Opettajuuden osa-alueiden kehittyminen

Osaaminen ja asiantuntijuus:
opetusharjoittelu 4, Sirja Nevalainen

Päättöharjoittelu

Tein päättöharjoittelun ensimmäisellä luokalla, jossa oli 22 oppilasta. Tunnit alkoivat yleensä yhteisessä piirissä, ja oppilaat työskentelivät pääosin kolmessa pöytäryhmässä, mutta välillä myös muissa tiloissa, kuten käytävällä. Musiikin tunneillla ryhmä siirtyi alkutyöskentelyn jälkeen musiikkiluokkaan ja liikunnan telinevoimistelu-jakso toteutettiin liikuntasalissa. Opetusryhmä oli havainnoinnin perusteella heterogeeninen ja jokseenkin vilkas, mutta reipas.

Työskentely sujui oman opettajan ja musiikinopettajan kanssa hyvin, mutta toisaalta ryhmä tarvitsi paljon yksityiskohtaista ohjeistusta, ohjeen toistamista ja tiettyjen oppilaiden yksilöohjausta. Oppimisessa ja koulunkäynnissä ilmeneviin tuen tarpeisiin vastattiin eriyttämällä, opettajien yhteistyöllä ja opetusryhmiä joustavasti muuntelemalla. Tehostetun tuen avulla tuettiin suunnitelmallisesti tiettyjen oppilaiden oppimista ja koulunkäyntiä. Erityisopettaja oli mukana joillakin tunneilla ja teetti esimerkiksi lisäksi lukuharjoituksia.

Ryhmä teki tehtäviä pääosin tunnollisesti ja yleisesti luokassa vallitsi hyvä yhteishenki, sekä opettajan ja oppilaiden, että oppilaiden välillä keskenään. Rutiinit olivat oppilaille erittäin tärkeitä ja osa heistä piti myös huolta siitä, että toimittiin aina yhteisten sääntöjen mukaan esimerkiksi muiden huomioimisessa. Omista kuulumisista ja ajatuksista kertominen oli myös monelle erittäin tärkeää. Opetin ryhmälle samanaikaisopetuksena äidinkieltä ja ympäristöoppia sekä vastuuviikon aikana joitakin tunteja matematiikkaa. Varsinaiset jaksosuunnitelmat tein musiikista ja uskonnosta. Sisältöjä käsiteltiin monipuolisilla menetelmillä ja oppitunnit sisälsivät tvt:aa, musiikkia, kuvataidetta ja käsitöitä. Opetukseen kuului myös leikkejä, sillä leikki kehittää abstraktia ajattelua, toimijuuden tunnetta sekä tietoisuutta itsestä ja muista (Lonka, 2015, 114). Ohjaavat opettajat suosittelivat myös pelillistämistä, jota käytin harjoitteluparin kanssa äidinkielen opetuksessa.

Pedagoginen osaaminen

Harjoittelun sisältöinä olivat opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi. Ohjaavien opettajien palautteen mukaan suunnittelin hyviä tunteja ja kokonaisuuksia eri oppiaineissa. Opetuksen toteuttamisessa sen sijaan kehittämiskohteiksi nousivat esimerkiksi aikataulut ja tuntien sujuva eteneminen. Ne eivät aina menneet suunnitellusti vaan aikaa kului jopa kolminkertaisesti esimerkiksi alkupiiriin, jossa vaihdettiin viikonlopun kuulumisia. Mietin, vaikuttiko asiaan myös se, etten aiemmin ollut pitänyt 75 minuutin pituisia oppitunteja. Toisaalta aika tuntui pitkältä, mutta kuitenkin välillä osa tunnille suunnittelemistani asioista tuli jättää pois kun aika loppui kesken. Jatkossa osaan paremmin rajata tunnin sisältöjä, mutta toisaalta oli myös hyvä huomata, että osasin joustavasti jättää sellaista esimerkiksi seuraavalle kerralle, mikä ei ollut tunnin tavoitteiden kannalta keskeisintä. Välillä oli hankalaa varmistaa kaikkien keskittyminen opetettavaan asiaan, enkä alkuun oivaltanut kuinka paljon minun tulee viedä tilannetta eteenpäin sanallisilla ohjeilla. Erityisesti musiikin opetuksessa huomasin, että ryhmän toimintaa oli välillä vaikea seurata, etenkin jos työskentelymuotona oli pienryhmätyöskentely. Kunnon ohjeistus nousi keskeiseksi ja ymmärsin, että minun tulee eri keinoilla varmistaa, että jokainen on ymmärtänyt ohjeen. Myös eriyttämistä tuli miettiä enemmän, sillä ryhmässä oli isoja tasoeroja. Esimerkiksi äidinkielen tehtäviä tuli eriyttää pienryhmille kolmen eri tason mukaisesti.

