Kolme hukkui pääsiäisenä - jäille ei ole menemistä

Kolme ihmistä löydettiin hukkuneena pääsiäisen aikana. Kuusi muuta taas pelastettiin heikoilta jäiltä. Jäät ovat hauraita pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Tämän takia jäällä liikkuminen on erittäin riskialtista. Pelastusalan henkilöstöä on työllistänyt pääsiäispyhinä heikoilla jäillä liikkuneiden pelastustehtävät. Pahin turma joka vaati kaksi ihmishenkeä sattui sunnuntaina Oulun edustalla Hailuodolla kun kaksi miestä ajoi moottorikelkoilla sulaan. Molemmat menehtyivät myöhemmin sairaalassa.
Oulussa Varjakan satama-alueella samana sunnuntaina liikkuvassa kuuden hengen seurueessa kolme vajosi jäihin. Neuvokkaan sivullisen ansiosta kukaan ei hukkunut vaikka joutuikin itse veden varaan.
Sunnuntai-iltana pilkkijä oli pudonnut jäihin Pohjois-karjalan alueella. Avannosta hän oli päässyt omin voimin ja sieltä mantereelle sitten hänet oli kuljetettu sairaalaan. Hän selvisi kylmettymisvammoilla.
Pohjois-Pohjanmaalla Kiiminkikinjoen varrelta maanantaina aamuyöstä jäältä pelastettiin henkilö, joka kuljetettiin sairaalaan.
Keski-ikäinen mies löydettiin hukkuneena Vaasan eteläpuolelta Korsnäsistä. Mies oli jo kiirastorstaina todennäköisesti lähtenyt jäälle kokeilemaan verkkojaan.
Kotkassa Kymijoen rannassa pikkupoika joutui veden varaan. Ilmeisesti poika oli ollut pelailemassa joen rannassa ja pudonnut veteen. Kun pelastuslaitos saapui poika oli jo onnellisesti kotona.

Saga 6.4.2015

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä