K2022
5.
5.1 10 p.
Hyvän hallinnon piirteitä: hallinnon asianmukaisuus, tehokkuus, yhdenvertaisuus ja puolueettomuus sekä käsittelyn julkisuus.
Kansalaisella on oikeus valittaa päätöksestä ja viedä se hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.
Oikeusvaltioperiaate.
Viranomaisten tulee neuvoa kansalaista hallintoasiassa.
Viranomaisen päätöksessä tulee olla perustelut ja ohjeet valittamisesta.
5.2 10 p.
Hallintovalitus ja kunnallisvalitus. Määrittely + erot.
Joissakin asioissa pitää tehdä ensin oikaisupyyntö.
Valitus valtion viranomaisen päätöksestä on hallintovalitus. Hallintovalituksen voi tehdä vain asianosainen eli
sellainen henkilö tai yhteisö, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta päätös koskee.
Kunnan viranomaisen päätöksestä voi tehdä yleensä kunnallisvalituksen jokainen kunnan jäsen riippumatta siitä, millä tavoin päätös häntä koskee.
Toisaalta myös valitus kunnan viranomaisen päätöksestä voi olla hallintovalitus, jonka voi tehdä vain asianosainen – esimerkiksi valitus kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tai sosiaaliviranomaisen päätöksestä.
Hallinto-oikeuden päätöksestä voi hakea valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Jos korkein hallinto-oikeus myöntää luvan, se ottaa asian käsittelyyn.