Seikkailu noitana!
Oli kylmä talvipäivä. Eliza ja hänen paras ystävänsä Zoe olivat Zoen luona ja miettivät millaista olisi jos osaisi lentää ja taikoa niin kuin noita. Zoe ja Eliza asuivat kaupungin laidalla. Heidän lempi kirjojansa olivat varsinkin fantasia kirjat. Kun Zoe ja Eliza olivat jutelleet tarpeeksi he päättivät lähteä ulos. Siellä he tekivät lumiveistoksia. Paljoa he eivät kuitenkaan ehtineet tekemään, koska pian Elizan pitikin jo lähteä kotiin.
Seuraavana aamuna kun Eliza heräsi hän huomasi heränneensä aivan eri paikassa. Se näytti aivan koululta. Hetken aikaa Eliza mietti missä oli ja tajusi olevansa käytävän reunassa. Sitten hän näki toisella puolella käytävää Zoen. Eliza oli juuri menossa Zoen luokse kun huomasi paljon oppilaita tulevan heitä päin. Oppilailla oli mustat kaavut, joillakin oli keltaiset kravaatit joillakin oli punaiset, joillakin vihreät ja joillakin siniset. Oppilaat olivat heidän ikäisiään ja hieman nuorempia ja vanhempia. Kun kaikki olivat menneet ohi Eliza meni Zoen luokse. Zoe ja Eliza päättivät seurata muita. He ottivat muut kiinni mutta jossain vaiheessa oppilaat kuitenkin menivät eri huoneisiin ja Zoe ja Eliza päättivät mennä tutkimaan paikkoja. He löysivät monia paikkoja joissa he näkivät oppilaita ja opettajia eivätkä halunneet tunkeilla. Pian he kuitenkin löysivät huoneen joka ei näyttänyt luokalta. He näkivät huoneessa vahnan näköisen ihmisen Eliza ja Zoe arvelivat hänen olevan rehtori. Jos paikka siis oli koulu. Kun muiden tunnit olivat loppuneet Eliza kysyi eräältä oppilaalta
- Voisitko kertoa mikä tämä paikka oikein on?
- Tämä on Tylypahka, noitien ja velhojen koulu. Oppilas vastasi
- Ja kuka tuo tuolla huoneessa oikein on? He kysyivät
- Tuo on rehtori Dumbledore, kaikkihan nyt hänet tuntevat.
Tytöt olivat todella innoissaan ja kiittivät oppilasta.
Seuraavana aamuna kun Eliza heräsi hän huomasi ettei ollutkaan kotona vaan oli edelleen Tylypahkassa hän näki siellä myös Zoen he olivat jossain huoneessa jossa oli sänkyjä ja oppilaita Zoe kysyi eräältä oppilaalta
-Miksi kaikilla on eriväriset kravaatit? Ja oppilas vastasi
-Koska täällä on neljä eri tupaa Rohkelikko, Luihuinen, Korpinkynsi ja Puuskupuh. Me olemme Rohkelikkoja.
-Miten tupiin pääsee? Eliza kysyi
-Täytyy olla oppilas jotta niihin pääsee. Oppilas vastasi
-Ja onko tänne jonkinlainen salasana jotta tänne pääsee tai jotain koska en oikein näe täällä muita kuin Rohkelikkoja?
-Kyllä, ja salasanan tietävät vain Rohkelikot. Miten muuten pääsitte tänne jos ette tiedä salasanaa?
- Me heräsimme täällä.
-Outoa. Mutta uudet oppilaat lajitellaan tupiin huomenna eli voitte varmaan kysyä rehtorilta pääsettekö tänne opiskelemaan.
- Hyvä on, ja kiitos. Tytöt sanoivat ja menivät rehtori Dumbledoren luokse. Kun he pääsivät rehtorin kanslian ovelle ja koputtivat hän tuli avaaamaan oven ja kysyi
-Keitä te olette?
-Minä olen Eliza ja tämä on Zoe. Me tulimme kysymään pääsemmekö tylypahkan oppilaiksi. Eliza sanoi
-Kertokaa ensin mistä te tulitte
-Me heräsimme täällä eilen aamulla. Zoe sanoi
-No oletteko huomanneet jotain outoa tapahtuvan kun olette olleet kotona?
- No kun olemme leikkineet noitia luudan kanssa, on näyttänyt siltä että kun olemme hypänneet se on lentänyt vähän matkaan mutta sitten tippunut takaisin maahan.
-No hyvä on, pääsette oppilaiksi.
-Kiitos!! Tytöt huusivat aivan innoissaan.
Seuraavana päivänä eräs oppilas kertoi heille mihin heidän piti mennä. Pian kun lajitteluhattu kertoi mihin tupaan he pääsivät (joka oli siis Puuskupuh) he menivät Puuskupuhin poytään, ja yhtäkkiä poydälle ilmestyi ruokaa.
-Kauhea nälkä tytot sanoivat yhteen ääneen ja alkoivat syomään.
Ruoan jälkeen heillä alkoi ensimmäinen tunti. Heillä oli taikajuoma tunti professori Kalkaroksen kanssa. Kun kaikki tunnit olivat loppuneet tytot menivät puuskupuhin oleskeluhuoneeseen. He lepäsivät hetken ja miettivät mitä tekisivät. He päättivät mennä tutkimaan lisää paikkoja. He yrittivät painaa mieleensä suunnilleen missä oleskeluhuone oli, ja lähtivät pois oleskeluhuoneen luota. Kun he olivat kävelleet ympäri koulua tarpeeksi he menivät hetkeksi ulos. He olivat ulkona hetken. Pian ulkona alkoikin jo hämärtyä, joten tytot menivät sisälle. Aluksi he eivät meinanneet loytää takaisin oleskeluhuoneelle, mutta pian he kuitenkin loysivät takaisin. Kello oli jo paljon, ja tytot menivät soraan nukkumaan (yksi valvojaoppilas oli kertonut heille salasanan jolla he pääsivät sisään). Seuraavana aamuna kun Eliza heräsi hän huomasi ettei ollut enää Tylypahkassa, ja arveli sen kaiken olevan vain unta. Mutta kun hän nousi sängystään ja käveli koulupoytänsä ohi hän huomasi poydällä yhden hänen Tylypahkasta saaneensa koulukirjan, ja katsoi oliko se varmasti mitä hän luuli sen olevan, ja se oli juuri se mitä hän toivoikin. Koulukirja Tylypahkasta.
LOPPU!

Kommentit
Henkilöt oli voinut esitellä väh enemmän.
Tarina oli täynnä mielenkiintoisia tarinoita.
Tarina päättyi mielenkiintoisesti toivoin että se olisi jarkunut
Kappalejaot olivat kohdallaan.
Teksti oli selvä en löytänyt kirjoitus virheitä (en huomaannnu edes ennen kuin sanoit että ö puuttuu)
En oikeastaan kaiovannut mitään muuta.
T.Emilia
-Teksti parani muokkauskerroilla ainakin vähän.
-Olisin voinut parantaa kaikessa jos olisi ollut enemmän aikaa.
-Prosessikirjoitus oli mielestäni hauskaa ja tarinasta tuli tällä tavalla parempi.
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin