Suomalainen muotoilu on sateenvarjokäsite, johon kuuluu kaikki ympäristön tekstiilit, astiat, käyttöesineet ja huonekalut.

Mihin muotoilu perustuu? Käsintekijät tekivät esineet käytännöllisyyden mukaisesti. Muotoilua ei varsinaisesti ollut, tuoli tehtiin siitä, mitä puuta satuttiin saamaan. Kenelläkään ei siis ollut varsinaista designia.

Muotoilun käsite alkoi 1800-luvulla, kun alkoi teollistuminen. Jonkun piti suunnitella, millaisia tuotteita tehdään.

Kuten moni muu asia historiassa, teollisuus tuli Suomeen myöhässä. Kun teollisuus ja muotoilu saapui Suomeen, tarvittiin ulkomaalaisia muotoilijoita suunnittelemaan malleja. Jotkut ostivat valmiita malleja. Muotoilijoita korvasivat myös kuvataiteilijat.

Suomi pääsi maailman valoihin Pariisin näyttelyssä 1900-luvulla. Forssan loistoaika oli 1870-luvulla kankaiden kanssa.
Pavilijongin suunnitteli jugend-tyyliset Gesellius, Saarinen ja Lindgren. Kokonaisuus oli upea, ja rakennuksen sisäseinillä oli Akseli Gallelen-kallela tekemia frescoja. Kansallisromantiikan aika näkyi myös suunnittelussa.
Iiris-keramiikka oli suosittua, Euroopasta saatiin lisää ideoita kauneuteen.

Menestyksen vuoksi keksittiin perustaa taideteollinen korkeakoulu, Ateneum. Syntyi erilaisia tuottajia ja tehtaita, esimerkiksi Iittala ja Arabia.

Sota-aikana suunnittelu taukosi, koska materiaaleista oli puute. Sodan jälkeen alkoi funktionalismi eli funkkis. Tuotteet suunniteltiin tarkasti ja käytännöllisesti, jotta materiaalia voisia käyttää mahdollisimman vähän.

Arabia tuotti Kilta-astiaston sekä kartio-lasit. Mallit ovat yhä käytössä, mutta hieman muutettuina kestävyyden vuoksi.
Vuonna 1920 ilmestyi Eero Aarnio, joka suunnitteli pallo- ja pastillituolit. Aarnio kehitti muovista uusia huonekaluja ja keksi uusia ideoita.

1980-luvulla tuli taas uusia tyylejä, edustajana Yrjö Kukkapuro. Materiaaleja oli enemmän, jolloin voitiin tehdä turhempia rakenteita. Toinen suunnittelija oli Stefan Lindfors, joka suunnitteli vesipullon.