Turvallisuusasiat nousivat esille jo edellisessä harjoittelussa, mutta enemmän myös tässä harjoittelussa, kun vastuutakin oli enemmän. Esimerkiksi läsnäolijoiden tarkastaminen oli ensimmäistä kertaa minun vastuullani ja koin muutenkin saaneeni enemmän vastuuta myös opetustilanteissa. Etenkin musiikissa mietin turvallista äänenkäyttöä ja omia rajoja ryhmän melutasolle. Ryhmä oli tottunut rytmien taputtamiseen kaikuna hiljentymisen merkiksi, mutta itse kokeilin myös muita keinoja, kuten pianoa merkkiääneksi. Uuden merkin oppiminen oli kuitenkin monille erittäin vaikeaa ja itselleni epäselvää oli se, kuinka napakka ohje annetaan. Tässä harjoittelussa keskeisenä tavoitteena olikin erilaisten alkuopetuksen hyödyllisten käytänteiden oppiminen, mikä toteutui erittäin hyvin. Monipuoliset työtavat, opetuksen rytmittäminen ja selkeys olivat toistuvat teemat, joita kehitin jokaisella oppitunnilla.

Erityisesti musiikista ja sen opettamisesta opin valtavan paljon tässä harjoittelussa. Musiikinopettajan merkitys oli valtava, sillä esimerkiksi vapaan säestyksen periaatteet valkenivat minulle vihdoin selkeästi. Aiemmin olen aina jännittänyt sitä, sillä olen soittanut klassista pianoa ja tottunut lukemaan kokoajan nuotteja. En olisi alkutavoitteita miettiessäni edes osannut arvata kuinka paljon asioita tulisin vielä ottamaan haltuun. Muiden taito- ja taideaineiden tavoin myös musiikki innosti minua tuottamaan paljon materiaalia ja kehittelemään mahdollisimman monipuolisen opetuskokonaisuuden. Rajaaminen oli myös musiikissa minulle hankalinta, sillä olen aina uuden oppiaineen kanssa halunnut kokeilla mahdollisimman paljon erilaisia työtapoja. Ohjauksessa korostui kuitenkin myös selkeän punaisen langan merkitys, vaikka erilaisia ideoita ja valintoja olikin paljon. Tästä harjoittelusta sain monta sivua muistiinpanoja musiikin opettamisen käytännöistä. Tärkeimpänä kaikesta oli kuitenkin kannustava palaute, josta otan mallia omaan opettajuuteeni. Myös Lonka (2015) painottaa kannustavan palautteen merkitystä, sillä sisäisen motivaation syntyyn auttaa roolimallit ja innostavat opettajat. Sisäisessä motivaatiossa se, mitä joku tekee, on itsessään palkitsevaa. (2015, 168-170) Haluan itsekin pyrkiä siihen, että toiminta on itsessään motivoivaa. Tässä keskeistä on mahdollistaa oppimisen lisäksi elämyksellisyyttä ja onnistumista jokaiselle erilaiselle oppijalle.

Arvioinnin suhteen kävimme yhdessä ohjaavan opettajan kanssa läpi oppilaiden osaamista ja arviointiin liittyviä käytännön asioita, kuten erilaisia materiaaleja ja itsearvioinnin tapoja. Portfolion tekeminen, eli tuotosten kerääminen jokaisen omaan kansioon on tapa, jonka voisin itsekin ottaa omassa työssäni käyttöön. Sillä saa hyvän kokonaiskuvan opituista asioista niin oppilaalle, opettajalle kuin kotiinkin. Harjoittelun alussa oppilaiden oman opettajan oppilastuntemus oli arvioinnin kannalta erittäin tärkeää, jotta pystyin suunnittelemaan opetusta kaikille sopivasti. Alussa sain myös jatkoon tärkeää tietoa oppilaiden työskentelytahdista ja siitä, millaiset asiat olivat kenellekin hankalia. Harjoittelun lopussa olin jo melko hyvin perillä eri taitotasoista ja sitä mukaa ohjaaminen ja ohjeistaminen helpottui. Musiikissa musiikinopettaja teetti oppilailla itsearvioinnin ja muista aineista luokan oma opettaja teetti kattavan itsearvioinnin jokaisella oppilaalla arviointikeskustelujen aikana, jolloin oppilaan vanhempi/ vanhemmat oli mukana.

 

Eettinen osaaminen

Olen miettinyt aiemmissa opinnoissa paljon ryhmän hallinnan asioita ja työrauhan ylläpitämistä. Yksinkertaistettuna pyrin siihen, että kaikilla on turvallinen olo, mahdollisuudet oppia ja tulla arvostetuksi omana itsenään. Tämä tarkoittaa sitä, että oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen kohtelu ovat kaiken toimintani pohjana. Aiheeseen liittyvä mielenkiintoinen keskustelu tuli oppilaan kanssa erään alkupiirin aikana. Olimme ohjaavien opettajien kanssa keskustelleet oppilaiden paikan vaihtamisesta tarpeen tullen, ja kehotin kolmesta toisissaan kiinni olevasta oppilaasta keskimmäistä tulemaan minun viereeni. Oppilaat ihmettelivät, miksi keskimmäinen joutui lähtemään, kun nämä kaksi muuta olivat aiheuttaneet häiriötä. Vastasin hämmästyneenä, ettei kyseessä ole rangaistus, vaan keskimmäinen oppilas tuli viereeni siksi, että kaikki pystyisivät paremmin keskittymään. Välillä vaihdoin itse paikkaa, jos koin sen tehokkaimmaksi tavaksi toimia.

Alkuun tuntui, ettei osa oppilaista ottanut kontaktia uuteen opettajaan. Jotkut myös ihmettelivät musiikin tunnin alkuun, että missä heidän oma musiikinopettajansa on. Näiden oppilaiden kohdalla pyrin jututtamaan heitä myös muista kuin opettamiseen liittyvistä asioista ja opetuksessa kiinnitin erityistä huomiota hetkiin, joissa oli mahdollista antaa myönteistä palautetta. Lonkan (2015, 57) mukaan vahvuuksiin keskittyminen voi auttaa hankalassakin vuorovaikutustilanteessa. Rakentava palaute pohjaa ihmisen vahvuuksiin, on oikea-aikaista, kehittävää ja suuntaa tulevaan. Se on myös olennaista oppimisen ja reflektion kannalta. (Lonka, 2015, 69)

