5. luokkien enkun plussatehtävät

Moi!

Tähän listaan tulevat kaikki vitosluokkien enkun plussatehtävät. 

Jokaiselle käsiteltävälle kirjan kappaleelle tulee ainakin yksi plussatehtävä, josta saa leiman ja ahkeran työskentelyn merkinnän WIlmaan. Tehtävän voit tehdä milloin vain, eikä niitä tarvitse tehdä järjestyksessä. Kun saat tehtävän valmiiksi, tuo se tarkistettavaksi, niin saat leiman ja merkinnän. Muista tehdä tehtävät huolellisesti, kiireellä ja huolimattomasti tehdyistä tehtävistä ei saa plussaa. 

Osa plussatehtävistä voi olla kirjan tehtäviä, joita ei ehditä yhdessä tehdä tunnilla. Tehtävät voivat kuitenkin olla myös jotain täysin kirjan ulkopuolelta. Kaikki apuvälineet tehtävän tekemiseen (sanakirjat, netti ym.) ovat sallittuja. Kun olet käyttänyt tehtävän tekemiseen jotakin tiettyä apuvälinettä, voit aina miettiä, kuinka paljon siitä oli hyötyä. 

Huom! Plussatehtävien tekeminen on täysin vapaaehtoista, niitä voi tehdä, jos saa muut tehtävät tunnilla valmiiksi tai jos haluaa tutustua johonkin tiettyyn aiheeseen tarkemmin. 


Kappale 1

Tee tehtävä 13b tehtäväkirjan sivulta 14.

Kappale 2

Selvitä, mikä on "a bob", jonka voi olla velkaa toiselle.

Kappale 4

Tee tehtäväkirjan s. 57 tehtävä 23.

Kappale 5 

Piirrä sarjakuva, jossa käytät vain tehtäväkirjan sivujen 60 ja 61 tehtävän 8 onomatopoeettisia sanoja.

Kappale 6

Tee tehtäväkirjan sivulta 72 tehtävä 14.