vuorovaikutukseen. Jyväskylä: PS-kustannus.

Kirvesoja, U.-M. 2013. Luokanopettajien näkemyksiä ja kokemuksia tunnekasvatuksesta koulussa ja osana opetussuunnitelmaa. Viitattu 1.4.2016 https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/41260/URN-NBN-fi-jyu-201304251504.pdf?sequence=4

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/mielenterveys/itsetuntemus/tunnetaidot/tunnetaidot-arjessa. Viitattu 4.4.2016.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Viitattu 3.4.2016.http://www.oph.fi/download/163777_perusopetuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

http://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/64015/Lahtinen_Anu.pdf?sequence=1

Puolimatka, T. 2010. Kasvatuksen mahdollisuudet ja rajat. Minuuden rakentamisen filosofia. Helsinki: Kirjayhtymä.