Kritoffer kolumbus

Irtalialainen Kristoffer Kolumbus halusi 1400-luvulla intiaan. Hän oli matkustanut espaniaan päästäkseen sieltä käsin purjehtimaan intiaan kiertämällä meren.
Kolumbus oli varma siitä että maapallo oli pyreä ja kiertämällä sen hän pääsisi intiaan. Lopulta valmistautumisten jälkeen laivoja oli kolme ja niistä lippulaiva oli nimeltään Santa Maria johon mahtui suuri miehiehistö ja kaksi toista laivaa olivat nina ja pinta. Lokakuun 12. Kolubus saapui ameriikkaan jota hän luuli intiaksi.
Hän nimesi Saaren johon hän astui San Salvadoriksi, pyhäksi vapahtajaksi.
Matka kesti yli vuoden. Hän julisti saaren kuuluvan espanialle. Kolumbus tapasi amerikassa alkuperäisasukkaita joita hän alkoi kutusa INTIAANEIKSI. Kun Kolumbus