Huhtikuu

Kevät on jo täällä!


Ei auttanut liikuntakaan. Juoksin metsässä, kiipeilin puissa ja kaivoin ruokaa lumen alta. Illalla nukahdin väsyneenä mutta aamulla heräsin taas. Talviuneen en nukahtanut.

Metsän muut karhut alkavat herätä talviuniltaan. Ne ovat aika kärttyisiä, sillä niillä on nälkä pitkän talviunen jäljiltä. Moikkailen kavereita varovaisesti.

Ehtisinkö vielä ottaa pienet unet ennen kuin kesä tulee? Kannattaa varmaan kokeilla vielä jotain isoäidin vinkkiä. Mielikuvitusmatka kuulostaa hauskalta neuvolta! Sen mukaan mennään sänkyyn ja kuvitellaan jokin hauska matka. Sen pitäisi auttaa unta tulemaan.

Mihin minä haluaisin matkustaa? Olisi kiva käydä tapaamassa pandoja Kiinassa ja jääkarhuja Grönlannissa. Koalaankin olisi mukava tutustua Australiassa.

Täytyy yrittää!

Huhtikuun kieliasiat

Missä? Mistä? Mihin?


Suomessa kerrotaan, missä jokin on, eri tavalla kuin monissa kielissä. Monessa kielessä laitetaan sanan eteen pikkusana, joka kertoo, missä jokin asia on. Suomessa usein sanaa taivutetaan, eli siihen lisätään pääte.

Lue esimerkkilauseet. Tarkkaile punaisia kirjaimia.



Kuva: Pixabay

Nalle on laukussa.

Ville pakkasi nallen laukkuun.

Laukku on nurmikolla.


Kuva: Pixabay

Kissa on pöydällä.

Pöytä on keittiössä.


Kuva: Pixabay

Mirri seisoo aidalla.

Misse hyppää aidalta maahan.




Minä asun Helsingissä.

Teemu muutti Helsinkiin viime vuonna.

Anni muutti pois Helsingistä viime vuonna. Hän asuu nyt Tokiossa.


Tarpeellisia paikkasanoja


Joskus paikan kertomiseen tarvitaan myös erillisiä paikkasanoja. Ovatko kaikki nämä punaisella merkityt sanat jo tuttuja sinulle?




Koira on kissan vieressä.

Kissa on koiran vasemmalla puolella.

Koira on kissan oikealla puolella.

Kissan ja koiran alla on keltainen peitto.

Eläimet torkkuvat peiton päällä.





Raidallinen kissa on mustan kissan ja täplikkään kissan välissä.

Keltainen ankka on raidallisen kissan yläpuolella.




Emokissa on takana, kissanpennut ovat edessä.


Kuvat: Pixabay