Hän ei jaksanut teeskennellä iloista ja päätti siksi olla yksin uudenvuoden. Kuka hänen luo nyt olisi tullutkaan, kaikilla oli varmasti iloisempaa seuraa kuin eronnut nainen. Niin, hän oli kuvitellut, että eron jälkeen alkaa uusi elämä, joku uusi ihminen auttaa unohtamaan entisen ja tekee hänestä taas iloisen ja onnellisen. No olihan niitä ehdokkaita tullut, mutta sammakoiksi ne olivat jääneet jokainen. Vaikka ei hän prinssiä kaivannut, vaan tasa-arvoista kumppania. Yksi olikin ollut varattu ja toinen rakastui häneen edes tapaamatta ja sellainen ei tuntunutkaan imartelevalta, vaan häneen iski pakokauhu. Siitä huolimatta hän hakeutui deittisovelluksiin ja päätti aina vielä kerran kokeilla. Hän ei oikein tiennyt edes miksi, sillä lopulta hän oli aina helpottunut, kun tapailu jäi muutamaan kertaan tai kun kirjoittelu hiipui. Se, että jotain oli kuitenkin menossa tai että hänellä oli ainakin mahdollisuus tavata joku, auttoi häntä pitämään ahdistusta loitolla. Hän pelkäsi yksinoloa ja yksinäisyyttä, etenkin kun lapset pian muuttaisivat pois ja koti tyhjenisi. Vai eikö hän osannut olla itsensä kanssa?

Milja avasi kotitalonsa oven ja meni hissiin. Rappukäytävässä tuoksui miedosti jokin miesten hajuvesi. Hän kaivoi laukustaan avainta ja kuuli, miten jonkun oven takana naurettiin ja varmaankin jo juhlittiin. Oman oven takana olisi vastassa vain hiljaisuus ja eilen keitetyn kalakeiton heikko tuoksu. Avatessaan ovea hän huomasi, että postilaatikkoon oli jäänyt jumiin vähän paksumpi kirje. Ei hän odottanut keneltäkään mitään postia, mutta kuoressa oli hänen nimensä. Hän heitti takkinsa naulakkoon ja kauppakassin keittiöön, sytytti pöytälampun ja alkoi repiä kuorta auki. Sisällä olivat koristeelliset lapaset, kudotut juuri siitä vihreän sävystä, josta hän piti. Mutta ei mitään viestiä. Hän istui sohvalle lapaset käsissään ja mietti. Kuka osasi valita juuri oikean sävyn. Ei kai se voinut olla hänen ystävänsä, joka etääntyi melkein vuosi sitten ja yhteys hiipui. Niin, siinäkin hän epäonnistui, suhteiden lisäksi ystävyyskään ei kantanut. Ystävä ilahdutti mielellään itsetekemillään lahjoilla, mutta sitten tuli eripuraa ja ystävyys purkaantui kuin neule puikoilta. Hän painoi pehmeät lapaset poskeaan vasten ja tunsi lämpöä. 

 

Ensimmäiset raketit paukkuivat jo ulkona, kun hän nousi purkamaan kauppakassinsa. Nakkeja ja perunasalaattia, ei yksi ihminen paljon muuta tarvitse. Ei kannattanut alkaa leipoa kokonaista piirakkaa tai kakkua vain itselleen syötäväksi. Joutuisi vielä heittämään osan pois ja hän inhosi ruokahävikkiä. 

Hän päätti käydä ensin suihkussa ja syödä vasta sitten. Eihän kello nyt ollut vielä kovin paljoa, mutta tuntui, että monien juhlat olivat jo alkaneet. Hän katseli ikkunasta, miten nuoripari käveli käsi kädessä ja suukotteli toisiaan ja heidän perässään tuli iloinen perhe, vanhemmat vetivät lapsiaan pulkassa. Hän huokaisi ja meni makuuhuoneeseen riisumaan vaatteensa. Ajatella, kaupunki täynnä elämää mutta hänen asunnossaan oli niin hiljaista, että naapurin kissojen maukuminen kuului seinän läpi. Toisaalta tämä oli paikka, jossa kukaan ei arvostellut häntä tai säälinyt, että hän erosi. Erosi, vaikka pelkäsi yksinoloa, mutta niin hän pelkäsi myös hidasta hiipumista, sitä, että huomasi voivansa liitossa huonosti ja tunsi olevansa itsestäänselvyys, johon ei kannattanut uhrata aikaa tai huomiota. Hän painui suihkuun nopeasti, vesi sai peittää kyyneleet. Vaikka eihän niitä kukaan nähnyt.

 

Hän rauhoittui kuumassa suihkussa pestessään hyväntuoksuisella saippualla itseään. Kylpyhuone höyrystyi ja hän tunsi olevansa jossain kaukana kylmästä talvesta ja uudenvuoden hälinästä. Pehmeää ja utuista. Hän siveli käsivarttaan ja mietti, miten kipeästi kaipasi jonkun kosketusta. Hän haluaisi hetken olla kainalossa, pistää silmät kiinni ja kuunnella, miten toisen sydän löisi rinnassa, kun hän painaisi sille päänsä. 

Hän kuivasi itsensä ripeästi ja puki mukavan väljät housut ja trikoopaidan päällensä. Hän pyyhki höyryä peilistä, katsoi itseään ja lisäsi huulipunaa hetken mielijohteesta. Ei hän oikeastaan ollut hassumman näköinen, jos ei antaisi pettymyksen ja surun painaa suupieliä alas ja kulmia kurttuun. Hän sujautti huulipunan taskuunsa ja lähti keittiöön.

 

Milja päätti tarttua pieneen onnelliseen hetkeen ja siitä rohkaistuneena otti jääkaapista pullollisen kuohuviiniä. Sillä oli ollut tarkoitus juhlistaa jotain erityistä parisuhteen hetkeä, mutta miksi hän ei nauttisi kuplivaa erityisen ihmisen, itsensä kanssa. Tai niinhän sitä ainakin elämäntapaoppaissa käskettiin tekemään, pitämään itseään elämänsä tärkeimpänä ihmisenä. Into oli lamaantua yhtä nopeasti kuin se oli alkanut. Hän ei saanut poksautettua pullon korkkia auki. Aina sen oli joku muu tehnyt hänen puolestaan, aina joku varmempi oli tullut, seissyt keskellä juhlijoita ja avannut pullon taitavasti. Hän oli usein miten seissyt kädet korvilla peläten pamahdusta ja ottanut muutenkin sivusta katsojan roolin. Mitä hän nyt tekisi?

Nyt hän ei olisi tylsimys, vaan hän ratkaisisi asian jotenkin. Hän sujautti tohvelit jalkaansa, otti avaimen mukaansa ja pujahti asunnostaan käytävään. Naapuri saattaisi olla kotona tai toivottavasti ei ehkä olisikaan, hän epäröi soittaessaan ovikelloa. Pian kuului tassutusta ja naapuri ilmestyi ovenrakoon. 

–Tuota, hei, olitkin kotona, hän sanoi ja katui jo hieman, että oli soittanut ovikelloa.

–Niin olen, kun mulla on nuo kissat, en voi jättää niitä yksin, ne pelkäävät rakettien pauketta, naapuri, häntä hieman nuorempi mies vastasi.

–Niin joo, tosiaan, sullahan on kissat, hän mutisi ja meinasi lisätä, että hän oli kyllä kuullut mutta ei vielä nähnyt niitä.

Yhtäkkiä naapuri vetäisi hänet sisälle huoneeseen ja pisti oven kiinni.

–Sori, mutta kissat karkaavat nopeasti, jos ovea pitää liian kauan auki. Tuo nuorempi varsinkin on nopea liikkeissään, sanoi naapuri ja osoitti seinän viertä pitkin hiipivää, melkein leopardia muistuttavaa eläintä.

Häntä alkoi naurattaa säikähdyksen mentyä ohi ja oli helpompi pyytää apua, kun tilanne ei ollut enää niin jännittynyt. 

–Anna tänne vaan se pullo, eiköhän se auki saada, odotas, menen keittiöön avaamaan sen, jos roiskuu, niin roiskuu tiskipöydälle. 

Naapuri katosi pieneen keittiöön ja Milja tarkasteli ympärilleen. Kaksiossa oli melko siistiä, olohuoneessa näkyi olevan televisio päällä ja toinen kissa loikoili sohvalla. Olikohan miehellä naisystävää, Milja ei huomannut äkkipäältä mitään merkkejä siitä. Sitten hän naurahti itsekseen, mitä ihmettä se hänelle kuului.

–No niin, täällä olisi pullo auki, eikä edes paljon kuohunut, mies sanoi ojentaessaan pulloa Minjalle.

–Tuota, haluaisitko lasillisen kiitokseksi, enhän minä koko pulloa itse tarvitse. Tai siis, jos voit tai et odota ketään, niin, Milja takelteli.

Miestä alkoi naurattaa ja hän pyysi Miljaa menemään sohvalle istumaan ja palasi pian kaksi lasia mukanaan.

–No ainahan lasillisen voi nauttia, kun naapuri tuo juoman ovelle asti. Ja kaksi typykkää riittää minulle illan seuraksi, naapuri sanoi ja osoitti kissojaan, jotka tarkkailivat häntä hieman epäluuloisina.

Miljaa nauratti, kun mies ei puhunutkaan tyttöystävästään vaan kissoista. Nyt hänestä tuntui, että seura tekisi hyvää, koko pullollisen juominen olisi ollut jotenkin surullista.

 

Naapuri kaatoi heille lasillisen ja he kippistivät uudenvuoden kunniaksi. Milja katseli, miten kuplat poreilivat lasissa ja maistoi viileää juomaa. Yhtäkkiä toinen kissoista hypähti hänen syliinsä ja puski häntä leukaan. Milja tunsi äkillisen onnentunteen, sellaiset olivat olleet harvassa syksyn ja alkutalven pimeydessä.

Ensimmäinen lasillinen hujahti hetkessä. Milja muisti, että nakit ja perunasalaatti olivat syömättä, hänhän lähti vain pyytämään apua pullon avaamiseen. Mutta ehtisihän hän syödä nakkeja vaikka joka ikinen päivä tulevana vuonna. Niinpä hän tarttui pulloon ja katsoi kysyvästi naapuriin.

–Jahas, sepä meni sukkelaan, vaan onhan tämä hyvää. Joten otetaan vaan toisetkin lasilliset, kerranhan tässä vain tätä uuttavuotta vietetään.

Naapuri jätti lasinsa vielä pöydälle ja siirtyi laittamaan musiikkia. Milja epäili, että nyt lumous haihtuisi, jos nyt tulisi musiikkia, josta tulisi väärät mielikuvat, olisi hetki pilalla. Niinpä hän kiirehti ottamaan reilun huikan kuohuvasta ja valmistautui kuuntelemaan, mitä musiikkia hänen naapurinsa laittaisi. Hänen yllätyksekseen kaiuttimesta alkoi soljua tuttuja melodioita hänen lempibändiltään. Se nosti heti tunnelmaa, ja Milja tarttui uudelleen lasiin. Musiikin ja alkoholin myötä hänen yksinäisyyden tunteensa alkoi hälvetä. Hän oppisi olemaan yksin ja tuleva vuosi olisi täynnä mahdollisuuksia, vaikka hänellä ei sitä kumppania olisi, hän vakuutteli itselleen. Nyt naapuri lähestyi lasinsa kanssa ja he skoolasivat uudelleen, samalla joku ampui näyttävän rakettisateen. 

Pullo tyhjeni nopeasti ja tunnelma keveni. He puhuivat aluksi talossa asumisesta, hassuista naapureista ja siitä, miten huonosti piha aina talvella aurataan ja miten yläkerran naapuri juoksee aina portaissa niin, että siihen kopinaan havahtuu aikaisin aamulla ja sitten harmittaa, kun haluaisi vielä nukkua. Milja huomasi, että yhteiset kokemukset tekivät naapurista yhtäkkiä paljon tutumman oloisen. Naapuri joi lasinsa tyhjäksi ja katosi keittiöön. Milja sulki hetkeksi silmänsä ja nauttia siitä, että kissa oli käpertynyt hänen syliinsä ja leipoi tassuillaan hänen vatsaansa. Se näytti unohtaneen ulkona poksahtelevat raketit, kun sai olla hänen sylissään turvassa. Yhtäkkiä hän tunsi kylmän pullon poskeaan vasten. Naapuri oli ilmestynyt keittiöstä siideripullo käsissään ja tarjosi sitä Miljalle. Hän kiitti ja otti pullon vastaan, naapuri istahti oman olutpullonsa kanssa viereen. Milja otti kunnon kulauksen ja maistoi vaniljan ja omenan keinotekoisen maun. 

–Onko tämä siideri vähän kuin rakkaus, Milja totesi äkkiä.

–Mitä tarkoitat, naapuria hymyilytti.

–No tämähän on makea, mutta keinotekoinen, Milja sanoi äkkiä ja mietti yhtäkkiä kariutunutta avioliittoaan.

Naapuria nauratti hänen runollisuutensa.

–Minä olen siinä tapauksessa onnistunut muuttamaan hyvän viinin etikaksi, karvas oli jälkimaku, hän sanoi arvoituksellisesti.

Milja sisällä tuntui pieni jännitys, tarkoittiko tuo sitä, että naapurilla ei tosiaan ollut ketään, vaan hän oli vapaa. Vapaa, vaikka sille, että Milja voisi kallistaa päänsä tämän kainaloon ja saada läheisyyttä. Miten ihanaa olisi, jos mies halaisi häntä ja ehkä he vaihtaisivat suudelman, kun vuosi vaihtuisi.

–Skål, mies kippisti olutpullollaan ja Milja havahtui ajatuksistaan, hänen poskensa leimahtivat punaisiksi. 

He juttelivat lisää samalla kun pullot tyhjenivät. Milja katsoi välillä salaa miehen käsiä ja mietti, miten ne kulkisivat hänen selällään ja miltä tuntuisi, jos kämmenet pitelisivät hänen kasvojaan ja mies alkaisi suudella häntä. 

–Anteeksi, nyt on kyllä käytävä vessassa, Milja pysäytti kuvitelmansa ja rynnisti vessaan. Käsiään pestessään hän muisti huulipunan ja kaivoi sen taskustaan. Hän punasi huulensa ja mietti peiliin katsoessaan, oliko siellä nainen, jonka pitäisi aina saada olla jonkun kumppani, puoliso, rakastettu vai oliko siellä hänen tärkein rakkautensa. Äkkiä hän painoi huulensa peiliin ja antoi suudelman peilikuvalleen.

 

Aamulla kun Milja heräsi, oli vielä hämärää mutta aurinko oli nousemassa. Se ei kohoaisi vielä kovin korkealle mutta antaisi kuitenkin jo vähän valoa pimeään. Hän keittäisi hyvää kahvia ja nauttisi hitaan aamiaisen rauhassa, pistäisi jotain hyvää musiikkia soimaan ja sitten soittaisi lapsilleen. Onneksi nämä kotiutuisivat uudenvuodenvietosta jo huomenna, ja heillä olisi kokonainen viikko yhdessä ja vielä lomaakin jäljellä. Milja venytteli peiton alla ja kääntyi sitten parisängyn vastakkaista puolta kohti ja huokaisi tyytyväisenä, sillä toisella puolella sänkyä makasi vain hänen puhelimensa. Ilta olisi voinut päättyä toisinkin. Milja olisi voinut nojautua naapuriin ja koittaa suudella. Luultavasti se olisi onnistunut, sillä naapuri vaikutti pettyneeltä, kun hän oli tullut vessasta, kiittänyt mukavasta illasta ja ilmoittanut lähtevänsä kotiin.

 Se ei ollut helppo päätös, hän tiesi, että olisi varmasti saanut turvaa edes yhdeksi illaksi, mutta maksanut siitä taas pakenemalla itseään. Ehkä siitä olisi tullut taas yksi sammakko hänen listaansa ja yksi lähemmäs sataa. Niin hänen ystävänsä oli tokaissut, suutele ensin sataa sammakkoa ennen kuin löydät sen prinssin. Mutta tästä lähtien hän ei keräisi sammakoita eikä niiden suudelmia.

 

Eilen, kun hän palasi kotiinsa, oli olo hieman humaltunut. Hän istahti olohuoneen sohvalle riisumaan sukkahousujaan ja muisti postissa saamansa lapaset, jotka olivat jääneet sohvapöydälle. Hän oli kaivanut esiin puhelimensa ja näpytellyt viestin: Kiitos. Sitten hän oli käynyt pesemässä kasvonsa ja putsannut myös huulipunan pois. Ja käynyt nukkumaan puolenyön vaihtuessa, yksin, mutta oikeastaan ihan tyytyväisenä. 

Kesken eilisillan muisteluiden piippasi puhelin. Milja tarttui siihen hieman epäröiden, entä jos hän oli erehtynyt ja viesti oli mennyt väärälle henkilölle. Näytöllä näkyi ystävän nimi ja se oli vastaus hänen illalla lähettämäänsä viestiin. Viesti oli lyhyt ja siinä luki: Ole hyvä. Nähdäänkö?