Itse olen oppinut sietämään epävarmuutta ja riittämättömyyden tunnetta aina vain paremmin. Esimerkiksi tilanteissa, joissa aikataulut pettivät tai en ollut huomannut ennakoida siirtymiä, pysyin kuitenkin tyynenä. Omaa työssä jaksamista tukee varmasti se, että ei ole liian tiukka myöskään itselleen opettajana. Tässäkin harjoittelussa tuli kuitenkin tilanteita, jotka saivat olon vaikeaksi. Koetilannetta havainnoidessa eräs oppilas koki tarvitsevansa apua kokeen tekemiseen ja kävimme harjoitteluparini kanssa vuorotellen avustamassa häntä. Jossain vaiheessa oppilas alkoi hengittää erittäin kiihtyneesti ja sanoi hätääntyneellä äänellä, että tehtäviä on liikaa. Kävin hakemassa papereita, joilla harjoitteluparini peitti osan tehtävistä, jotta oppilas pystyi keskittymään yhteen tehtävään kerrallaan. Oppilas tarvitsi välitavoitteita ja paljon kannustusta, jotta sai koetta tehtyä.

Opettajan on tärkeää huolehtia itse omasta jaksamisestaan ja tulee pitää odotukset realistisina, sillä jopa yhteiskunnallisella tasolla koulua arvostellaan. Vaikka taloudelliset resurssit ja kouluttautumismahdollisuudet ovat paremmat kuin koskaan aiemmin, kasvatuksen tilaan ollaan erittäin tyytymättömiä ja koulua haluttaisiin kehittää yhä nopeammin ja intensiivisemmin (Salminen, 2012, 271). Itsekin luin joitakin päiviä sitten saman päivän aikana kaksi eri uutista, joissa opettajien ammattitaito kyseenalaistettiin. Toisessa uutisessa päiviteltiin sitä, kuinka opettajien tulisi ruokailla oppilaiden kanssa ja toisessa sitä, että opettajien harkintakyky saattaa hämärtyä jos oppilaiden vanhemmat antavat heille liian arvokkaita joululahjoja. Espoon kaupunki oli oikein tiedottanut asiasta erikseen. Minua tämä lähinnä huvitti ja julkaisinkin aiheesta irvailevan päivityksen Facebookissa.

Intellektuaalinen osaaminen

Perustan toimintani ja ammatillisen kehittymiseni tieteelliselle ajattelulle siten, että luen kasvatusalan kirjallisuutta niin opinnoissa, kuin myös vapaa-ajalla. Aina kun huomaan epävarmuuden tunnetta jossakin opetusalaan liittyvässä, etsin siitä tutkimustietoa ja tulen työssäni myös yhdistämään tarvittavan teorian käytäntöön sekä keskustelemaan asioista kollegoiden kanssa. Edellisessä harjoittelussa pohdin hyvän opettajuuden piirteitä ja erityisesti vuorovaikutussuhteiden merkitystä. Aion hankkia seuraavaksi lisää tietoa vielä esimerkiksi liikunnan opettamisesta, sillä se jäi harjoittelussa puuttumaan nilkkani nyrjähtämisen takia. Luen myös tällä hetkellä esimerkiksi draamakasvatuksesta ja koulukiusaamiseen puuttumisesta.
Olen keskustellut paljon jo työelämään siirtyneiden opiskelukavereideni kanssa ja olen saanut hyödyllistä tietoa siitä, millaiset ongelmat minullekin mahdollisesti tulevat vielä eteen. Työn ja vapaa-ajan rajaaminen tuntuu olevan yksi iso asia, kuten myös vastuun rajaaminen. Kaikki oppilaiden ongelmat saatetaan yrittää kaataa opettajan harteille, jos opettaja ottaa liikaa vastuuta. Monia on turhauttanut myös se, etteivät jotkin ryhmät osallistu opetukseen, vaikka pistäisi kaiken ammattiosaamisensa käyttöön.

On hyvä tehdä itselleen selväksi, mitä työhön kuuluu ja minkälaiset odotukset itsellä on työtä kohtaan. Pidän myös erittäin tiukasti mielessä sen, että oppimisprosessissa ei ole kyse siitä, että opettaja opettaa, vaan oppilas on myös vastuussa omasta oppimisestaan. Harjoittelun aikana sain vinkin opiskelukaverilta siitä, että kannattaisi tehdä useassa eri paikassa sijaisuuksia, jotta oppisi jämäkkyyttä aloitukseen uuden ryhmän kanssa. Keskusteluissa kommenttien ja toisten esittämien kysymysten avulla ajattelu selkiytyy ja oman ajattelun ristiriidat ja epäselvyydet tulevat esiin. (Hurtig, Laitinen & Uljas-Rautio, 2010, 41) Harjoittelun alussa kuvasin musiikinopettajalle ajatteluprosessiani niin, että päässä vilisivät kaikki ajatukset ja suunnitelmat, ja tuntui kuin pään ympärillä olisi ollut vanne. Musiikinopettaja kehotti minua miettimään, kuinka kokonaisvaltainen oppiminen minulla oli sillä hetkellä meneillään. Keskustelukumppanit auttavat löytämään uusia näkökulmia ja ratkomaan pulmia mutta myös tunnistamaan vahvuuksia ja iloitsemaan oivalluksista (Hurtig, Laitinen & Uljas-Rautio, 2010, 41).

Kulttuurinen, yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen

Minulla ei ollut juurikaan aiempaa kokemusta alkuopetuksesta, mikä haastoi minut oppimaan valtavan määrän uutta. Luokkayhteisön toiminnassa oli paljon sellaista, mitä jouduin miettimään vielä monta kertaa senkin jälkeen kun olin itse pitänyt oppitunteja. Esimerkiksi ohjeiden toistaminen moneen kertaan tuntui itselleni vieraalta työtavalta, mutta huomasin sen olevan välillä pakollista tämän ryhmän kanssa. Myös itselleni itsestään selvien asioiden neuvominen tuntui aluksi haastavalta. Esimerkiksi se, ettei oppitunnin aikana voi alkaa painimaan kaverin kanssa. Sain kuitenkin hyvän käsityksen siitä, kuinka opetusta tulisi tehdä mahdollisimman selkeäksi ja kaikille oppijoille soveltuvaksi. Oma rauhallinen ja hidastempoinen tyylini tuntui nimittäin vaikuttavan luokan joihinkin oppilaisiin niin, että he touhusivat omiaan ja keskittyminen herpaantui. Ryhmän kanssa tuli huolehtia ohjeiden tarkkuudesta ja tehokkaasta etenemisestä, jottei työrauhaongelmia olisi tullut ja hyvä henki säilyisi. Tätä työstin erittäin paljon ja aloin päästä jo rytmistä kiinni.

Mitä selkeämmät tunnin vaiheet ja siirtymät olivat itselleni, sitä sujuvammaksi sain myös opetuksen etenemisen. Myös yhteisistä säännöistä kiinni pitäminen oli ryhmässä tärkeää ja erityisesti se, että opettajana vaadin sääntöjen noudattamista. Yhteisissä aloituksissa oppilaiden tuli ensin olla hiljaa piirissä, mutta ohjaavien opettajien palautteen mukaan olin itse välillä malttamaton odottamaan hiljaisuutta. Myös omalla sijainnillani tuntui olevan iso merkitys sille, miten sain ryhmän huomion. Huomasin, että paras paikka opettamiseen oli ryhmän keskellä, ringin sisäpuolella ja ylipäänsä tarpeeksi lähellä. Jos vaihdoin dioja tietokoneen takana luokan etuosassa, joidenkin oppilaiden huomio herpaantui huomattavasti ja toiminta saattoi häiritä koko opetustilannetta. Jatkoa ajatellen mietin sitä, kuinka mahdollistaisin oppilaiden oman oivalluksen siitä, kuinka kaikilla olisi hyvä olla.

Musiikin pikkujoulupistettä valmistellessa nousi esiin kysymys uskonnollisista sanoituksista. Itselleni vanhat joululaulut olivat olleet itsestäänselvä osa joulun perinteitä myös koulussa, mutta tänä päivänä on huomioitava erilaisuus ja kaikkien hyvinvointi. Koululta edellytetään samanaikaisesti oman kansallisen tradition tunnustamista ja eheyden tuottamista sekä muiden kulttuurien ja maailmankatsomusten kunnioittamista (Salminen, 2012, 228). Tämä on ongelmallista, mutta selkeä ratkaisu tähän tilanteeseen oli jättää uskonnolliset säkeistöt pois, jotta saataisiin edes osa perinteisimmistä joululauluista kuitenkin mukaan. “Jouluyö, juhlayö” ja “Heinillä härkien” jäivät kuitenkin valitettavasti kokonaan pois ohjelmistosta. Tämänkin puutteen voisi ehkä korvata erikseen laulamalla näitä lauluja sitten varsinaisella uskonnon tunnilla. Oppilaiden vanhemmilta voisi myös erikseen kysyä, sopisiko myös parin sanoituksiltaan kristinuskoon liittyvän joululaulun laulaminen yhdessä.

Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen

Olimme ohjaavan opettajan kanssa samaa mieltä siitä, että vahvuuteni ovat erityisesti yksilöohjauksessa ja oppilaan kohtaamisessa. Opettajan ja oppilaan välisen vuorovaikutussuhteen laatu onkin tärkeämpi tekijä kuin se, mitä, kuinka tai ketä opettaja yrittää opettaa (Gordon, 2006, 22). Erityisopettaja ja ohjaava opettaja nostivat esille myös sen, että minulla on taitoa kertoa satuja eläytyvästi, ja minun kannattaisi hyödyntää sitä myös muussa opetuksessa kuin tarinan kerronnassa, kuten esimerkiksi tehtävänannoissa. Kehityin lisäksi ryhmän hallinnan taidoissa, äänen käytössä ja oppituntien sujuvuudessa. Kehittämiskohteekseni otan vielä kuitenkin osallisuuden tukemisen, sillä osallistaminen on tärkeä haaste yhteisön rakentamiseksi (Karila, Alasuutari, Hännikäinen, Nummenmaa & Rasku-Puttonen, 2006, 112). 

Tutustuin koulun toimintakulttuuriin ja monialaiseen yhteistyöhön keskustelemalla opettajien kanssa ja seuraamalla erilaisia tilanteita. Pyrin hahmottamaan opettajan työtä kokonaisvaltaisesti esimerkiksi osallistumalla luokan pikkujoulujen toteuttamiseen ja seuraamalla arviointikeskustelua. Ohjaava opettaja avasi koulun ja kodin välistä yhteistyötä keskusteluissamme ja vastuuviikkoa varten laitoin hänen kauttaan oppilaiden vanhemmille pienen esittelyviestin. Pikkujouluissa pääsin paremmin näkemään oppilaiden vanhempia ja toteuttamaan yhdessä heidän kanssaan pikkujoulujen musiikkipistettä. Yhteistyö sujui hyvin ja koin kohtaamiset erityisen positiivisina. Vain yhden oppilaan vanhempi jätti tervehtimättä minua koululla, mikä hieman mietitytti. Pyrin kuitenkin itse olemaan ystävällinen ja rakentava tilanteessa kuin tilanteessa. Varsinaisessa opetustyössä pystyn vasta todella työskentelemään pitkäjänteisesti niin oppilaiden, kuin heidän vanhempiensakin kanssa.

