Idolityö
30.1
Teen työn Slashista, joka on guns n' roses bandin kitaristi ja yksi maailman parhaista. Hän on yksi lempimuusikoist
ani ja slashin kitarasoolot on rakkautta.
Ensin mietin että tekisin enoni mutta en löytänyt kuvaa, sitten mietin että olisin tehnyt laulajan Jesse Rutherfordin mutta Slash tuntui paremmalta.

5.2
Taistelun tänään naaman kanssa ja sain varjostelun aloitettua. Vielä työ ei nyätä henkilöltä yhtään mutta kyllä se siitä

Kasvojen kuvakulma on hieman hankala piirtää ja hahmottaa mutta onnistui jotenkin ja pääsin varjostamaan. Käytin kovaa ja pehmeää kynää, ja stomppia jonkun verran myös ihon väriin.
Tahtoisin saada ensi tunnilla työtä vähän pidemmälle.
Oli kiva tunti ja oon ihan tyytyväinen edistykseen.

Tällä tunnilla en edistynyt kauhean paljon ja sain vasta naamaanvähän varjostusta ja väriä, kasvot eivät vielä muistuta henkilöä melkein yhtään, mutta uskon että ne muotoutuvat enemmän työn edetessä.

Tänään viimein pääsin tekemään hiuksia. Minua pelotti koko työn ajan aloittaa hiusten teko sillä Slash
Jatkoin tänään työtä pitskästä aikaa kun välissä on ollut savityö ja loma. Sain paidan kuvan tehtyä ja se onnistui aika hyvin, se ei ole täsmälleen samanlainen kuin kuvassa mutta en oikeastaan tähdännytkään semmoiseen kopioimiseen. Sitten muistin että vielä on jäljellä loput paidasta ja kädet, paitaa sain aloitettua hyvin ja kädet valmistuvat melko nopeasti joten ei hätää.
Tänään oli kiva tunti ja kiva piirtää taas.

Sain työn valmiiksi viime tunnilla ja mua häiritsee vähän vaan paidassa oleva kuva, sillä se näyttää paljon tummemmalla kuin hiukset (ainakin siis valokuvissa) mutta ehkä se ei haittaa. Muutenkin älysin myöhemmin että olisin halunnut saada kasvoihin hieman enemmän väriä ja varjoja, mutta toisaalta olen tyytyväinen kasvoihin enkä haluaisi enää pilata niitä. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen työhön ja sitä oli hauska tehdä, vaikka siinä meni aika paljon aikaa.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin