Kirsi oli ammatiltaan kääntäjä ja raskaan eron jälkeen hän oli löytänyt tämän syrjäisellä paikalla olevan edullisen mummon mökin. Täällä hän pystyisi tekemään rauhassa käännöstöitä ilman häiriöitä. Lähin naapuri asui kahden kilometrin päässä ja kauppa viiden. Ostosmatkoja varten hän oli hankkinut sähköpyörän. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin asunut yksin. Mikan luokse hän oli muuttanut suoraan lapsuudenkodistaan. Mikaan hän oli ihastunut heti ensi silmäyksellä ja kuvitellut tavanneensa sukulaissielunsa ja kokevansa suuren ja ikuisen rakkauden, joka ei ikinä haihtuisi. He ehtivät olla yhdessä viisi vuotta ennen kuin Mika huomasi, että Kirsi ei ollutkaan hänen elämänsä nainen. Kirsin tunteet eivät olleet kylmenneet, mutta ei auttanut kuin sopeutua ajatukseen ja alkaa etsiä asuntoa. Ensimmäiset viikot olivat menneet työn touhussa. Sisustuksen lisäksi myös puutarha janosi kunnostusta. Pihalla kasvoi kolme vanhaa omenapuuta, viinimarja, ja karviaismarjapensaita. Perennat olivat levinneet kukkapenkkien ulkopuolelle ja nurmikko oli muuttunut villiksi kedoksi. Kirsi huomasi nauttivansa puutarhatöistä, vaikka ei ollut koskaan aikaisemmin asunut omakotitalossa ja saatikka maaseudulla. Hänestä oli jännittävää tutkia mitä kaikkea edellinen asukas olikaan istuttanut. Pihapiirissä oli myös pieni vaja ja sauna. Sauna oli puulämmitteinen ja luultavasti 1800-luvun lopulta, kuten mökkikin. Mökki oli kuitenkin kunnossa ja siellä oli luultavasti asuttu aivan viime aikoihin asti, mutta saunaa ei oltu lämmitetty pitkiin aikoihin. Saunan kunnostaminen olisi sitten seuraavan kesän projekti. 

Kesällä oli vintistä kuulunut liikettä. Siellä asusteli luultavasti lepakoita. Kesäiltaisin kun Kirsi oli istunut ulkona, oli hän nähnyt niiden syöksyvän ja lentävän kohti ja sitten väistävän viime tingassa. Päivisin ne roikkuivat ja nukkuivat vanhan saunan eteisessä pää alaspäin siivet tiukasti vartalon ympärillä. Kirsi ei halunnut käyttää saunaa myöskään tästä syystä. Sauna pitäisi remontoida, mutta minne lepakot pitäisi panna? Niiden talvehtimis- ja pesimispaikka häviäisi. 

Edellisellä asukkaalla oli luultavasti ollut kissa, sillä ilman kylmentyessä syksyn koputellessa nurkkia se ilmestyi naukumaan oven taakse. Punaraidallinen kolli ei luovuttanut ennen kuin ovi avautui. Se kehräsi vimmatusti ja yritti kaikin tavoin saada itsensä ymmärretyksi. Kiehnäsi Kirsin jaloissa ja maukui surkeasti. Ei siinä naisen auttanut kun yrittää löytää jotain kissalle sopivaa ruokaa. Edellisestä kauppareissusta oli kulunut jo aikaa eikä löytynyt kuin vähän juustoa. Kissa ei suostunut lähtemään takaisin ulos, eikä Kirsi oikeastaan sitä kovin hanakasti yrittänyt häätääkään, vaan hyppäsi pyörän selkään ja ajoi ostamaan kissanruokaa. Siitä lähtien myös kissa kuului Kirsin elämään. Illallisen jälkeen Kirsi päästi kissan omille teilleen tietäen sen aina palaavan mökille aamiaiseksi. 

Tämä aamu oli erilainen. Kissaa ei näkynyt missään. Kirsi hyppäsi huopikkaisiinsa, nappasi naulakosta pitkän toppatakin pyjaman päälle ja lähti kävelemään postilaatikolle. Posti tuotiin päätien varrella olevaan postilaatikoiden keskittymään johon oli matkaa kilometrin verran mökiltä. Postia ei suinkaan jaettu joka päivä, mutta Kirsi odotti tilaamaansa kirjaa, joka oli luvattu toimittaa postin kautta. Tilauksesta oli kulunut jo päiviä ja postilaatikossa oli vain lähimmän kyläkaupan tarjouslehtinen. Palatessaan pettyneenä takaisin mökille hän huomasi tiellä jotain outoa. Mökkitien pätkää ei oltu aurattu, sillä sen kunnossapito kuului Kirsille. Vastasataneessa lumessa oli selvästi myös toisen henkilön jalanjäljet. Jäljet johtivat pihalle. Pihalta ne eivät kääntyneet takaisin vaan jatkoivat saunan ohitse pellon reunaa ja kohti läheistä metsikköä. Kuka oli käynyt täällä ja lähtenyt pois noin hankalaa kautta ja jättämättä mitään viestiä? Kaikki Kirsin ystävät ilmoittivat tulostaan ja monet tulivat autolla tai jollain muulla kulkuneuvolla harvoin jos koskaan jalkaisin. Kuinka hän ei ollut huomannut jälkiä mennessään postilaatikolle, sillä tiellä niiden oli täytynyt olla jo silloin? 

Kissa ei vieläkään ilmestynyt paikalle. Kirsi meni sisään ja laittoi espressopannun liedelle ja tunki kaksi ruispuikulaa paahtimeen ja otti juuston esille. Ensimmäistä kertaa sitten kesän ensiviikkojen totuttelun jälkeen hän tunsi olonsa yksinäisyyden lisäksi hieman turvattomaksi. Onneksi oli kaunis aamu ja aurinkokin näyttäytyi läikkänä vastapäisessä seinässä. Kirsi lueskeli syödessään samalla puhelimen viestejä ja avasi myös television. Kummallista miten rauhoittavalta hänestä Matti Röngän tasainen uutisten luku tuntuikaan. Sähköpostiin oli ilmestynyt uutta käännettävää eikä Kirsin auttanut muu kuin aloittaa työt. Hän pyyhki pöydän murusista, kaatoi vielä uuden mukillisen kahvia, aukaisi tietokoneensa ja aloitti kirjoittamisen. Tällä kertaa hän käänsi erilaisten työkoneiden käyttöohjeita suomesta ruotsiksi ja englanniksi. Työ oli hidasta, koska Kirsi ei humanistina ollut mitenkään perehtynyt puimakoneiden, traktoreiden, moottorisahojen ym. maailmaan, jonka takia hänen oli pakko tarkistaa jokaisen osan nimi monelta eri sivustolta. Muutaman tunnin uurastuksen jälkeen hän päätti pitää ansaitun tauon ennen päivällistä. Aurinko oli jo aika matalalla, mutta säteet osuivat vielä pihalla olevan saunan ikkunaan. Vilkaistessaan ulos Kirsi oli näkevinään siellä jotain liikettä. Kirsi rohkaisi mielensä ja meni ulos. Jo portailla hän kuuli saunan suunnalta vaimeata naukumista. Kiiruhtaessaan saunalle ääni vain voimistui. Avatessaan saunan oven kissa ryntäsi ulos ja antoi Kirsin ottaa itsensä syliin.

–Voi sinua kolliparka, miten sinä sinne jouduit suljetun oven taakse? 

–Miauu, miaauh, purr,hurr, oli ainoa vastaus minkä kolli pystyi vastaamaan. 

–Onko mirrillä nälkä? Nyt mennään sisälle ja saat oikein herkullista tonnikalaa hyytelössä.

–Purrr,purr,purr.

–Kuules, minä lähden nyt kylälle ostoksille ja nyt saat pysyä sisällä.

Kissa asettui hotkaistuaan tonnikala päivällisensä mukavasti kerälle makuualkoviin ja napitti vihreillä silmillään Kirsiä sen näköisenä kuin ymmärtäisi puhetta. Kirsi pukeutui lämpimästi, tarkisti että lompakko ja puhelin olivat mukana. Tietokonetta hän ei viitsinyt sulkea, sillä hänenhän oli tarkoitus jatkaa työskentelyä myöhemmin. Valoisaa aikaa oli vielä muutama tunti ja hän oli varma siitä että ehtisi takaisin ennen auringon laskua, mutta otti varmuuden vuoksi pyörän etu ja takavalolamput mukaan.

Oli arkipäivä ja kaupassa ei ollut kuin muutama asiakas. Kaupan yhteydessä oli myös pieni kahvila, josta sai leivonnaisten lisäksi grillituotteita. Kirsi huomasi olevansa aika nälkäinen, jonka takia hän päätti aloittaa kauppareissunsa kahvilasta. Hän tilasi grillin erikoisen, joka tarkoitti vain tavallista hampurilaista kahdella eri juustolla. Kauppias huomasi hänet ja istuutui samaan pöytään. Kyläkauppias oli tullut näiden muutamien kuukausien aikana tutuksi ja oli puhelias, utelias ja jutteli mielellään asiakkaiden kanssa. Kirsi oli välillä ollut kiusaantunut miehen uteluista, mutta tällä kertaa nainen päätti olla itse kysyjän roolissa. Hän oli ostanut mökin välittäjän kautta, eikä ollut tullut kysyneeksi mökin historiasta sen tarkemmin.

–No, mitäs tytölle tänään kuuluu? Niin on sinulla punaiset posket. Taitaa tuo pyöräily pitää lääkärin loitolla. Heh, heh.

Kirsi päätti sivuuttaa miehen tytöttelyn, vaikka se ärsyttikin ja teki mieli vastata jotenkin napakasti, mutta hän malttoi mielensä.

–Joo, pitääpä hyvinkin. Kuule sinähän tiedät sen punaisen mökin, jossa asun. Olisi kiva tietää hieman mökin historiasta. Kuka asui siinä ennen minua?

–Odotas kun mietin. Siinä viimeksi taisi asua vuokralaisena nuorehko mies. Mökin omistaja oli mukava vanha rouva, Emma Jansson, joka sitten joutui hoitokotiin kaaduttuaan liukkaalla pihalla. Taisi olla lonkka, joka murtui. Perikunta laittoi sitten mökin vuokralle ja rouvan kuoltua myivät mökin sitten sinulle. 

–Oliko vuokralaisella tai rouvalla ehkä punainen kissa?

–Voi kuinka minä voisin kaikkien asiakkaiden eläimistä tietää. Hetkinen, Emmalla taisi olla, sillä hän osteli kissanruokaa, mutta kissa taisi kuolla ennen rouvan onnettomuutta. Miksi tälläisiä kyselet? 

–Kisu ilmestyi ovelleni, oli ihan kesy ja vaikutti siltä, että se jotenkin kuuluu taloon.

–No, maaseudulla kissoja piisaa. Otit sitten vaivoiksesi.

–Niin tein. Olisiko pitänyt jättää ulos näkemään nälkää ja kärsimään kylmyydestä. Kissa on kotoisin lämpimistä maista, ei tarkoitettu Suomen oloihin.

Kirsiä alkoi ärsyttää kauppiaan asenne ja hän katsoi parhaaksi lopettaa keskustelun ennen kuin oli liian myöhäistä.

–Nyt, minun täytyy tehdä pikaisesti ostokset, jotta ehdin kotiin ennen pimeän tuloa.

Kauppias nousi pöydästä hieman väkinäisesti hymyillen ja Kirsi meni kaupan puolelle keräämään ostoksensa koriin. Aurinko oli ehtinyt jo laskea Kirsin tullessa ulos kaupasta. Maisema kylpi fuksianpunaisessa valossa ja Kirsi ei voinut olla ihailematta vaaleanpunaisia pilviriekaleita vielä valoisalla länsitaivaalla. Hän nosti ostokset pyörän koriin ja polki rivakasti mökille. Kissa juoksi vastaan ovelle ja odotti vaativasti maukuen makupaloja.

–Kuules nyt anna minun laittaa ensin nämä ostokset kaappiin. Onkos kollilla ollut ikävä?

–Miaauu, purr, purr, miiaauuh….

–Katsotaan, kelpaisiko kana, jossa ripaus juustoa vai turska? Laitetaan kanaa. 

Kirsi täytti kissan kupin ja asettui pöydän ääreen jatkamaan käännöstä. Tietokone oli pois päältä. Kirsi alkoi epäillä muistiaan.

–Enkö jättänytkään tietokonetta päälle? 

Olenkohan tulossa hulluksi? Olen ollut varmaan liian kauan yksin. Mitäs mieltä olet tästä kissaseni? Pitäisikö olla huolissaan? 

Kirsi avasi tietokoneen, eikä keskeneräinen käännös tupsahtanutkaan heti näytölle. Käännös oli työpöydällä, mutta suljettuna. Näytti siltä kuin joku olisi käynyt mökissä iltapäivällä ja koskenut Kirsin tietokoneeseen. Kirsi katseli ympärilleen pelästyneenä, mutta kaikki tavarat tuntuivat olevan omilla paikoillaan eikä mitään näyttänyt puuttuvan. Varas olisi vienyt tietokoneen, eikä olisi tyytynyt vain sulkemaan sen. Ovi oli ollut lukossa, eikä murtojälkiä näkynyt. Ei siis auttanut muu kuin jatkaa työntekoa. Parin tunnin kuluttua käännös oli valmis ja Kirsi napsautti teeveden päälle, otti kaapista sinisen kulhon, johon kaatoi kreikkalaista jugurttia. Hän kuori yhden mandariinin ja lisäsi sen myslimurojen kanssa jugurttiin.

 Ennen nukahtamistaan oli Kirsi yleensä katsellut jotain Netfliksin sarjaa. Oli aina mukavaa töiden jälkeen ajatella jotain muuta ja nollata pää. Niin hän teki tälläkin kertaa. Hän suoritti iltatoimensa ja asettui mukavasti sängylleen ja aloitti sarjan katselun. Kesken kaiken sammuivat valot. Mikään ei palanut. Myös jääkaappi oli hiljainen ja pimeä. Kirsi istui pimeässä ja hapuili puhelintaan. Siinä oli sentään sähkölamppu. Hän arveli sulakkeiden palaneen. Sitä oli sattunut aikaisemminkin. Sähkökaappi sijaitsi talon kyljessä ulkoseinässä. Kirsin oli pakko nousta ylös ja pukea toppatakki harteilleen ja mennä ulos. Pilvet olivat väistyneet ja kuu valaisi pihamaata. Kirsi huomasi sydämensä hakkaavan tavallista tiheämmin. Epämukava olo vain kasvoi hänen katsellessaan ympärilleen. Kuunvalo loi varjoja, joiden muodoissa hän oli näkevinään hahmoja ja liikettä. Aivan kuin saunan nurkalla olevassa varjossa olisi seisonut joku. Kirsi tuli sähkökaapin luo ja näki että pääkatkaisia oli alhaalla. Hän napsautti katkaisijan päälle ja ryntäsi takaisin sisälle. Nyt ei auttanut muu kuin soittaa hätänumeroon.

–Hätäkeskus miten voin auttaa?

–Täällä puhuu Kirsi Brommels Ali-Vekkosken kylältä. Olen varma että joku on käynyt mökissäni ja on juuri nyt pihallani.

–Onko teiltä varastettu jotain?

–Ei, mutta tietokoneeni oli pois päältä kun tulin kotiin tänään ja vieraita jalanjälkiä löytyi pihaltani aikaisemmin päivällä ja nyt joku sammutti pääkytkimestä sähköt.

–Oletteko ilman sähköä juuri nyt?

–Ei kun laitoin ne takaisin päälle.

–Kuulkaas nyt tänne ei kuulu soitella ilman todellista hätää. Voitte mennä huomenna poliisilaitokselle ilmoittamaan varkaudesta, jos huomaatte jotain hävinneen.

–Mutta, mutta.. kun ulkona on luultavasti joku.

–Onko hän koputtanut oveenne, häirinnyt teitä, yrittänyt tulla väkisin sisälle. Oletteko nähneet hänet?

–No en.

–Voitte soittaa sitten kun teillä on todellinen hätä. Kuulemiin.

Kirsi sulki hölmistyneenä puhelimen. Kissa olisi halunnut ulos, mutta Kirsi ei päästänyt sitä. Olisi edes kissa seurana yön yli. Nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Ulkona oli alkanut tuulla ja se huhuili ja ulvahteli nurkissa. Kirsi kuunteli jokaista rapsahdusta ja natinaa. Kissa asettui sängyn jalkopäähän kerälle ja höristeli välillä korviaan. Viimeisenä näkynään ennen nukahtamista Kirsi erotti kissan korvien silhuetin. Kirsi nukkui levottomasti ja heräsi muutaman kerran yön aikana kissan naukunaan ja kuviteltuihin askeleiden ääniin, mutta avatessaan silmänsä hän ymmärsi uneksineensa.

Aamulla edellisen yön pelko oli haihtunut ja Kirsi tunsi lähinnä suuttumusta muistaessaan hätäkeskuksen kanssa käymänsä keskustelun. Tässä maassa ei siis rikoksia ehkäisty vaan tullaan paikalle vasta kun pahin on tapahtunut. Toki hän ymmärsi todisteiden puutteen. Ei ollut rikos kulkea toisen henkilön pihan poikki. Jalanjäljistä oli todisteeksi vain dekkareissa. Kirsi päästi kissan pihalle ja lähti itsekin ulos. Jalanjälkiä oli tullut lisää. Kuvio oli sama kaikissa jäljissä. Uusia jälkiä ei ollut tiellä vaan jäljet tulivat metsiköstä pellon laitaa pitkin saunan nurkalle. Jäljet johtivat myös talon ympäri ja näytti siltä, että kulkija oli pysähtynyt ikkunoiden kohdalla ja myös sähkökaapin kohdalla oli monta jälkeä. 

Kirsi palasi sisälle ja tarkasti saapuneet sähköpostit. Kiireellisiä uusia käännöstehtäviä oli tullut useita ja niiden lisäksi myös ilmoitus kaupalle saapuneesta paketista. Kirsi oletti paketin olevan kirjan, jonka posti oli luvannut toimittaa postilaatikkoon, mutta luultavasti lähetys olikin toimitettu kaupalle. Kirsistä tuntui mukavalta lähteä pois mökiltä ja niin hän vähät välitti kasaantuvista käännöksistä vaan lähti polkemaan kaupalle.

Tällä kertaa kauppiasta ei näkynyt vain kahvilanpitäjä Annukka oli paikalla. Kahvilanpitäjä oli kuusissa kymmenissä oleva topakka nainen, joka nousi joka aamu neljältä leipomaan sämpylöitä ja makeita leivonnaisia. Odotellessaan kauppiaan saapumista Kirsi tilasi kahvilassa kahvin ja sen kanssa vastaleivotun pullan. Kirsi oli jutellut kahvilanpitäjän kanssa vain niitä näitä, mutta nyt hän tunsi tarvetta kertoa mökille ilmestyneistä jalanjäljistä. 

–Minulle on tapahtunut jotain kummallista. Joku on käynyt pihallani ja luultavasti myös sisällä mökissäni sillä välin kun olin eilen täällä kaupassa. Pihalleni oli ilmestynyt jalanjälkiä ja viime yönä joku katkaisi sähköt pääkatkaisiasta. En ole uusinut sähköjä ja sähkökaappi on ulkona. Menin ulos kun luulin sulakkeen palaneen, mutta kytkin olikin pois päältä. Olin myös näkevinäni jonkun hahmon pihalla. Soitin hätäkeskukseen, mutta siellä melkein naurettiin kun selitin asiani.

–Vai niin sinulle kävi. Kuulostaa ikävältä. Mökkisi kun on niin syrjässä. Ehkäpä, joku kulkija on kuullut Emman kuolleen ja luullut mökin olevan nyt asumattoman. Olen kuullut että talvella varkaat murtautuvat usein kesämökkeihin ja vajoihin etsiessään jotain myytäväksi kelpaavaa.

–Nyt en tiedä mitä tekisin. Tuntuu hieman turvattomalta.

–Etkö voisi soittaa jonkun seuraksesi?

–En tiedä ketään, joka voisi tulla näin lyhyellä varoitusajalla. Kukaan tutuistani ei ole vapaana ja äitinikin on vielä työelämässä.

–Minä suljen kahvilan kello kahdeksalta. Voisin kotimatkalla ajella sinun mökkisi kautta. Mitäs tykkäisit ajatuksesta? Pelotellaan yhdessä möröt karkuun.

–Viitsisitkö tosiaan, olisin tosi kiitollinen. Nyt näyttää kauppias olevan paikalla.

Kirsi hörppäsi kahvinsa ja kiiruhti myymälän puolelle kyselemään paketin perään. Pakettia ei löytynyt. Ilmoitus vaikutti postin ilmoitukselta, mutta Kirsin soittaessa postiin ja kysellessä paketin perään ei tiedostoista löytynyt kyseistä lähetystä. Kirsi hyvästeli Annukan ja lähti polkemaan mökille. Kirkkaassa auringonpaisteessa edellisen yön tapahtumat tuntuivat pahalta unelta. Tie oli aurattu ja pyörä liikkui vakaasti hiljaisella kylätiellä. Autoja ei näkynyt. Koko alue näytti uinuvan rauhallisessa huuruisten puiden reunustamassa maisemassa. Sähköpyörä on nopea ja Kirsin kurvatessa pihalle jokin luikahti pihalta talon taakse. Pihapiirissä oli liikkunut paljon peuroja, jotka vierailivat säännöllisesti syömässä Kirsin puutarhan antimia. Käyttivät hyväkseen aina Kirsin poissaoloa ja mitä kylmemmäksi ilma oli käynyt, sitä useammin olivat mokomat vierailleet mökillä. Kissa odotti portailla ja maukui vaativasti. Kirsi avasi oven ja päästi sen sisään. Kirsi huomasi kissan käyttäytyvän kummallisesti; se kieppui ja kihnutti itseään, ryntäili edes takasin huoneessa ja ravisteli päätään. Kirsin ottaessa kollin syliinsä hän huomasi sen kaulaan sidotun narun ja narun alle taiteltun lappusen. Kirsi leikkasi narun ja avasi taiteltun lapun. Lapussa luki tikkukirjaimin:

 KISSAN NIMI ON OTTO. 

Kirsi tuijotti epäuskoisena lappua. Oliko kissan oikea omistaja käynyt pihalla vai tekikö joku hänestä pilaa? Miettimällä ei asia ratkennut ja käännöstyöt odottivat tekijää. Kirsin ei auttanut muu kuin yrittää keskittyä käännöksiin. Keskittyminen oli vaikeaa. Vähän väliä hän huomasi ajatustensa harhailevan ja hän säpsähti jokaista kolahdusta ja natinaa. Kissakin havahtui ja höristeli korviaan sekä jahtasi näkymättämiä. Se oli hypännyt hellalle ja tuijotti katon rajaa kyyryssä ja korvat luimussa. Kirsi keskeytti kirjoittamisen ja silloin hän kuuli selvästi saman minkä mirrikin. Joku liikkui vintillä. Kirsi ryntäsi ulos katsomaan oliko vintin luukku auki. Ulkona oli vielä valoisaa ja luukku oli kiinni. Vintille vievät tikapuut olivat paikoillaan ja niiden edessä tutut jalanjäljet. Tikkaat olivat kevyttä alumiinia ja Kirsi jaksoi siirtää ne pois luukun luota. Nyt ei auttanut muu kuin odottaa. Kuka tai mikä otus vintissä oleilikin, niin se ei pääsisi ilman tikapuita pois. 

Kirsi meni takaisin sisälle jatkamaan töitään. Päivälliseksi hän paistoi pannulla sipulin ja tomaatin kanssa muutaman kananmunan ja avasi tonnikalapurkin. Tunnit kuluivat eikä ylhäältä kuulunut pihahdustakaan. Vihdoin auton valot ilmestyivät illan pimeydestä. Annukka kaarsi vanhalla punaisella Renaultillaan pihaan. Kirsi olo helpottui heti. Hän huikkaili heti ovelta:

–Hei, kiva että pääsit käymään. Tule sisään sieltä pimeydestä.

–Toin meille muutaman täytetyn sämpylän, jos keität meille vaikka teetä.

Kirsi alkoi kattaa pöytää ja kertoi samalla mitä oli tänään kaupassa käynnin jälkeen tapahtunut. 

–Onpa erikoista. Väitätkö tosiaan, että olet sulkenut jonkun ullakolle? Entäpä, jos olet vain kuullut vanhan talon narinoita pakkasella?

 –Lumessa oli taas vieraita jalanjälkiä ja olen aivan varma, että ylhäällä käveli joku.
–Mennäänkö ulos huhuilemaan sen jälkeen kun olemme juoneet teen. Kyllä me aina joku hiippailija selätetään ja poishan se ei pääse kun tikkaita ei ole.

Naiset pukivat toppatakit ja menivät kännyköiden kanssa pihalle. Pakkanen oli kiristynyt ja kuun valossa näki yllättävän hyvin.

–Huhuu onko siellä vintillä joku? Voisitko tulla esiin? Pitääkö meidän soittaa poliisi paikalle vai tuletko hyvällä? 

Annukan huhuilu ei tuottanut toivottua tulosta. Luukku pysyi kiinni, ja kaikkialla oli epätavallisen hiljaista. Annukan oli lähdettävä kotiin, sillä seuraavana aamuna hänen piti olla aikaisin kahvilassa leipomassa. Naiset päättivät sitä ennen soittaa poliisille. Tällä kertaa Annukka puhui ja sai poliisin vakuutettua tilanteen vakavuudesta. Poliisi ei kuitenkaan pitänyt asiaa kiireellisenä, sillä mahdollinen tunkeutuja ei päässyt pois, joten tapaus sai odottaa seuraavaan päivään. Lupasivat tulla paikalle aamulla.

 Annukan lähdettyä Kirsi tuijotti turhautuneena pimeälle pihalle ja tunsi ahdistuksen nousevan paniikiksi. Nyt oli pakko puhua jonkun kanssa! Vanhempiaan hän ei missään nimessä halunnut huolestuttaa. Ystävistään hän valitsi Piian, jonka hän tiesi valvovan myöhään ja joka ei pitänyt puhelintaan hiljaisella. Piia oli joutunut kuuntelemaan aikoinaan Kirsin sydänsuruja kyllästymiseen asti, mutta vastasi silti aina auliisti puhelimeen Kirsin soittaessa. Niin tapahtui nytkin. Piia puheli Kirsin kanssa aina keskiyöhön asti ja lupasi vastata puhelimeen yölläkin jos Kirsistä niin tuntuisi.

Yön tunnit kuluivat hitaasti. Vintistä ei kuulunut pihahdustakaan ja kissakin oli levollinen. Silti Kirsistä tuntui aamulla, että hän ei ollut nukkunut silmällistäkään koko yönä. Kymmenen maissa poliisiauto kurvasi pihaan ja sieltä nousi kaksi nuorta poliisia.

–Hyvää huomenta, ootko sää Kirsi Brommels. Täältäkös sitä eilen soitettiin? Lyhyempi miehistä kyseli. 

–Joo, voisitteko ystävällisesti kiivetä tuonne vintille. Olen teljennyt sinne luultavasti jonkun. Tai en siis teljennyt, vaan kuulin jonkun kävelevän siellä ja siirsin tikkaat pois.

–Siirretään ne paikoilleen. 

Toinen poliiseista lähti kiipeämään tikkaita. Muutamaa askelta ennen luukkua hän pysähtyi ja pyysi henkilöä tulemaan ulos. Mitään ei tapahtunut ja niinpä poliisi uskaltautui kiipeämään koko matkan ylös asti ja koputti ensin varovaisesti ja sitten lujasti. Lopulta poliisi avasi luukun ja vihelsi. 

–Oho, Tulkaapas tekin katsomaan. Ei täällä ketään nyt ole, mutta selvästi on joku täällä majaillut.

Alhaalle jäänyt poliisi lähti kiipeämään ja ryömi luukusta sisäpuolelle ja Kirsikin uskaltautui tikapuille. Koko vintti kylpi loisteputkien valossa ja siellä oli siisteissä riveissä kasveja. Nurkassa oli myös sijaamaton vuode ja allas, jossa oli vettä.

–Mitä nämä kasvit ovat? Onko tämä ehkä hamppu?

–Hamppuhan tämä on. Etkös ole käynyt koskaan täällä ullakolla?

–Välittäjä sanoi, että ullakolla ei ole mitään ja totta kai uskoin. Sitä paitsi tänne pääsee vain ulkokautta. En voi ymmärtää tätä. Olenko koko ajan asunut hamppuviljelmän alla? Ja entäs ne askeleet? Miten joku on voinut lähteä täältä ilman tikapuita.

–Joka tapauksessa nyt se viljely loppuu. Me lähetämme tänne jonkun auttamaan vintin tyhjentämisessä.

–Lähdetäänpä alas. Mitä ihmettä! Tikkaat ovat poissa! Onko kellään puhelinta mukana?

Kenelläkään ei ollut.