Mobiilirata: QR-koodit ja pedanet

Keväällä 2015 Mikkelin opetustoimi velvoitti kouluja toteuttamaan monialaisen oppimiskokonaisuuden uutta opetussuunnitelmaa silmällä pitäen. Luokanvalvojien johdolla oppilailta selvitettiin millaista opetusta he haluaisivat kouluun ja selvityksen tuloksena esille nousi mobiililaitteiden ja teknologian käyttö opetuksessa sekä toisaalta opiskelu muissa vapaammissa ympäristöissä kuin luokkahuone. Tähän projektiin liittyen päätin kokeilla kahdeksasluokkalaisten terveystiedon ryhmän kanssa mobiilia oppimista BYOD-periaatteella. BYOD tulee englanninkielisistä sanoista bring your own device eli oppilaat käyttivät omia kännyköitään. 20 iPadia oli loppu keväästä tulossa kouluumme oppilaskäyttöön, mutta ne eivät vielä ehtineet siiheksi. Samoihin aikoihin aloitimme myös uuteen pedanetiin tutustumista.

Mobiilirata toteutettiin QR-koodeilla pedanet-alustalle. Oppimistavoitteena oppilailla oli "Taidolla ja tiedolla turvaa ja terveyttä" jakson kertaus ennen koetta. Sain koulun turvallisuussuunnitelmasta koulun pohjapiirroksen ja tein siihen suunnistusrastit sisätiloihin. Rastipisteessä oli QR-koodi, jonka takaa auksesi sivu pedanetiin tehtyyn tehtävään.

Tehtäviä kokonaisuudessa oli 9 tehtävää ja yksi testitehtävä. Keissit 1 – 4 hajauttivat ryhmät eri pisteille. Yksi tehtävä oli Socrative-kysely. Huom! Opettajan pitää muistaa avata Socrative kysely ennen tuntia. Peda.netin sivujen osoitteista saa suoraan QR-koodin "Jaa"-toiminnolla. Katso ohjeet tästä.

Oppilaat jaettiin luokassa ryhmiin ja kokeiltiin testitehtävällä pääsevätkö kaikki pedanetiin. Kaikilla oppilailla oli peda.net-tunnukset luotuna ja jokaisessa ryhmässä oli ainakin yksi oppilas, jolla oli omassa puhelimessaan QR-koodin lukija. Ongelmia ilmeni pedanetiin pääsyssä. Pedanet tehtävät piti laittaa julkiseksi kaikille internet käyttäjille. QR-koodin skannauksen jälkeen tuli ilmoitus, että pyydettyä kohdetta "se ja se" ei ole saatavilla. Pyytämäsi tiedosto on voitu poistaa tai sinulle ei ole annettu tarvittavia oikeuksia. Ongelma selvisi siten, että skannattiin koodi, kirjauduttiin sisään pedanetiin ja skannattiin koodi uudelleen. Näin pitäisi päästä sisään ja pystyä myös vastaamaan pedanetissä olevin tehtäviin.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin