Opettaja-oppilas-suhde

Eettinen osaaminen, vuorovaikutukseen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen

Oppilaan negatiivisilla kokemuksilla opettaja-oppilas-suhteesta vaikuttaisi olevan negatiivinen yhteys oppimistuloksiin (Harju-Luukkainen, Aunola & Vettenranta, 2018, 25). Opettajana minun täytyy panostaa minun ja oppilaas väliseen vuorovaikutussuhteeseen, ja tämä vaatii harjoittelunkin kokemusten perusteella ammattitaitoa. Minun täytyy olla samaan aikaan turvallinen vuorovaikuttaja kaikkia oppilaitani kohtaan, eikä minulla aina välttämättä ole aikaa kohdata kaikkia oppilaita samalla tavalla. Tämä nostaa esiin myös eettisen haasteen: miten kohtaan eri oppilaat tasapuolisesti? Mikä lopulta on tasapuolisuutta? Onko se sitä, että opettaja panostaa yhtä paljon kaikkiin oppilaisiin, vai sitä, että opettaja panostaa sopivassa suhteessa eniten niihin, jotka tarvitsevat eniten apua ja kohtaamisia opettajan kanssa.

Joskus huomioni on kiinnittynyt melko selkeästi juuri niihin, jotka apua tarvitsevat. Se, kuka tarvitsee eniten apua, on toki myös opettajan oma tulkinta. Tässä harjoittelussa olen pyrkinyt antamaan itsestäni jokaiselle oppilaalle. En ole panostanut heihin ajallisesti tasapuolisesti, vaan olen toki arvioinut jokaisen tarpeita yksilöllisesti. Olen kuitenkin keskittynyt myös niihin, jotka eivät omalla ulosannillaan tuo esiin sitä, että haluavat tulla kohdatuksi. Aiemmin tunsin hieman tylyksi keskeyttää innokas oppilas, joka puhuu kyllästymättä omista asioistaan. Nyt olen tasapuolisuuden nimissä pyrkinyt tasoittamaan sitä, kuinka paljon eri oppilaat saavat ilmaista itseään.

Eri oppiaineiden integrointi

Pedagoginen osaaminen, tieteellinen osaaminen

Olen hiljattain pohtinut eri oppiaineiden integrointia ja sitä, miksi se on ollut viime vuosina trendaava tapa järjestää opetusta. Luokanopettajaopetuksessa opiskeluni aikana en ole kuullut juuri tieteellisiä perusteluja sille kyseiselle trendille. Itse olen järkeillyt, että eri oppiaineita integroimalla saadaan usein lyötyä “kaksi kärpästä yhdellä iskulla”. Jos esimerkiksi äidinkielessä tulee tuottaa tietoteksti, voidaan se tehdä historian tunnilla aiheena olleesta kappaleesta, jolloin historiassa ei tarvitse käyttää kovin paljoa aikaa kyseiseen kappaleeseen. 

Tarnanen ym. (2021) tutki peruskoululaisten minäpystyvyyden yhteyttä oppiainekohtaiseen ja integroituun opetuksen toteuttamiseen. Tutkimuksen oppilailla minäpystyvyys kasvoi hieman integroidun opetuksen aikana, kun taas oppiainekohtaisen opetuksen aikana se pysyi suunnilleen samalla tasolla. Integroidun opetuksen aikana minäpystyvyys nousi eniten niillä, joiden minäpystyvyys oli ollut matala. Integroitu opetus siis saattaa olla väylä sekä parempiin keskimääräisiin minäpystyvyyden kokemuksiin että minäpystyvyydessä esiintyvien erojen tasottamiseen.

Suunnittelimme harjoitteluparini kanssa luokallemme opintojakson, jossa yhdistyi yhteiskuntaoppi, ympäristöoppi, äidinkieli sekä kuvataide. Aiheina oli yhteiskuntaopispuolelta vaikuttaminen, ympäristöopista ruuantuotanto, äidinkielestä mielipidekirjoituksen ja viestin kirjoittaminen sekä kuvataiteessa erilaiset piirtäminen, värittäminen ja askartelu. Opintojaksomme sisälsi muutaman projektin. Ensimmäinen niistä oli vaikuttamisprojekti. Oppilaiden tehtävänä oli suunnitella ja keksiä ryhmänsä kanssa tapa, jolla he voivat vaikuttaa valitsemaansa asiaan koulun, kotikunnan tai valtion tasolla. He selvittivät, miten voisivat viedä asiaa eteenpäin. Lopulta kaikki ryhmät kirjoittivat sähköpostiviestin henkilölle, joka pystyisi vaikuttamaan asiaa. Viestejä lähti koulun rehtorista ja Jyväskylän lautakunnan jäsenestä kansanedustajalle asti. Tässä tehtävässä oli integrointuna yhteiskuntaoppi ja äidinkieli.

Toinen suuri projekti oli mielipidekirjoituksen tuottaminen. Kirjoitukseen sai valita aiheeksi joko lähiruuan, reilun kaupan tai luomuruuan. Mielipidekirjoituksessa yhdistyivät ympäristöoppi (ruuantuotantojakso), yhteiskuntaoppi (vaikuttaminen) ja äidinkieli (mielipidekirjoitus). Kolmantena projektina olivat kuvataidetyöt, jotka keskittyivät ruuantuotantoon liittyviin asioihin, kuten kasveihin ja maatilan eläimiin. Tämä integroi kuvataidetta ja ympäristöoppia keskenään.

Behaviorismi vs. konstruktionismi

Tieteellinen osaaminen

Projektien aikana pyrin yhdistämään tieteellisiä teoriota omaan toimintaani. Edelleen mielessäni pyörivät paljon oppimiskäsitykset. Harjoitteluluokan kanssa behavioristisille ulkoisille palkkioille ja rangaistuksille ei ole ollut juuri tarvetta. Olen myös varonut kovasti, etten käyttäisi niitä, sillä oppilaat vaikuttavat olevan sisäisesti motivoituneita oppimiseen. Tähän sisältyy käsitykseni siitä, että ulkoinen motivointi voisi vahingoittaa sisäistä motivaatiota. Tämä on vaatinut paljon toiminnallisten oppituntien suunnittelua. Oma opetusfilosofiani onkin muodostunut pitkälti siihen suuntaan, että suunnitteluun käytetty aika ja vaiva maksetaan takaisin sujuvien oppituntien ja motivoituneen opiskeluilmapiirin muodossa.

Tuntien tarkka strukturointi

Eettinen osaaminen, Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

Opettajan ammattietiikka tarkoittaa sitä, että opettaja on sitoutunut huolehtimaan jokaisen oppilaansa kasvun ja kehityksen tukemisesta (Tirri & Kuusisto, 2019). Opettaja jakaa voimavaransa siten, kuin parhaaksi katsoo: tavoitteena on tukea jokaista oppilaista heidän tarpeidensa mukaan mahdollisimman hyvin. Opettajille tämä jättää tulkinnanvaraa. Onko ihminen tarpeeksi hyvä arvioimaan, missä hänen voimavarojensa rajat menevät? Menevätkö ne siinä, kun työnteko alkaa ärsyttää, vai siinä, kun haetaan lääkäristä masentuneen paperit? Opetuksen kentältä tunnen hyvin erilaisia tapoja rytmittää omaa työtään. Osan tapauksessa työtä tehdään kellon ympäri, kun taas osa opettajista sulkee silmänsä työltä sitten, kun kello soi viimeisen tunnin päättymisen merkiksi. Opettajan vuosityöhön kuuluu 190 oppilastyöpäivää ja 3 opettajatyöpäivää (OAJ 2023). Tämän lisäksi on yhteissuunnittelutunteja, joiden määrä ei ole suuri, eivätkä ne monissa kouluissa koske itse tuntien suunnittelua.

Olen pitkään tiedostanut, että suunnittelu, johon on käytetty aikaa, on tärkeässä roolissa sen suhteen, miten hyvin tunti sujuu. Tässä harjoittelussa suunnittelun merkitys on korostunut merkittävästi. Olen saanut itse aivan uuden ilmeen suunnittelutyöhön. Ehkä tehokkaan suunnittelun seurauksena pidetyt onnistuneet tunnit ovat nostaneet omaakin minäpystyvyyden tunnettani, mikä taas innostaa suunnittelemaan seuraaviakin jaksoja ja tunteja huolellisesti. Tämän vuoksi olen myös pohtinut etiikan näkökulmasta sitä, voiko kaikkien opettajien eettiseen sitoumukseen luottaa? Suunnittelevatko kaikki opettajat opetusta parhaansa mukaan? Opettajan autonomia on työssä merkittävä, ja yhteiskunta luottaa siihen, että opettajat pystyvät itsesäätelyn kautta huolehtimaan riittävästä suunnitteluajasta (Lapinoja, 2006, 26-27). Esimerkiksi sosiokognitiivisen teorian mukaan itsesäätely on kuitenkin hyvin tilannesidonnainen ilmiö, eikä opittu taito (Ruohotie, 2005, 9). Voiko siis olettaa opettajan itsesäätelyn olevan aina riittävää?

Nostan tässä esiin melko kuuluisaksi nousseen Ylen artikkelin opettajaopiskelijoiden elämänpäämääristä. Uutinen koski Elina Kuusiston ja Inkeri Rissasen tutkimusta siitä, millaisille arvoille opettajaopiskelijoiden elämänpäämäärät perustuvat (Yle, 2023). En löytänyt tutkimusta, enkä ole varma, onko sitä vielä julkaistukaan. Tästä syystä pohdin asiaa vain siltä osin, mitä uutisesta tulee esiin. Uutinen herätti hyvin paljon närää opettajaopiskelijoiden keskuudessa. Se oli minunkin mielestäni heikosti kirjoitettu siihen nähden, että uutinen ei ole kohdistettu tutkijoille, vaan koko Suomelle. Tutkimus itsessään oli mielestäni mielenkiintoinen siksi, että se vastasi mielestäni melko tärkeään kysymykseen liittyen opettajan autonomiaan. Jos opettajan elämänpäämäärät perustuisivat pelkästään tavoitteisiin, jotka liittyvät hänen omaan elämäänsä, tekeekö hän työtään riittävän aktiivisella mentaliteetilla? Monissa kouluissa opettajat eivät juuri seuraa toistensa työtä eivätkä anna siitä palautetta. Opettaja saa käteensä saman palkan, käytti hän iltapäivän suunnittelutyöhön tai ei.

Mielestäni nykyisessä individualistisessa yhteiskunnassa on täysin hyväksyttävää, että työtään tekee vain palkkansa takia. Tällöin meidän tulisi kuitenkin pohtia opettajan autonomiaa ja järjestelmää ylipäätään uudestaan. Luokanopettajaopiskelijat eivät omien havaintojeni mukaan ole kovinkaan tietoisia opettajan eettisistä velvoitteista vielä valmistumisen kynnykselläkään. Miten varmistamme, että opettajat hoitaisivat hommansa tehokkaasti ja riittävästi aikaa käyttäen?

Arviointi ja kokeet

Tieteellinen osaaminen, eettinen osaaminen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

Otin tässä harjoittelussa merkittävimmäksi tavoitteekseni toteuttaa opetusta toimivasti arvioinnin ohjaamana. Halusin, ettei keskittymiseni ole kokeissa arvioinnin työkaluna, vaan että toteuttaisin arviointia muilla keinoin. Loimme harkkaparini kanssa teemajakson, jossa oli integroituna ympäristöopin, yhteiskuntaopin, äidinkielen ja kuvataiteen opinnot. Ympäristöopin aiheena oli ruuantuotanto ja yhteiskuntaopin teemana vaikuttaminen. Arviointia toteutettiin projektien kautta. Oppilaat kirjoittivat mielipidekirjoituksen ruuantuotannosta, mikä vastasi niin äidinkielen, ympäristöopin kuin yhteiskuntaopin tavoitteisiin. Lisäksi äidinkieltä ja yhteiskuntaoppia yhdisteltiin vaikuttamisprojektissa, jonka tehtävänä oli ryhmissä valita aihe, johon haluaa vaikuttaa, ja lähettää sähköpostiviesti henkilölle, joka voisi viedä asiaa eteenpäin (oppilaskunnan hallitus, Jyväskylän kaupungin lautakunnan jäsen, kansanedustaja tms). Kuvataidetta ja ympäristöoppia yhdisteltiin toteuttamalla tiedonhankintaan perustuvia kuvataidetöitä ruuantuotantoon liittyvistä asioista.

Harjoittelun ohjaaja pyysi vielä tekemään ympäristöoppiin kokeen, joka auttaisi kyseisen oppiaineen arvioinnissa. Pyyntö oli varmasti aiheellinen monesta syystä: muun muassa ohjaavan opettajan vuosisuunnitelman kannalta. Pohdin numeroarvioinnin uhkia ja mahdollisuuksia tieteen kautta. Atjosen (2007) mukaan neljä viidestä lukio-opettajasta on sitä mieltä, etteivät yläkoulun todistukset vastaa juurikaan opiskelijan osaamista. Jos perustelemme numeroarviointia prognostisuuden kannalta, täytyisi perustella myös prognostisen arvioinnin toimivuus.

Itselläni ei ole suuria vaikutusmahdollisuuksia tähän asiaan. Tämä laittaakin jälleen pohtimaan opettajan ammattietiikkaan liittyviä asioita. Minun tulee opettajana toteuttaa yhdessä sovittuja toimintamalleja, joille en itse näe tieteellistä perustetta. Voin toki yrittää vaikuttaa, mutta toistaiseksi minun tulee toimia niin kuin yhteiskunnassa muutkin toimivat. Minun ei ole pakko arvioida käyttäen kokeita apuna, mutta lukuvuosiarviointiin minun täytyy numerot antaa. Tässä järjestelmässä kokeet tuntuvat loogiselta ratkaisulta, etenkin kun lapset ja heidän vanhempansa ovat tottuneet seuraamaan lapsen kehitystä niiden kautta.

Sidosryhmien kanssa toimiminen

Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

Jos opettaja haluaa vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan, hänen on tärkeää osata toimia eri sidosryhmien, kuten vanhempien ja paikallisyhteisön kanssa (Virtanen, 2013). Tämä oli harjoittelussa osio, jossa jäi parantamisen varaa. Harjoittelu sisälsi koulutuksen, jonka pitivät kouluterveydenhoitaja, kuraattori sekä koulupsykologi. Tämä oli mielestäni hyödyllinen koulutus, ja koulutuksen innoittamana pystyin ideoimaan omaa tulevaa toimintaani moniammatillisen yhteistyön toteuttajana. Vanhempien kanssa emme harjoittelussa kommunikoineet, mutta saimme ohjaavalta opettajalta tapaamisten yhteydessä näkemystä ja opastusta siitä, miten kommunikointi kannattaa toteuttaa. Teorian yhdistäminen käytäntöön tapahtuu sitten työelämässä.

Opettajalle ominaiset taidot

Tieteellinen osaaminen

Euroopassa opettajalta odotetaan akateemista osaamista, ja tähän keskitytään myös opettajankoulutuksessa. Muut tärkeät taidot, kuten sosiaaliset taidot, oletetaan kehittyvän koulutuksen sivutuotteena (Virtanen, 2013, 19). Mielestäni akateeminen osaaminen on opettajalle tärkeää, kunhan sen osaa yhdistää käytännön toimintaan. Harjoittelut ja itsereflektio ovat hyviä väyliä tähän. Toivon, että itselläni säilyisi aito mielenkiinto lukea tuoreita kasvatustieteellisiä tutkimuksia työelämässäkin.

Oman toiminnan reflektointi

Tieteellinen osaaminen

Goleman, Boyatis & McKee (2002) tiivistivät itsetietoisen opettajan tunnuspiirteitä. Heidän mukaansa opettajan tulee olla tietoinen omista heikkouksistaan, vahvuuksistaan, arvoistaan ja motiiveistaan. He korostavat realistisuutta, ja pitävät liiallista toiveikkuutta kehittymistä jarruttavana piirteenä. Opettajan tulee olla rehellinen omissa arvioissaan itsestään, ja omista arvoista ja ajatuksista keskusteleminen on tärkeää hänen opettajana kasvamiseen. Koen, että olen itse edustanut melko toiveikasta reflektoijaa. Olen luottanut omaan toimintaani, joskus liikaakin. Tästä itseluottamuksesta ja minäpystyvyyden tunteesta on ollut paljon hyötyä, mutta tässä harjoittelussa olen löytänyt kriittisempää otetta omaan toimintaani. Tässä on auttanut harjoittelun ohjaava opettaja, joka on kysymyksillään tuupannut ajatteluprosessiani eteenpäin. Olen löytänyt paljon uusia ajattelumalleja opettajan työhön ja saanut muutettua omaa toimintaani luokassa.

Olen kerännyt muistiin reflektoinnin tapoja, joita voin hyödyntää tulevassa työelämässä. Mielestäni asenteeni on tällä hetkellä siinä mielessä hyvä, että olen melko avoin ottamaan vastaan korjaavaa palautetta. Olen onnistunut ottamaan harjoittelun kehittymisen kannalta, ja ottanut mielelläni palautetta vastaan. Koen, että minulle hyödyllisimpiä ovat olleet päivät, jolloin opetuksessa on ollut paljon parannettavaa. Tällöin olen palautekeskustelussa ja niiden jälkeen saanut muutettua omaa toimintaani mielestäni parempaan suuntaan.

Lähteet


Atjonen, P. (2007). Hyvä, paha arviointi. Tammi.

Harju-Luukkainen, H., Aunola, K., & Vettenranta, J. (2018). Sosiaaliset suhteet koulunkäynnissä vahvuutena ja haasteena - nuorten kokema sosiaalinen tuki kotona ja koulussa. In J. Rautopuro, & K. Juuti (Eds.), PISA pintaa syvemmältä: PISA 2015 Suomen pääraportti (pp. 121-149). Kasvatusalan tutkimuksia, 77. Jyväskylä, Finland: Suomen kasvatustieteellinen seura. https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/59888

Lapinoja, K. P. (2006). Opettajan kadonnutta autonomiaa etsimässä. Jyväskylän yliopisto, Chydenius-instituutti.

OAJ. 2023. Kunnallisen peruskoulun opettajan työaika. Luettu 22.5.2023. https://www.oaj.fi/tyoelamaopas/tyoaika/kunnalliset-peruskoulut/#yhteissuunnittelutyoaika-eli-ys-aika

Ruohotie, P. 2005. Ammatillinen kompetenssi ja sen kehittäminen. Ammattikasvatuksen aikakausikirja 3 /2005, 4–18. 

Tarnanen, M., Räikkönen, E., Martin, A., Kaukonen, V., Kostiainen, E., Toikka, T., & Vauhkonen, V. (2021). Pupils’ Academic Self-efficacy in Subject-specific and Integrated Curriculum Instruction. Scandinavian Journal of Educational Research, Early online. https://doi.org/10.1080/00313831.2021.2006303

Tirri, K. & Kuusisto, E. 2019. Opettajan ammattietiikkaa oppimassa. Helsinki: Gaudeamus.

Virtanen, M. (2013). Opettajan emotionaalinen kompetenssi. Tutkimus luokanopettajien ja luokanopettajiksi opiskelevien tunneälytaidoista ja niiden tärkeydestä. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. https://peda.net/joensuu/jsv1/vinkkipankki/asl/v%C3%A4it%C3%B6skirjoja/mvoek:file/download/00e13b3a36ff0219410fa63d98b206d44500cf89/Mirjam%20Virtanen%3B%20Opettajan%20emotionaalinen%20kompetenssi.pdf

Yle. 2023. Tulevien opettajien päämäärät työlleen ovat itsekeskeisiä – tästä syystä siitä voi olla huolissaan. Luettu 22.5.2023. https://yle.fi/a/74-20028745