Ateena

Ateena

Ateena sijaitsee manner-Kreikassa. Ateena oli merkittävä kaupunki antiikin aikaan. Ateenan demokratia
syntyi vuonna 510eaa. Ateenalaisten mielestä valta kuului kansalle.
parthenon-595238_960_720 (1).jpg

Akropolis
Akropolis on linnanvuori. Se on tunnetuin linnanvuori antiikinKreikan ajalta. Kukkulaan liittyvät niin Ateenan varhaisimmat kultit ja myytit. Sen korkeus on 156m.


Ateena oli taiteiden, oppineisuuden ja filosofian keskus.
Attica_06-13_Athens_18_View_from_Acropolis_Hill.jpg
Naisilla ei ollut mahdollisuutta julkisiin virkoihin. Yleensä naiset tekivät töitä kotona. Tytöt saivat opetusta kotona. Kun tyttö täytti 15 vanhemmat etsivät hänelle sulhasen.


Demokratia
Demokratia syntyi antiikin kreikan ateenassa
Kansan kokoukset päättivät kaupungin asioista. Demokratialla tarkoitetaan antiikin Ateenan hallitusta. Kansan kokouksissa joita pidettii ateenan korollalla (=tori), ei ollut ääni oikeutta naisilta, muualtamuuttaneilta ja orjilla. Demokratio oli valtava edistysaskel.


Pitkät muurit
Pitkät muurit koostuivat kahdesta muurista. Muurit johtivat Pireukseen. Ne olivat 7km pitkät ja kulkivat samansuuntaisesti vierekkäin. Kuitenkin sillein että niiden välissä oli kapea kulkutie. Lisäksi muureihin kuuluu kolmas joka vei Flareoniin.
ateena-pireus.jpg

Koulu
Musiikki ja urheilu oli tärkeitä kouluineita Antiikin aikana. Tytöt opiskelivat kotona sillä välin kun pojat harjoittelivat matikkaa, lukemista ja kirjoittamista. Luku- ja kirjoitustaidon oppiminen oli hidasta, ja se jopa saattoi kestää neljäkin vuotta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä