Tehtävä 5

1. a. Miksi kristinuskoa voidaan pitää edelleen merkittävänä katsomuksena maailmassa?
Se on kolmanneksi suurin uskonto maailmassa ja se edustaa monilta osin ihmisen oikeuksia.

b. Millä tavoin kristinusko on vaikuttanut ihmisten yksilölliseen ja yhteiskunnalliseen elämään 1900-luvulta eteenpäin? (esim. moraali ja politiikka)
Se on muokannut katsomouksia suvaitsevammiksi ja kulttuurilisemmiksi.

c. Tarkastele fundamentalistista ja ekumeenista toimintaa kristinuskossa.
Fundamentalistissa raamattua tarkastellaan erehtymättömänä. Se ei näy nykypäivä muuten hirveästi paitsi sen voimasta syntyi helluntaiseurakunta. Ekumenia tarkoittaa kirkkojen ja kuntien yhteistyötä/toimintaa. 

d1. mitä hyvää kristinusko on saanut aikaan?
Se on yhdistänyt eri kansoja suvaitsevaisuuden johdosta. Se on luonut yhteiskunnalle ja kansalle sekä yksilölle perustan jota on lähdetty muokkaamaan eteenpäin. Kristinusko on luonut myös vahvoja moraalikäsityksiä kuten "älä tapa".

d2. mistä asioista kristinuskoa voisi kritisoida.
Kristinusko antaa vahvoja oppeja jotka joissain tapauksissa voivat olla myös haitaksi. On yhteiskunnallisia asioita joita olisi hyvä tehdä mutta ideat kumotaan uskonnon moraalisten ajatusten takia. Uskonnot tekevät ihmisitä hyvin epäsuvaitsevia koska oletetaan että kaikilla olisi samanlaiset normit ja moraalit (etenkin kun kristinuskossa ne eivät ole niin tarkasti määrättyjä kuin jossain muissa uskonnoissa.) Kristinusko opettaa kuitenkin hyviä elämänohjeita ihan arkipäiväisiin tapahtumiin kuten kultainen sääntö. Plussaa kristinuskossa on myös vapaus ja hyvät ihmisoikeudet.


2.Kristinusko:

a. Euroopassa
Kristinusko on Euroopan valtauskonto, mutta sen on huomattu pikkuhiljaa vähentyvän.

b. Pohjois-Amerikassa
Se on Pohjois-Amerikan suurin uskonto, 70,6% väestöstä kuuluu siihen. 

c. Aasiassa
Siellä kristinuskolla on erittäin vähän kannattajia. 2,3% väestöstä on kristittyjä. Suurin kristinuskon kirkkokunta on katolliset Aasiassa.

f. Afrikassa
Noin 15% kristityistä asuu Afrikassa ja on tutkittu että kristinusko leviää kokoajan enemmän ja enemmän Afrikan alueelle. Afrikka on jakautunut suunnilleen puoliksi Islamin ja Kristinuskon vaikutusalueisiin.