Kysymys opettajan roolista nousi keskeiseksi tässä harjoittelussa. Luokassa oli eräs oppilas, joka hakeutui koko ajan aikuisten lähelle. Keskustelimme harjoitteluparini ja ohjaavan opettajan kanssa siitä, millainen rooli opettajalla on ja kuinka oppilaiden kanssa tulee olla, nimenomaan opettajana. On toisaalta hyvä, että oppilas kokee opettajan turvalliseksi, mutta on opettajan tehtävä rajata suhde oikeanlaiseksi. Jos oppilas esimerkiksi yrittää liimautua usein kiinni opettajaan, tulisi tehdä tälle ystävällisesti ja ymmärtävästi selväksi, ettei tämän kyseinen toiminta sovi kouluun. Pyrin sitten antamaan huomiota tälle lapselle muissa tilanteissa, kuten ruokailuissa. Tällöin keskustelimme oppilasta kiinnostavista asioista ja vitsailimme yhdessä. En kokenut tarpeelliseksi huomauttaa hänelle erikseen halailemisesta tai kiinni pitämisestä, mutta jos opettaisin kyseistä oppilasta päivittäin, tilanne olisi erilainen. Niin tässä kuin muissakin tilanteissa opettajaa tarvitaan pitämään huolta yhteisistä säännöistä ja sopimuksista. Sääntöjen suhteen keskeistä on, että lapset sisäistävät niiden merkityksen. Keskustelemalla voi käsitellä esimerkiksi juuri käyttäytymistä siten, että kysytään oppilaalta rakentavasti, kuinka tulisi toimia. (Karila, Alasuutari, Hännikäinen, Nummenmaa & Rasku-Puttonen, 2006, 131-133) Kehittynyttä yhteisöä kuvaa kuuntelemisen, jakamisen ja keskustelujen kautta saavutettu keskinäisen kunnioituksen ja välittämisen ilmapiiri (Karila, Alasuutari, Hännikäinen, Nummenmaa & Rasku-Puttonen, 2006, 112).

Esteettinen osaaminen

Tässä harjoittelussa, niin kuin tulevassa työssänikin pyrin siihen, että oppiminen olisi elämyksellistä ja ajatuksia herättävää sillä tavoin, että se tuntuisi koko kehossa. Kaikkien aistien hyödyntämistä tulisi miettiä aina kun mahdollista. Soittaminen on monelle oppilaalle vastustamatonta kun saa eteensä soittimen. Samaistun tähän itsekin, sillä aina kun näen pianon haluaisin soittaa. Myös laulu tuntuu välillä pyrkivän lähes itsestään ulos. Soittamisen ja laulamisen lisäksi esimerkiksi musiikissa käytin paljon kuvia opetuksen tukena laulujen ja tarinan opettelemisessa, sekä erilaisten äänien kanssa. Oppilaiden oma keksiminen oli isossa roolissa kun teimme ääniharjoituksia sekä ääntelemällä, että piirtämällä ääntä “herkkien korvien äänikorteilla”. Uskonnossa vuorostaan hyödynsin kuvien ja tekstin lisäksi musiikkiliikunnan elementtejä Nooan arkki-kertomuksessa sekä teetin oppilailla monimateriaaliset enkelimaskotit. Äidinkielen oppituntiin liitimme harjoitteluparini kanssa myös mindfulness-harjoituksen, jossa oppilaat saivat tunnin lopuksi ottaa itse tekemänsä tyynyt ja tehdä rentoutusharjoituksen lattialla maaten. Kaikissa erilaisissa työtavoissa tärkeää oli vaatia hiljentymistä, puhua ja näyttää ohje selkeästi ja motivoida erilaisilla keinoilla erilaisia oppijoita.
Esiintymistilanteessa luokan pikkujouluissa oppilaat käyttäytyivät niin hyvin kuin osasivat ja esittivät kukin osuutensa huolella. Ikävä kyllä mokasin itse oppilaiden piirustusten esittelyvideon kanssa ja se jäi näyttämättä. Oppilaat olivat saaneet piirtää jouluaiheisia kuvia joululauluja kuunnellen. Videoesityksen hyvät puolet olisivat olleet siinä, että yksitellen kuvien näyttäminen estäisi mahdollisen taitovertailun. Oman taideteoksen esittely voi jännittää ja omaa osaamista tulee verranneeksi muihin (Martikainen, Nikkola & Lokka 2013, 241-242). Musiikkiesitykset, lorut ja kuvaesitykset sujuivat hienosti, ja oppilaat vaikuttivat myös nauttivan tilanteista. Videoesitysten katsominen sen sijaan herätti vastustusta joissakin oppilaissa. Tätä ongelmaa olimme miettineet jo aiemminkin, mutta vielä tässäkin tilanteessa itsensä katsominen videolta yhdessä muiden kanssa oli vaikeaa.

