Jouduin keskelle satua (Harry Potter) 3. versio
Oli kylmä talvipäivä. Eliza ja hänen paras ystävänsä Zoe olivat Zoen luona ja miettivät millaista olisi jos osaisi lentää ja taikoa niin kuin noita. Zoe ja Eliza asuivat kaupungin laidalla. Heidän lempi kirjojansa olivat varsinkin fantasia kirjat. Kun Zoe ja Eliza olivat jutelleet tarpeeksi he päättivät lähteä ulos. Siellä he tekivät lumiveistoksia. Paljoa he eivät kuitenkaan ehtineet tekemään, koska pian Elizan pitikin jo lähteä kotiin.
Seuraavana aamuna kun Eliza heräsi hän huomasi heränneensä aivan eri paikassa. Se näytti aivan koululta. Hetken aikaa Eliza mietti missä oli ja tajusi olevansa käytävän reunassa. Sitten hän näki toisella puolella käytävää Zoen. Eliza oli juuri menossa Zoen luokse kun huomasi paljon oppilaita tulevan heitä päin. Oppilailla oli mustat kaavut, joillakin oli keltaiset kravaatit joillakin oli punaiset, joillakin vihreät ja joillakin siniset. Oppilaat olivat heidän ikäisiään ja hieman nuorempia ja vanhempia. Kun kaikki olivat menneet ohi Eliza meni Zoen luokse. Zoe ja Eliza päättivät seurata muita. He ottivat muut kiinni mutta jossain vaiheessa oppilaat kuitenkin menivät eri huoneisiin ja Zoe ja Eliza päättivät mennä tutkimaan paikkoja. He löysivät monia paikkoja joissa he näkivät oppilaita ja opettajia eivätkä halunneet tunkeilla. Pian he kuitenkin löysivät huoneen joka ei näyttänyt luokalta. He näkivät huoneessa vahnan näköisen ihmisen Eliza ja Zoe arvelivat hänen olevan rehtori. Jos paikka siis oli koulu. Kun muiden tunnit olivat loppuneet Eliza kysyi eräältä oppilaalta
- Voisitko kertoa mikä tämä paikka oikein on?
- Tämä on Tylypahka, noitien ja velhojen koulu. Oppilas vastasi
- Ja kuka tuo tuolla huoneessa oikein on? He kysyivät
- Tuo on rehtori Dumbledore, kaikkihan nyt hänet tuntevat.
Tytöt olivat aivan ihmeissään ja kiittivät oppilasta.
Seuraavana aamuna kun Eliza heräsi hän huomasi ettei ollutkaan kotona vaan oli edelleen Tylypahkassa hän näki siellä myös Zoen he olivat jossain huoneessa jossa oli sänkyjä ja oppilaita hän kysyi eräältä oppilaalta