Leikkiä ulkona ja sisällä
Eskarissa on tärkeää harjoitella yhteistyötaitoja ja parhaiten sekä hauskimmin niitä opetellaan leikkien. Näin eskarivuoden alussa leikitään erityisen paljon. Leikeissä uudet aikuiset sekä lapset tulevat tutuiksi ja syntyy tärkeitä kaverisuhteita.
Sisällä meillä on monenlaisia leluja. Suosituiksi leluiksi ovat valikoituneet mm. kuularata, barbietalo ja kotileikki. Myös lautapelihyllyn pelit ovat ahkerassa käytössä. Olemme ommelleet myös hienot nimikyltit. Vau! Miten innokkaita ja taitavia ompelijoita eskarissamme onkaan! Kaikki saivat kyltit valmiiksi ja niitä voi ihastella Poutapilven eteisessä.

Leikit ulkona ovat yhtä tärkeitä kuin sisälläkin. Olemme yhdessä leikkineet monenlaisia liikuntaleikkejä (mm. polttopallo, seuraa johtajaa, värijuoksu ja hippa) ja lapset ovat nauttineet myös vauhdikkaasta Rosvo ja poliisi -leikistä ja jännittävästä piiloleikistä. On ollut ilo seurata, miten mielikuvitus pääsee valloilleen leikissä ja pihalla onkin yht'äkkiä lasten sijasta esimerkiksi oravia, jotka keräävät talvivarastoa, merirosvoja ja laiva tai kävyt ovatkin hiiriä, joita pitää kouluttaa ja hoitaa. Hiekkalaatikon laidalle syntyy hetkessä ravintola, jonne kaikki ovat tervetulleita asiakkaiksi.