Energia

Energia (< kreik.ἐνέργεια, energeia; tunnus E tai W) on kaikilla fysiikan aloilla keskeisessä asemassa esiintyvä suure, jota koskee yleinen säilymislaki. Energia määritellään usein voiman, kappaleen tai systeemin kyvyksi tehdä työtä. Työ taas voi esimerkiksi kiihdyttää jotakin kappaletta.
SI-järjestelmässä energian ja myös työn yksikkö on joule (1 J = 1 Nm). Sähköenergian yksikkönä käytetään usein kilowattituntia(1 kWh = 3,6 MJ = 3 600 000 J). Myös muita energian yksiköitä käytetään yleisesti.
Energialla voi olla erilaisia ilmenemismuotoja: liike-energia, potentiaalienergia, lämpöenergia, sähkömagneettinen energia jne.
Mekaanisen energian muodot ovat liike-energia sekä eri vuorovaikutuksiin liittyvät potentiaalienergian muodot. Käytännössä näistä erillisinä energian muotoina voidaan pitää myös esimerkiksi lämpöä, latenttilämpöä ja kemiallista energiaa, joista termodynamiikassa käytetään yhteisnimitystä kappaleen sisäinen energia. Atomi- ja molekyylitasollatarkasteltuna nämäkin oikeastaan ovat joko aineen pienimpien osasten liike-energiaa tai niiden välisiin sähkömagneettisiin vuorovaikutuksiin liittyvää potentiaalienergiaa