Vanhat tanssit 2020
Vanhat tanssit 2020
Vanhojenpäivän alustava aikataulu (muutokset ovat mahdollisia)
Klo 9-11 Osallistuminen pienoisesitykseen, johon on ilmoittautunut. Joillakin tanssijoilla esitys on vasta iltapäivällä. Myös omilla entisillä kouluilla saa vierailla, jos se koululle sopii. Kaikille yhteistä kokoontumista ei aamulla ole. Lukiolla voi käydä syömässä.
--
Klo 11.15 Kokoontuminen Jäähallin kaukaloon.
Klo 11.30 Ryhmäkuva, johon kaikki osallistuvat.
Klo 12.00 PÄIVÄTANSSIESITYS JÄÄHALLISSA. Yleisönä lukion opiskelijat ja henkilökunta sekä Kalevankankaan ja mahdollisesti myös muiden koulujen oppilaita.
--
Klo 16.00 Stellan iltapäiväesitys (ilmoittautuneille)
--
Klo 17.15 Kokoontuminen Jäähalliin. Raviradantien ruuhkautumisen vuoksi myöhemmin on vaikea päästä hallille valmistautumaan.
Klo 18.00 ILTAESITYS Jäähallissa, yleisönä wanhojen läheiset ja kutsuvieraat.
Klo 19.15 tanssiaiset päättyvät. Koulun osuus ja samalla myös vastuu päättyy tähän. Jatkotapahtumiin lukiolaiset osallistuvat omalla tai huoltajansa vastuulla.
Halukkaat voivat käydä kuvauttamassa itsensä koulukuvausperiaatteella päivän aikana. Yhteiskuva otetaan päivätanssien yhteydessä tanssiaispaikalla.
Mikkelin Elokuvaajat ry kuvaa ja koostaa tansseista DVD:n, jonka voi ostaa opiskelijakunnalta. Tässä esittelyvideo vuoden 2019 tansseista: https://www.youtube.com/watch?v=JQV7Or3c_bk
VIERAILUT
Kaikki osallistuvat vanhojenpäivänä Jäähallin pääesitysten lisäksi joko
- esitykseen Stellassa
- esitykseen jollain koululla, päivä- tai vanhainkodissa tai toimintakeskuksessa
- esitykseen jossain muussa paikassa
Sen lisäksi voitte vierailla entisillä yläkouluillanne tai muissa kohteissa. Kalevankankaalla on vain pieni esitys alakoululaisille, joiden koulu loppuu jo klo 12, koska yläkoululaiset voivat tulla katsomaan päiväesitystämme jäähalliin.
Vierailuihin ilmoittaudutaan myöhemmin kurssin aikana.
Esitettävät tanssit 2020:
Lambeth Walk
Avaustanssi https://www.youtube.com/watch?v=14SFYAo90sA&t=9s
Tango https://www.youtube.com/watch?v=Mc0kVzUxM-U&feature=youtu.be
Katrilli https://www.youtube.com/watch?v=bmdLLYs_47M
Fireman's dance: https://youtu.be/JQV7Or3c_bk?t=177
Kehruuvalssi https://www.youtube.com/watch?v=bhoy7J0Et9Y&
Cicapo https://www.youtube.com/watch?v=EKaCjgP3gjc
Jiffy mixer
Salty dog rag https://www.youtube.com/watch?v=ao6hHq7zeoo&t=8s
Wieninvalssi https://www.youtube.com/watch?v=4Mh4mo8DrgY
Vanhojen oma tanssi
Lisäksi vanhojen oma tanssi ja valsseja läheisten kanssa.