VIII Tavoitteena hyvä hallinto ja kestävä ympäristö
23. Julkinen hallinto
Lue kappale "Julkinen hallinto"
Tee moniste "Hallintomenettely" (liitteenä word).
Selvitä sen avulla, millaista hyvän hallinnon tulee Suomessa olla. Selvitä, mitä asianomainen kohta monisteessa tarkoittaa (= asian pääsisältö virkkeellä tai parilla). Voit vaihtoehtoisesti (kirjan sijaan) tehdä sen Finlexin avulla.Linkki hallintolakiin on monisteessa ja tässä: finlex.fi. Monisteessa on valmiiksi merkitty pykälät, joista asia selviää.
Aukaise liite ja vastaa siihen! Palauta palautuskansioon.
Tärkeintä on, että osaat selittää, mitä hyvä hallinto tarkoittaa!
Perustehtäviä ja vastauksia:
1. Mitä piirteitä hyvään hallintoon kuuluu?
- avoimuus ja asiakirjojen julkisuus
- esteellisyysmääräykset: Viranomainen ei saa osallistua sellaisen asian käsittelyyn, joka voi tuottaa hänelle tai hänen lähisukulaisilleen hyötyä tai jota hän ei pysty käsittelemään puolueettomasti.
- yhdenvertaisuuden kunnioitus, kansalaisia tulee kohdella tasapuolisesti
- asiakkaiden oikeuksien kunnioitus
- palvelualttius ja ihmisten neuvonta
- muutoksenhakuoikeus viranomaisten päätöksiin
2. Mitä eroa on seuraavilla käsitteillä?
a) hallintolaki – hallintoasia
- Hallintolaki määrittelee hallinnon periaatteet, kuten ihmisten kohtelemisen yhdenvertaisina.
- Hallintoasia on viranomaisen käsittelemä yksittäinen asia, esimerkiksi rakennusluvanmyöntäminen.
- Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan viranomaisten tulee käsitellä ihmisten asioita tasapuolisesti.
- Jääviys eli esteellisyys tarkoittaa sitä, ettei viranomainen voi käsitellä asiaa, jonka käsittely voi tuottaa hänelle tai hänen lähisukulaisilleen hyötyä tai jota hän ei pysty käsittelemään puolueettomasti.
c) oikaisuvaatimus – kantelu
- Oikaisuvaatimus on ihmisen oikeus hakea muutosta viranomaisen päätökseen.
- Kantelu on viranomaisen päätöksestä tai laiminlyönnistä tehtävä valitus.
3. Miten asiakkaiden näkökulma on otettu huomioon hallintolaissa?
- Asia tulee käsitellä mahdollisimman nopeasti.
- Käsittely on tehtävä viranomaisten antamassa ajassa ja asiakkaalla on oikeus saada tietoa asian käsittelystä.
- Yhdenvertaisuusperiaatteen mukaan viranomaisten tulee käsitellä ihmisten asioita tasapuolisesti.
- Viranomaisten tulee toimia puolueettomasti ja jäävätä tarvittaessa itsensä asian käsittelyssä.
- Viranomaisilla tulee olla riittävät tiedot, jotta hän voi ratkaista asian.
- Päätökseen tulee liittää tieto valitusmahdollisuudesta.
- Viranomaisen tulee neuvoa asiakirjojen, myös valituksen, tekemisessä.
- Viranomaisten tulee tiedottaa ihmisiä, joita päätöksen voidaan olettaa koskettavan. Tarvittaessa heille tulee antaa mahdollisuus ilmaista mielipiteensä hallintoasiasta.
- Viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä.
Liitteet:
Asiakirjan palautus palautus
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
Hyvä hallinto ja kansalaisen oikeusturva (YO 2022K)
Hyvä hallinto ja kansalaisen oikeusturva
Lue kappale “Julkinen hallinto” (s. 284-297) ja vastaa alla olevaan YO-tehtävään lyhyesti.
Suomen perustuslaki sisältää vaatimuksen hyvästä hallinnosta julkisen vallankäytön perustana.
a) Tarkastele, mistä seikoista hyvä hallinto muodostuu. 10 p.
b) Mitä oikeusturvakeinoja kansalaisella on hänen halutessaan kyseenalaistaa valtion virkamiehen tekemän päätöksen? Entä kunnan virkamiehen päätöksen? 10 p.
Vastaa lyhyesti kumpaankin!
Tehtävän palautus
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.
JULKINEN HALLINTO
24. Kiinnostaako yhdistystoiminta
Yhdistystoiminta
Perustehtävät ja vastaukset:
1. Mitä yhdistyslaissa määrätään yhdistyksen toiminnasta?
- Yhdistyksellä on oltava säännöt.
- Sen, joka tahtoo liittyä yhdistyksen jäseneksi, on ilmoitettava aikomuksestaan yhdistykselle. Jäseneksi hyväksymisestä päättää hallitus, jollei säännöissä ole toisin määrätty.
- Jäsenen erottamisperusteet on oltava säännöissä. Erottamisen perusteet eivät saa olla syrjiviä tai lainvastaisia.
- Hallituksen on pidettävä luetteloa yhdistyksen jäsenistä. Luetteloon on merkittävä kunkin jäsenen täydellinen nimi ja kotipaikka.
- Jäsenellä on oikeus milloin tahansa erota yhdistyksestä.
- Yhdistyslain 3. pykälä: Yhdistys, joka on katsottava jäseniltä vaadittavan kuuliaisuuden ja joukkomuodostelmiin tai ryhmityksiin jakautumisen perusteella taikka aseellisen varustautumisen vuoksi kokonaan tai osittain sotilaalliseen tapaan järjestetyksi, on kielletty.
- Rekisteröidyn yhdistyksen jäsenet eivät vastaa henkilökohtaisesti yhdistyksen velvoitteista, jos he eivät ole käyttäneet asemaansa väärin.
- Muita yhdistyslain kohtia: finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1989/19890503
2. Miten rekisteröity ja rekisteröimätön yhdistys eroavat toisistaan?
• Rekisteröity yhdistys
- merkitty yhdistysrekisteriin
- perässä lyhenne ry.
- on oikeushenkilö eli se voi tehdä sopimuksia
- Jäsenillä ei ole henkilökohtaista vastuuta yhdistyksen toimien seurauksista.
- Vuosikokouksessa hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio.
- Toimintaa ohjaavat esteellisyysmääräykset.
o ei ole oikeushenkilö, joten se ei voi tehdä sopimuksia tai muita oikeustoimia yhdistyksenä
- voi omistaa vähäisen määrän omaisuutta
- sen toimista vastaavat henkilökohtaisesti ne, jotka ovat tehneet päätöksiä yhdistyksessä.
3. Rekisteröidyn yhdistyksen hallitus käsittelee kokouksessaan yhdistyksen rahojen sijoittamista arvopapereihin. Yksi hallituksen jäsen ei halua, että rahat sijoitettaisiin riskipitoisiin kohteisiin.
Miten hänen tulisi kokouksessa toimia, jos hän haluaa vapautua vastuustaanpäätöstä tehtäessä?
- Hallituksen jäsenen tulee esittää eriävä mielipiteensä kokouksessa ja vaatia, että se merkitään pöytäkirjaan.
25. Ympäristöoikeus
Ympäristöoikeus
Perustehtäviä ja vastauksia:
1. Minkälaisiin asioihin ympäristönsuojelulla pyritään vaikuttamaan?
Ympäristönsuojelulla pyritään
- ehkäisemään ympäristön pilaantumista ja vähentämään pilaantumisesta aiheutuneita vahinkoja
- turvaamaan terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö
- ehkäisemään jätteiden syntyä ja niiden haitallista vaikutusta
- tehostamaan ympäristöä pilaavan toiminnan vaikutusten arviointia ja huomioon ottamista kokonaisuutena
- parantamaan kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon
- edistämään luonnonvarojen kestävää käyttöä
- tukemaan kestävää kehitystä ja torjumaan ilmastonmuutosta.
Sen hallinta vaatii oikeudellisen tiedon lisäksi yhteiskunnallisen ja luonnontieteellisen tiedon hallitsemista.
3. Ystäväsi siivosi suvun kesämökkiä. Sieltä löytyi vanha kiukaan runko, ruostunut savustuspönttö, rikki menneen perämoottorin öljyä, puolilleen jääneitä maalipurkkeja, resuisia täkkejä ja auton käyttökelvoton akku. Hän lastasi tavarat peräkärryyn, ajoi vanhan metsätien päähän ja kippasi kuorman sinne.
Mitä lakeja ystäväsi rikkoi? Perustele.
- Ystävä rikkoi jätelakia hylkäämällä tavaroita ja vaarallisia aineita luontoon.
- Ystävä rikkoi mahdollisesti myös rikoslakia (48§ ympäristön turmeleminen) jättämällä ympäristöön esineen lain vastaisesti.
4. Tuttusi ovat ostaneet merenrantatontin, joka on kahden vanhan mökkitontinn välissä. He aikovat rakennuttaa tontille kesämökin ja rantasaunan.
Miten neuvot heitä toimimaan, jotta rakentaminen tapahtuisi lain mukaan?
- Luonnonsuojelulaissa ja rakennuslaissa kerrotaan rakentamisesta.
- Ota yhteyttä kunnan rakennusvalvontaan ohjeiden saamiseksi.
- Mökin rakentamiselle tarvitaan rakennuslupa, joka noudattaa rakennuslakia. Sitä haetaan kunkin kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta.
- Koska rakennuksiin todennäköisesti muurataan tulisijoja, niiden tulee noudattaa paloturvallisuusmääräyksiä.
- Lisäksi rakentamisessa pitää noudattaa luonnonsuojelulakia, jolla pyritään suojelemaan esimerkiksi vesistöjä.
- Jätevesiasetus säätelee haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyä, mikä pitää huomioida jo rakennusvaiheessa.
- Pitää tarkistaa, kuinka lähelle rantaa mökin saa rakentaa. Yleensä mökkiä ei saa rakentaa 20 metriä lähemmäksi rantaa. Pienen noin 20 neliömetrin saunamökin voi joissain kunnissa saada rakentaa lähemmäksi.
- Suuren laiturin rakentaminen voi tarvita rakennusluvan.
- Rakennusten korkeuden tulee noudattaa alueen rakennusten korkeusmääräyksiä.
- Koska rakennettava mökki sijaitsee kahden mökkitontin välissä, mökki ei saa sijaita liian lähellä naapurin rajaa paitsi naapurin luvalla.