Yhteenveto

Päättöharjoittelun jälkeen koen saaneeni tarpeeksi harjoitusta ja tietoa työuran aloittamiseen. Tiedän nyt paremmin esimerkiksi opettajan ammatin vapauksista ja vastuista suhteessa kouluyhteisöön ja yhteiskuntaan. Kolmannen harjoittelun aikana alkoi tuntua vahvasti siltä, että tulen pärjäämään opettajan työssä. Tärkeä oivallus itselleni oli se, että osaan jo todella paljon, ja tulen oppimaan työssä lisää. Rehtorin luennolla ja ohjaavien opettajien työskentelystä sain myös hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkia muitakin tehtäviä, kuin opettamista, opettajan työhön kuuluu. Omakohtaiset tehtävät selviävät kuitenkin vasta varsinaisessa työelämässä.

Opetuksen suunnittelemisen taitoni olivat jo hyvät ja ne kehittyivät myös tämän harjoittelun aikana jonkin verran, mutta erityisesti toteuttamisessa huomioitavat asiat ja eriyttäminen pohdituttivat. Opin myös kehittämään erilaisia oppimisprosesseja, etenkin musiikissa, mutta myös ympäristöopissa. Eettistä osaamista pohdin erityisesti edellisessä harjoittelussa, ja luotan jo pitkälti osaavani työskennellä opettajan ammattieettisten periaatteiden mukaisesti. Sain huomata opintojen aikana, että minulla on paljon valmiuksia ja taitoja, jotka ovat luokanopettajan työssä eduksi. Erityisesti vuorovaikutuksen eri osa-alueet koin vahvuuksikseni, mutta myös esimerkiksi taito- ja taideaineiden opetuksessa pääsin kokemaan onnistumisia. Tämän harjoittelun myötä tiedän, kuinka toimia ammatillisesti niin työyhteisössä, vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa kuin monialaisessa yhteistyössäkin. Lisäksi osaan aiempaa paremmin perustella toimintaani opettajana kasvatusta ja opetusta koskevan teoreettisen tiedon näkökulmasta. Seuraan jatkossakin innokkaasti ja aktiivisesti opetusalan julkaisuja ja luen lisää kasvatusalan kirjallisuutta.

Lähteet

Ahonen, S. 2003. Yhteinen koulu – tasa-arvoa vai tasapäisyyttä? Tampere: Vastapaino.

Gordon, T. 2006. Toimiva koulu. Helsinki: LK-kirjat.

Hurtig, J., Laitinen, M. & Uljas-Rautio, K. (toim.) 2010. Ajattele itse! Tutkimuksellisen lukutaidon perusteet. Jyväskylä: PS-Kustannus.

Karila, K., Alasuutari, M., Hännikäinen, M., Nummenmaa, A. R. & Rasku-Puttonen, H. (toim.) 2006. Kasvatusvuorovaikutus. Tampere: Vastapaino.

Lonka, K. 2015. Oivaltava oppiminen. Otava.

Martikainen, A. Nikkola, T. & Lokka, A. 2013. Itseilmaisu ja taiteellinen työ integraatiokoulutuksessa. Teoksessa M. Rautiainen ym. (toim.) Toinen tapa käydä koulua. Kokemuksen, kielen ja tiedon suhde oppimisessa. Vastapaino.

Salminen, J. 2012. Koulun pirulliset dilemmat. Helsinki: Teos.