Sirkun kesä

Kun koulu päättyi kesäkuun kuudentena , Sirkku kävi vielä toivottamassa Kouluhiirelle hyvää kesää. Lomapäivät kuluivat kivasti. Sirkku ui melkein joka päivä. Juhannuksen aikaan koko perhe meni laivalla Ruotsiin. Lomamatkan jälkeen kaikki kodin tavarat piti pakata , sillä perhe muutti kaupunkiin isän työn takia. Onneksi Sirkun setä oli ostanut heidän talonsa, joten Sirkku voi mennä katsomaan entistä taloaan. Elokuussa muuttoauto vei kaikki tavarat uuteen kotiin. Sirkku sai oman huoneen. uudessa kodissa oli myös parveke, josta näki puistoon ja lammelle. Sirkku alkoi heti purkamaan tavaroitaan. Sirkku oli ottanut mukaan myös ruskean ruskean nallensa, vaikka äiti oli sanonut, ettei turhia tavaroita kannata ottaa mukaan.