13.9.2015 klo 16.39

Petri Rajaniemi: asia jota kone ei voi tehdä puolestamme, empatia.
"Suuri globaali keskiluokka on mahtava potentiaali. He arvostavat skandinaavisia arvoja ja elämisen laatua. Silti kannattaa olla rohkea ja tehdä asiat uudella tavalla."
"Menestys riippuu kyvystä tuottaa kokemuksia arvosta, eli siitä, että tästä kannattaa maksaa. Sen luominen edellyttää ihmisen syvempää ymmärtämistä.

Jos sanomista ei tule, mikään ei ole muuttunut.

Kyky nähdä. Tulos muuttuu vasta, kun toiminta muuttuu. Toiminta muuttuu vasta, kun ajattelu muuttuu. Ajattelu muuttuu vain kyseenalaistamalla entinen ajattelu.

Newsweek: Kaikki tutkimustieto yhteen laskien Suomi on ylivoimaisesti maailman paras maa.

Voisiko meillä sittenkin olla jotain tarjottavaa muulle maailmalle?

Meidän vahvuutemme on edelleen siinä elämässä, jota elämme ja jota jokainen toivoo omille lapsilleen.

Hyväkin asia pysähtyy usein pelkoon. Toimintakyvyn palauttamiseksi johdon keskeisen viesti tulisi olla ’Meille käy ihan hyvin. Ei ehkä hyvin sillä tavalla kuin suunnittelimme – mutta hyvin kuitenkin.’

Jokaisen oman ajattelun pohjalta syntyvät päätökset, joista syntyy toiminta, joka muodostaa tuloksen. Siksi tuloksen kannalta tärkeintä on pystyä vaikuttamaan ajattelun laatuun.

“Hienointa omassa työssä on se kun näkee yleisön silmistä, että NYT he oivalsivat. Jos puhujalla on olemassa “mission”, jota toteuttaa, niin minulle se on yritysten tai muun organisaation ajattelun käyttöasteen nosto. Tuntuu kuin tällä hetkellä moni käyttäisi noin 17:ää prosenttia siitä mihin olisi mahdollisuus. Se on toisaalta surullista, mutta sen ymmärtäminen mahtavaa. Muutos alkaa siitä.”

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin