Minä, maalaukset ja Illustrator

Tämä kuosin editiontivaihde tuli elämässäni tosi huonoon vaiheeseen. Isän sairaus oli jo edennyt ja huoli hänestä oli ääretön. Ehdin kuitenkin Merjan opastuksella leikkiä Illustratorilla mutta tämä vaihe olisi tarvinnut selkeästi enemmään aikaa ja avustusta.

Päätimme aiemmin Merjan kanssa,, että jatkamme kahden eri maalauksen kanssa. Toinen oli kukkakuvio ja toinen abstakti kuvio. Idea oli lähteä näiden kanssa leikkimään ja ehkä jopa sekoittamaan niissä olevia elementtejä toisiinsa.

Tavoite oli saada jommasta kummasta kuosista pöytäliina navetassa olevan studion isoon ovaaliin pöytään eli kuosin koko pitäisi olla 150 cm x 360 cm.

Ensin lähdimme leikkimään kukkakuosilla. Tämä vaihe oli tosi mukavaa ja antoisaa, sillä muutamien nappien painalluksella kuosiin pystyi vaihtamaan taustat tai värit. 

Ongelmana kuitenkin heti tuli vesivärimaalauksen tekemät tuhannet eri värisävyt. Niitä joutui irrottelemaan ja erottelemaan toisista ajan kanssa.


Aika nopsaan minulle kuitenkin selkeni, että koska minulla ei ollut aikaa käytettävänä niin otankin käsittelyyn abstaktin kuosin. Harjoittelin kuvioiden irrottamita ja liittämistä sekä värien vaihtamista.




Vielä ennen viimehetkeä piirtelin uuden mustavalkoisen abstraktin tussipiirroksen jota oli helppo lähteä editoimaan juuri näiden värisävyjen puuttuessa. Tästä kuitenkin jäi puuttumaan se vesivärityön autenttisuus sillä väreistä tuli liian tasaisia.



Kaikenkaikkiaan tähän meni minulta aikaa kymmenisen tuntia, enkä päässyt siinä aikana vasta kun ihan alkuun. Onneksi minulla oli apuna ihana Merja, joka auttoi aina teknisten ongelmien tullessa. Päätin kyllä heti, että opettelen tuon Illustratorin kunnolla heti kun vaan siihen on mahdollisuus.

Kuosin editointi jatkui tästä eteenpäin niin, että Merja teki viimeisen silauksen kuosiin ja sen sitten paljastankin seuraavassa bloggauksessa.

 

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin