Hullutaiteilija
HAM = Helsingin taidemuseo (Helsing Art Museum)
Yayoi Kusama = Japanilainen nykytaitelilija. Hän on tänä vuonna (2016) 87-vuotta vanha nainen.
Hänen töissään hän käyttää pallokuvioita, joita hän on hallusinoinut lapsesta lähtien. Mielenterveys ongelmista huolimatta hän on maailman kuulu ja on käyttänyt lahjojaan muodissa ja autofirmassa. Hänen työnsä ovat suosittuja ja niistä maksetaan suuria määriä.
Alussa, nähtyäni hänen työnsä ensimmäistä kertaa, ei ajatuskaan siitä, että hän olisi mielessä sairas, pilkahtanut ajatuksissani. Minua kummastutti nähdä niin erilaista taidetta, kuin mihin olin tottunut, mutta Yayoin työt myös tekivät minuun vaikutuksen. Ne pistivät silmään, jäivät mieleen ja olivat kauniita. Näitä ominaisuuksia on minusta vaikea saada pohjalle, kun tekee taidetta.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin