Tarkistus turvallisuuspolitiikka K2022

4.
4.1. 14 p.
Hyvässä vastauksessa käsitellään kaikkia kolmea ryhmää ja todetaan huomattavat erot eri puolueiden
kannattajien ja ikäryhmien välillä sekä suhteellisen pienet erot eri puolilla maata asuvien välillä.

Erojen syistä nostetaan esiin esimerkiksi
-kokoomuksen kannattajat suhtautuvat myönteisesti sotilaalliseen liittoutumiseen, minkä takana on ilmeinen Nato-myönteisyys
-vasemmistoliiton kannattajat puolustavat liittoutumattomuutta, mikä perustuu haluun jatkaa Suomen puolueettomuuspolitiikkaa.
- vanhimmat ikäluokat ovat liittoutumattomuuden kannalla, mitä voidaan selittää esimerkiksi vanhempien ryhmien kokemuksella Suomen pitkään harjoittamasta puolueettomuuspolitiikasta ja halusta kylmän sodan aikana pysyä sotilaallisten liittojen ulkopuolella.
- Eri puolilla maata asuvien näkemysten pienet erot näyttävät kertovan, että maantieteellinen sijainti esimerkiksi lähellä eri naapurimaita
ei vaikuta näkemyksiin.

Kiitettävässä vastauksessa eroja vertaillaan ja huomataan myös kantaansa sanomattomien osuudet.
Erojen syissä ryhmitellään ja verrataan esimerkiksi puoluekentän eri kohdissa olevien puolueiden
näkemyksiä eli esimerkiksi vasemmistopuolueiden ja keskustan samantyyppisiä liittoutumattomuutta
kannattavia näkemyksiä suhteessa kokoomuksen ja vihreiden liittoutumista kannattaviin näkemyksiin

4.2. 6 p.
Vastauksessa esitetään liittoutumisnäkemysten kehitystä 2020-luvulla koskeva arvio, jota perustellaan
esimerkiksi kansainvälisen tilanteen muutoksella.
2022 tilanne: Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut suomalaisten Nato-kannat huomattavasti myönteisemmiksi.
Vastauksessa voi mainita esimerkiksi, että mielipidemittauksissa on maaliskuussa 2022 mitattu ensi kertaa
yli 50 % Nato-kannatuslukemia.
Vastauksessa voidaan pohtia myös Suomen suhdetta Ruotsiin, esimerkiksi puolustusyhteistyötä ja sitä, mikä
merkitys Ruotsin Nato-kannalla on Suomen ratkaisuihin.
EU:n tuoman turvan pohtiminen on myös mahdollinen näkökulma aiheeseen.
Kahdenväliset suhteet USA
Iso-Britannian johdolla koostettu ryhmä Pohjoismaat + Baltian maat