Taidemusiikki

Musiikki, toisin sanoen säveltaide, on pohjimmiltaan ääneen perustuva taiteen, viestinnän ja itseilmaisun muoto. Musiikkia ei voi määritellä tarkasti, sillä mikä tahansa ääni, jonka äänen tekijä, tai kuulija ajattelee musiikkina, on musiikkia. Musiikki jaetaan usein kolmeen lajiin; popmusiikki, kansanmusiikki ja länsimainen taidemusiikki. Tässä tekstissä keskitytään länsimäiseen taidemusiikkiin.

Länsimäinen taidemusiikki, jota useimmiten kutsutaan klassiseksi musiikiksi, on viittaus monimuotoiseen, ei niin yhtenäiseen länsimaisen musiikin perinteeseen. Vaikka klassista musiikkia kutsutaankin taidemusiikiksi, sitä ei alun perin liitetty vain taiteeseen, vain myös viihteeseen ja kirkolliseen käyttöön. Vasta 1800-luvulla klassinen musiikki on ollut suurimmalta osin kytköksissä taiteeseen.

Eräs keskeinen ajatus, joka vaikutti suuresti klassisen musiikin syntyyn, oli nuotinnos, eli musiikin siirtäminen paperille. Vaikka suuri osa arvostetuimmista säveltäjistä, kuten Bach, Beethoven, Vivaldi ja Mozart olivat lahjakkaita improvisoijia, on improvisaation merkitys klassisessa musiikissa vähentynyt.

Mitä klassisen musiikin kokoonpanoihin tulee, yleisin on orkesteri ja/tai kuoro, jonka johtoon useimmiten tarvitaan kapellimestari, tai orkesterinjohtaja, joka johtaa soittajien ryhmää ja tekee suurimmat taiteelliset valinnat. 1800-luvulta lähtien kapellimestarin tehtäviin nimittäin alkoi lukeutua myös se, että hän tekee teoksesta oman tulkintansa, eikä aikaisemman tapaan vain soita säveltäjän kirjoittamalla tavalla.

Kun kokoonpano on liian pieni ollakseen orkesteri, kutsutaan ryhmää kamariorkesteriksi ja silloin he soittavat kamarimusiikkia. Kamarimusiikki oli aluksi tarkoitettu harastelijoille, mutta kun 1700-luvun jälkeen orkesterien koko alkoi suurentua ja ero pienten ja suurten ryhmien välillä kasvaa, vakiintui kamariorkesterin asema virallisemmaksi ja professionaalisemmaksi.

Vaikka kokoonpanot ovat klassiselle musiikille yleisiä, ovat soolosoittajatkin ja heille sävelletty musiikki keskeisessä asemassa. Varsinkin pianisteilla on paljon soolosävellyksiä, mutta muidenkin soitinten soolot ovat yleistyneet. Toinen yleinen muoto on myös solisti ja säestäjä (yleensä piano).

Verrattuna popmusiikkiin ja kansanmusiikkiin, klassisen musiikkin soittamisen tekniset vaatimukset ovat paljon korkeammat. Popmusiikki ja kansanmusiikki eivät välttämättä vaadi soittajaltaan vuosien kokemusta, mutta klassisessa musiikissa vähintään vuosikymmenen soittoharjoittelu vaaditaan, ennen kuin ketään kutsutaan ammmattilaiseksi.

Myös orkestraatio, eli sävellysten muuntaminen soittimelta toiselle ovat yksi syy, miksi klassisen musiikin taso on niin vaativa. Tämä kehitys lähti liikkeelle myöhäisromantiikan aikaan, kun soitinkokoonpanot alkoivat muuttumaan nopeasti ja paljon, kunnes lopulta ei ollut enää yhtä ja oikeaa.

Klassinen musiikki perustuu suurimmalta osalta järjestelmälle, jossa oktaavi on jaettu 12 osaan. 1900-luvun jälkeen jokaista säveltä vastasi oma duuri- ja mollisävellajinsa, jolloin musiikkiin saadaan entistä enemmän äänialoja ja erilaisia harmonioita.

Ennen 1800-lukua klassista musiikkia harvemmin muutettiin tai uudistettiin tarkoituksella kenenkään toimesta. Kuitenkin varsinkin 1900-luvun alusta aina nykyaikaan asti säveltäjät ovat alkaneet tietoisesti uudistamaan ja monipuolistamaan länsimaista taidemusiikkia. Tätä uudistettua musiikkia kutsutaan nykymusiikiksi, mutta se kiinnostaa klassisen musiikin kuuntelijoista yhä vähemmistöä.

Nykyään klassista musiikkia kuulee vieläkin paljon elävänä musiikkina. Kuitenkin kouluissa ja opetuksessa yleisestikin on alettu korostaa popmusiikkia enemmän klassiseen musiikkiin verrattuna. Myös kun musiikin kuuntelu siirtyy enemmän ja enemmän Internettiin, klassisen musiikin kuuntelu on vähentynyt.

Klassinen musiikki jaotellaan usein aikakausien ja niillä sävellettyjen teosten ominaispiirteiden mukaan.

Antiikki -476

Antiikin musiikilla tarkoitetaan antiikin Kreikassa ja Rooman valtakunnassa esitettyä musiikkia. Musiikilla oli kreikkalaisessa kulttuurissa tärkeä ase ja joitain pätkiä kreikkalaisesta musiikista on säilynyt nykyaikaan asti nuottikirjoituksena. Muitakin lähteitä antiikin ajan musiikkielämästä ovat lukuisat säilyneet kirjoitukset ja esim. keramiikassa säilyneet kuvat musiikkisesityksistä. Jopa sana musiikki, juurtaa juurensa antiikin ajalle, sillä se tulee kreikkalaisen mytologian ylijumala Zeuksen tyttärien, muusien, nimestä.

Antiikin Kreikan kulttuurissa musiikilla oli niin tähdellinen asema, että pojille opetettiin musiikkia jo kuusivuotiaasta lähtien. Perusta länsimaisen musiikinteoriaan ja estetiikkaan luotiin myös jo antiikin ajalla. Musiikki yhdistettiin jo silloin vahvasti maailmankaikkeuteen ja matematiikkaan. Siihen lisäättiin myös paljon mystiikkaa, varsinkin erilaisiin lukuihin liittyen. Musiikin ja matematiikan vahva yhteys näkyi myös antiikin ajan ihmisten kiinnostuksena viritysjärjestelmiin. Antiikin Kreikassa musiikki liityyi vahvasti myös teatterin syntyyn, koska musiikki oli olennainen osa näytelmää.

Keskiajan kirkkomuusikin moodit luotiin jo antiikin ajalla ja sitä kautta luotiin perusta koko nykyiselle taidemusiikille. Antiikin ajan pääsävellajit olivat doorinen, fryyginen ja lyydinen. Doorinen oli vakava asteikko, lyydien pehmeä ja fryyginen intohimoinen.

Toinen antiikin ajan kulttuuri, jossa musiikilla oli tärkeä merkitys oli Egyptin kulttuuri. Haudoista on löydetty todisteita, että musiikilla oli jopa oma jumalansa.

Yksi antiikin ajan suurimmista vaikutteista klassiseen musiikkiin oli kreikkalaisen matemaatikon Pythagoraan kehittämä viritysjärjestelmä, joka loi pohjan lukuisille uusille viritysjärjestelmille. Pythagoras havaitsi ongelman intervallien suhteissa ja loi puhtaisiin kvintteihin perustuvan järjestelmän, joka loi oktaavista mahdollisimman puhtaan.

Keskiaika 476-1400

Keskiajan musiikki sisällyttää Euroopassa tehdyn kristillisen musiikkiperinteen synnyn. Keskiajan musiikki oli todella vahvasti yhteydessä kristilliseen kirkkoon ja sen juuriin juutalaisessa perinteessä. Syy siihen oli se, että suuri osa kouluista ja muusikoista toimi kirkon piirissä, eikä kovinkaan osa maallikko osannut lukea nuotteja. Se on myös syy siihen miksi keskiaikaisesta maallisesta musiikista ei ole jäänyt jäljelle paljoa muuta kuin satoja yksiäänisiä lauluja. Moni klassisen musiikin piirteistä kehittyivät keskiajalla kirkon piirissä, kuten nuottikirjoitus ja polyfonia, eli moniääninen musiikki. Keskiajan alkupuolelta klassiseen musiikkin eniten vaikutti gregoriaaninen kirkkomusiikki, kun taas loppupuolella polyfonia monimutkaistua ja yksittäiset saivat enemmän voimaa. Myöhäiskeskiajalta päällimmäisenä on jäänyt motetti eli erilaiset kuoroteokset.

Koska musiikki oli niin vahvasti liitoksissa kirkkoon, on 400-1000-luvuilta söilynyt lähinna vain kirkkomusiikkia. Kirkollista musiikkia paria eri lajia. Yksin näistä on Bysantin valtakunnassa soitettu bysanttilainen musiikki. Bysanttilainen kirkkomusiikki oli idän patriarkaattien, nykyisen ortodoksisen kirkon alueen kirkkomusiikkia. Musiikin melodiat perustuivat kahdeksaan säveleen, eli heidän oktoekhokseen, joka itse asiassa muodosti esikuvan läntisen kirkon kahdeksalle moodille. Lauluja, joita käytettiin jumalanpalveluksissa alettiin kirjata ylös 900-luvulta lähtien ja niitä löytyy ja lauletaan vieläkin ortodoksisissa kirkoissa.

Gregoriaaninen kirkkomusiikki, eli gregoriaaninen kirkkolaulu syntyi 600-luvun lopulla, kun Roomaan perustettiin Schola Cantorum, eli Laulajien koulu, joka lauloi kaikissa paavin jumalanpalveluksissa. Koulun piirissä alkoi pikkuhiljaa muodostua eri jumalanpalvelustekstien melodioille omat sääntönsä. Kaikkien gregoriaanisten laulujen tarkoituksena on tuoda esille laulun sanoja/tekstiä, koska suurissa ja kaikuvissa kirkoilla oli helppo saada selvää sanoista ja niiden merkitys kasvoi. Gregoriaaninen kirkkomusiikki poikkeaa nykyisesta klassisesta musiikista siinä määrin, että se ei tonaalista, eli toonikaan perustuvaa, vaan se perustuu moodeihin. Gregoriaanisessa musiikissa melodian kuljetus on vapaata, mikä helpottaa tekstin esittämistä.

Ihmisille yksi keskiajan musiikin peruspiirteistä ovat trubaduurit ja truveertit, jotka olivat säveltäjä-runoilijoita, jotka esittivät suurimmalta osin lauluja vanhaksi ranskaksi ja oksitaaniksi. Koska he olivat maallikkoja, ei heillä ollut virallista koulutusta, joten musiikki ei pohjautunut mihinkään konkreettiseen. Suurin osa heidän esittämistään kansanlauluista oli rakkausaiheisia, mutta niissä käsiteltiin myös paljon politiikkaa, moraalisia kysymyksiä ja kirjallisuutta, minkä takia niitä ei kirkolliseksi musiikiksi hyväksytty.

Renesanssi 1400-1600

Renesanssimusiikin aikakautta on vaikea määritellä, koska sen ja keskiaikaisen musiikin välillä ei tapahtunut suuria muutoksia musiikillisessa ajattelussa. Vasta kun 1400-luku eteni, alkoi musiikki saada renesanssimaisia piirteitä. Renesanssimusiikin suurimpia muutoksia keskiajanmusiikkiin on se, että se oli luonteeltaan modaalista, eikä tonaalista ja että polyfonia monimutkaistui entisestään. Myös kirkkomusiikissa motettin rinnalle tuli renesanssin ajalla messu. Maalisen musiikin sävellys taasen yleistyi renesanssiajalla, mikä osaltaan johtui painokoneen keksimisestä.

Renesanssiajalla tieteessä ja taiteessa alkoi vaikuttamaan humanistinen aatesuunta, jolla pyrittiin palaaman antiikin ajan oppineisuuteen. Tämän takia säveltäjien merkitys lisääntyi ja säveltäjiä alettiin ylistämään. Musiikki sai myös renesanssiajalla piirteitä sen ajan arkkitehtuurista, joka oli hyvin selkeäviivaista.

Musiikissa tapahtui mullistuksia renesanssiajalla myös uskonpuhdistusten takia. Kun kirkko alkoi jakaantumaan yhä useampiin lahkoihin, myös kirkkomusiikki hajaantui. Esim. luterilaisessa kirkossa musiikki nousi korkeampaan asemaan Lutherin oman musiikkiharrastuksen takia.

Renesanssiajan tärkeimpiä musiikillisia kohtia oli Palestrina-tyyli ja säveltäjä Giovanni Palestrina, jota on kutsuttu musiikin ruhtinaaksi ja hänen teoksiaan renesanssiajan kirkkomusiikin huipentumaksi. Hänen teoksensa ovat tyyniä ja elegantteja, mutta sisältävät myös monimutkaisuutta ja vaihtelua, mikä kuvastaa renesanssiaikaa. Italiasta, Palestrinasta kotoisin oleva Giovanni Pierluigi da Palestrina. Koska Palestrinan musiikissa oli katolisen kirkon arvostamia piirteitä, nostettiin se esikuvaksi kaikelle katoliselle kirkkomusiikille. Palestrinan kuuluisimpia sävellyksiä on kuusiääninen Missa Papae Marcelli.

Renesanssiajalla instrumentaalinen soitto yleistyi myös, koska kirjapaino yleistyi. Nyt nuotit eivät olleet tarjolla vain ammattilaisille, vaan ne levisivät myös tavallisen kansan pariin. Myös tanssimusiikki alkoi syntyä renesanssinajalla.

Barokki 1600-1750

Barokki oli aikaa, jolloin painotettiin näyttävyyttä ja mahtipontisuutta. Barokin ajan musiikissa oli paljon koristelua, mutta myös aitoa herkkyyttä ja uskonnollista lämpöä. Olennainen osa barokin ajan musiikkia oli myös vielä entistä monimutkaisempi polyfonia, sekä soitinmusiikista tuli entistä tärkeämpää ja laulun asema heikkeni.

Renesanssin jälkeen alkoi tieteellinen vallankumous. Filosoinnista siirryttiin siis faktoihin. Tämä näkyi musiikissa siinä, että dramaattisuudesta tuli yksi hallitsevista piirteistä. Barokin aikana tuli myös monia uusia taidemusiikin muotoja, niistä ehkä huomattavimpana ooppera. Vaikka oopperaa olikin ollut joissain muodoissa jo aiemminkin, alkoi se vasta barokin aikana vakiintua. Varhaisimpana oopperateoksena pidetään Jacopo Perin Dafnea. Perin kuului ryhmään, joka halusi tuoda antiikin Kerikan teatraaliset madrigaalidraamat, joita myös madrigaalioopperoiksi nykyään kutsutaan.

Varhaisen barokin merkittävin oopperasäveltäjä oli Claudio Monteverdi, joka tietoisesti päätti rikkoa renesanssin ajalta jääneitä sääntöjä. Ennen teksti hallitsi sävellystä, mutta Monteverdin töissä sävellys hallitsi tekstiä ja näin säveltäjä koko esitystä.

Toisia uusia taidemusiikin muotoja, jotka yhä tänä päivänä ovat klassisessa musiikissa vahvoilla ovat konsertto ja barokkisonaatti. Konsertossa soitinryhnmän soittimet soittavat samaa melodiaa toisiaan imitoiden, sen sijaan että on melodia ja tuki. Sonaatissa taasen on selvä yksittäinen melodia, mutta ympärillä myös pienempiä ja hiljaisempia lirutuksia, jotka voivat myös toimia sooloina.

Barokin ajalla eri maissa oli erilaisia piirteitä ja kiintopisteitä musiikin suhteen. Oli Italia, josta tuli paljon barokin ajan säveltäjiä. Yksi tunnetuin heistä on Antonio Vivaldi. Hän oli yksi barokin ajan suurimmista säveltäjistä, mutta hänen teoksensa löydettiin uudestaan hänen kuolemansa jälkeen vasta 1900-luvulla. Tämän italialaisen säveltäjän tunnetuin teos on viulukonserttojen sarja "Neljä vuodenaikaa".

Sitten oli myös saksalainen barokki, minkä merkittävimpiä säveltäjiä nykyään ovat Johan Sebastian Bach ja Georg Friedric Händel. Heidän uransa olivat hyvin erilaiset. Bach ei saanut paljoa tunnustusta elinaikanaan ja nousi parrasvaloihin vasta kuolemansa jälkeen, kun taas Händel oli kunnioitettu säveltäjä jo omana elinaikanaan.

Galantti tyyli 1750-1775

Galantti tyyli oli lyhyt aikakausi, joka pohjusti musiikin siirtymää barokin ajalta klassismiin. Galanttille tyylille olennaista oli barokin ajalta poikkeava kepeys ja elegantti vapauden tunne.

Klassismi 1770-1820

Klassismille tyypillisiä piirteitä ovat laulavat, jaksottuvat melodiat, joita säestettiin kevyillä harmonioilla. Klassismin ajalla asemaansa vahvistivat taidemusiikin muotoina sonaatti, sinfonia ja jousikvartetto, joita kaikkia näkee paljon vielä tänä päivänä. Ooppera, joka syntyi barokin aikana jatkoi suosiotaan, mutta barokin aikana syntyneen mahtipontisen ja jäykän opera serian rinnalle syntyi kepeämpiä ja koomisempia oopperoita, kuten opera buffa.

Termi klassinen musiikki tarkoitti aiemmin klassismin ajan musiikkia ja useat vieläkin ajattelevat klassismin ajan musiikkia, kun kuulevat termin, mutta myöhemmin sen merkitys muutettiin tarkoittamaan länsimaisen taidemusiikin perinnettä.

Klassismin ajalla teoksissa keskityttiin melodioihin ja niitä käsiteltiin jaksoina, joita leikattiin pieniin osiin, joista tuli yleistä teemaa korostavia kokonaisuuksia. Teosten harmonia tehtiin tukemaan teoksen rakennetta ja yleistä melodiaa. Klassismin aikana säveltäjät alkoivat myös suosimaan duurisävellajeja, mikä oli suuri muutos barokin ja renesanssin ajan mollivoittoisille sävellyksille.

Kuuluisimmat klassisen musiikin säveltäjät ovat klassismin ajalta. Lähes jokainen on kuullut Joseph Haydnistä, jonka yksi kuuluisimpia teoksia on Unkarilainen tanssi-niminen pianokonsertto. Klassismin ajalla oli myös Amadeus Wolfgang Mozart, jota pidetään maailman kaikkien aikojen lahjakkaimpana säveltäjänä. Hän kirjoitti monia kuuluisia oopperoita, kuten Ficaro ja Taikahuilu, sekä monia konserttoja ja muita kokonaisuuksia.

Ludwig van Beethoven (1770-1827) oli vallankumouksellinen pianomusiikin säveltäjä, oikeastaan yksi suurimmista. Hänen isänsä kasvatti tiukalla kuristaan pojastaan Mozartin kaltaista ihmelasta ja Beethovenin ajattelutavasta alkoikin uusi aikakausi.

Beethoven aloitti sävellysuransa Haydnin ja Mozartin merkeissä, mutta hän käsitteli perimäänsä sonaattimuotoa niin, että sonaatista tuli aikaisempaa yhtenäisempi kokonaisuus.

1800-luvun alussa Beethoven oli riippumaton säveltäjänä ja yksityishenkilöstä ja tämän vuoksi hänen sävellyksistään tuli pidempiä ja teknisesti vaikeampia, eikä Beethoven viis veisannut jos soittajilla oli vaikeuksia saavuttaa hänen sävellyksiensä teknisiä vaatimuksia. Beethovenin laajoissa sinfonioissa oli tarvetta useammalle soittajalle ja niiden kestokin oli pidempi.

Beethoven oli nero, koska hän tiesi, kuinka käyttää orkesteria hyödykseen ja kuinka tuoda esille juuri niitä piirteitä, joita hän halusi.

Beethovenin rytminkäsittelytapa oli erikoinen, sillä hänen yllättävät korostukset heikoilla tahdinosilla ja sunkooppisarjat olivat siihen aikaan jotakin hyvin erilaista ja uutta.

Beethoven ollessa 30-vuotias hänen kuolonsa alkoi heikentymään , eikä hän lopulta pystynyt kuulemaan soittoaan tai puhettaan. Säveltäessään hän joutui luottamaan täysin sisäiseen korvaansa ja jokapäiväisessä elämässään keskusteluvihkoihin. Teoksiaan hän luonnosteli ja korjasi todella usein ja tunnetut teematkin saivat lopullisen muotonsa vasta monien vaiheiden päätteeksi.

Beethoven teki uransa aikana vain yhden oopperan, Fidelion ja hänen uransa päättyi upeasti 9. sinfoniaan. Kun Beethoven haudattiin 1827, viimeiselle matkalle häntä saattoivat noin 20 000 wieniläistä.

Romantiikka 1815-1910

Romantiikan ajan musiikki liittyi paljolti saman aikakauden kirjallisuuteen, taiteeseen ja filosofiaan. Kun ennen musiikissakin noudatettiin tiukkoja kaavoja ja sääntöjä, romantiikan ajalla musiikilla ja taiteella alettiin ilmaisemaan enemmän tunnetta ja itseään. Romantiikan aikana alkoi siis itseilmaisu kukoistaa. Säveltäjät alkoivat myös erottumaan toisista entistä enemmän. Sen sijaan, että kaikki soittivat samasta muotista, säveltäjät alkoivat tuomaan itseään ja persoonaansa, eikä niin paljon aikakauttaan musiikkiin.

Kuuluisia romantiikan ajan säveltäjiä on esimerkiksi Franz Schubert, joka kirjoitti monia edelleen kuuluisia liedejä ja sinfonioita, sekä Felix Mendelssohn Bartholdy (1809-1847), joka oli varakkaan perheen lapsi, joka pystyi opiskelemaan ympäri Eurooppaa ilman rahahuolia. Hänet tunnetaan lahjakkaana kapellimestarina ja lennokkaana säveltäjänä, sillä hän oli ensimmäinen kapellimestari, joka käytti tahtipuikkoa ja hänellä on useita hyvin kuuluisia ja soitettuja sävellyksiä, kuten ikisuosikki Häämarssi. Hänen sävellyksiensä tunnusmerkkejä ovat klassinen kirkkaus, kepeys ja lennokkuus. Oli myös Schubert, joka oli yksinlaulun mestari, kehitti uuden yksinlaulun muodon. Tässä muodossa lauluosuus ja pianosäestys sulautuvat tiukemmin yhteen. Schubertin Liedissä, joka on saksalaisella kielialueella nimitys, jota käytetään yksinlaulusta, piano-osuus on tasavertainen vokaaliosuuden kanssa, mikä oli suuri eroavaisuus entiseen, jossa piano-osuus seurasi laulun melodiaa.

Berlioz oli ensimmäinen, joka osasi käyttää hyväkseen modernin sinfoniaorkesterin soittimien väritysmahdollisuuksia tehokkaasti. Hänen myötään orkesteri myös kasvoi. Hän aloitti soitinnuksen uuden aikakauden. Berliozin Fantastinen sinfonia antoi sysäyksen uudelle sävellysmuodolle, sinfoniselle runoelmalle, jossa ohjelma, jota säveltäjä pyrkii kuvailemaan löytyy musiikin ns. ulkopuolelta. Näitä sinfonisia runoelmia sävelsivät 1800-luvulla esim. Liszt ja Musorgsky.

Romantiikan ajan säveltäjän perikuvaksi kutsutaan Robert Schumannia, jonka musiikin katsottiin olevan romantiikkaa puhtaimmillaan.

Virtuooseiksi kuvataan musiikissa teknisesti poikkeuksellisen lahjakkaita esiintyjiä, laulajia, soittajia tai kapellimestareita. 1800-luvulla virtuoosimaisia muusikkoja tarvittiin enemmän ja nimitys yleistyi. Yksi historiaan jäänyt virtuoosi on Niccoló Paganini, joka hämmästytti 200 vuotta sitten ja vieläkin yleisöään sooloviulutaituruudellaan.

1900-luku

1900-luvulla musiikissa alkoi olemaan enemmän ja enemmän tyylilajeja. Musiikki alkoi myös erottumaan paljon kirkosta ja menettämään sensuuriaan. Vuosisadan alussa musiikkiin vaikutti vahvasti myöhäisromanttinen ja impressionistinen aika. 1900-luvun aikana duuri-molli-tonaliteetin valta-asema musiikkia koossapitävänä rakenteena päättyi, syntyi uusia sävellystekniikoita, rytmejä ja pulsseja käsiteltiin eri tavoin ja äänenväriin alettiin kiinnittämään entistä enemmän huomiota. Soittotekniikoitakin alettiin laajentamaan ja vuosisadan loppupuolella ääntä pystyttiin tuottamaan jo elektronisestikin.

Impressionismi Kun taiteilijat n. 1870-luvulla päättivät ateljeessa työskentelyn sijaan menivät ulos ja imivät vaikutelmia ja inspiraatiota siitä mitä näkivät ja huomasivat, ettei kaikkia yksityiskohtia voinut nähdä samaan aikaan ja että ihmiset ja elämä ei rytmity kauniiksi, siisteiksi ryhmiksi, mistä syntyi uusi taidesuunta impressionismi, jossa unohdettiin ääriviivat ja haluttiin napata lyhyen hetken luonnonvaloa. Musiikissa impressionismi liitetään yleensä Claude Debussyn musiikkiin. Hänen musiikilleen ja kuvataiteiden impressionismille on yhteistä vaikutelmien ja tunnelmien kuvailu sekä (äänen)värien tärkeys. Debussy loi kuvataiteilijoiden tavoin teoksia, joissa oli perinteisistä muodoista poikkeavia piirteitä: kertovuuden ja kehittelyn sijaan tärkeä ominaisuus on kuvallisuus. Eli impressionismi on vaikutelman taidetta. Impressionismin aikakaudella rikottiin sääntöjä taiteessa ja myös musiikissa. Alettiin rikkomaan rajoja ja käyttämään perussointuoppiin sopimattomia yhdistelmiä, duureja ja molleja muutettiin ja sekoitettiin eri kulttuurien musiikkeja toisiinsa. Claude Debussy (1862-1918) uudisti orkesterisointia elinaikanaan. Sävellyksessä "Faunin iltapäivä" sointi nousi melodiaa ja rytmiä tärkeämmäksi ja siitä puuttui päättäväisyys. Tämä sävellys oli impressionismin kehityksen tärkein vaihe, kiitos Debussyn halun sekoittaa pakkaa ja tehdä asiat erilailla kuin aikaisemmin. Debussy rikkoi muillakin tavoin sääntöjä. Hän sekoitti keskiaikaisen musiikin sääntöjä omaan musiikkiinsa ja hän rikkoi perinteisen sointuopin sääntöjä, jotka määräsivät mitkä soinnut voidaan yhdistää. Nämä "rikkeet" hän teki kuitenkin niin hyvällä maulla, että harjaantunutkin korva oli tyytyväinen.

Debussylla oli Chopinin jälkeen omaperäisin pianotyyli Euroopassa ja Chopinin tavoin Debussy sävelsi 24 preludia, mutta Debussy nimesi omansa. Kirjoittaessaan pianolle, Debussy kiinnitti erityisesti huomiota väritykseen ja tämän takia nuoteissa oli yltä kyllin esitysmerkkejä.

Sairastuttuaan vanhempana syöpään, hän ei kyennyt osallistumaan harjoituksiin, tai konsertteihin, joten hän ryhtyi musiikkikriitikoksi nimimerkillä Monsieur Croche. Debussyn viimeisenä luomiskautena, hänellä oli päämääränä säveltää liuta sonaatteja, joista valmiiksi hän sai kolme ennen kuolemaansa vuonna 1918.

Ekspressionismi Dodekafonia on 12-säveljärjestelmä, jonka ydin on 12 sävelestä koostuva rivi, oktaavissa on 12 kromaattista säveltä ja tämän sävellysperiaatteen esitteli Arnold Schönberg.

Dodekafonia toimii niin, että perusrivissä kaikki oktaavin sävelet esiintyvät vuorollaan, mutta säveltuntumaa vältettiin mahdollisimman paljon. Mikään sävel ei saa toistua, ennen kuin kaikki muut rivin sävelet ovat esiintyneet, mutta yksittäistä säveltä saa toistaa niin paljon kuin haluaa.

Jotta musiikkia olisi enemmän, käytettiin riviä myös niin, että se aloitettiin lopusta ja sitä kutsutaan rapuliikkeeksi.

Intervallit voidaan myös kääntää, eli esim. kvartti kvintiksi.

Ja viimeiseksi, rapuliikkeen voi myös kääntää ja näin saadaan neljä erilaista riviä.

Kappaleen sävellajin voi säveltäjä valita vapaasti. Säveletkin voi vapaasti siirtää eri oktaavialoihin, diskanttiin, tai bassoon. Rivit voidaan myös transponoida mille vain korkeudelle. Ja ne eri rivit voivat edetä samanaikaisesti, vaikka äänet kulkisivatkin ristiin, jolloin yhdestä rivistä voi muodostaa koko sävelllyksen melodian, rytmin ja soinnutuksen.

Aikakausi	Vuosiluvut
Antiikki	-476
Keskiaika	476-1400
Renesanssi	1400-1600
Barokki	1600-1770
Galantti tyyli	1770-1775
Klassismi	1775-1815
Romantiikka	1815-1910
1900-luku(impressionismi, ekspressionismi)	1900-2000