Löytöretket
Löytöretket
Löytöretket on matkoja ennalta tuntemattomiin paikkoihin. Sana kylläkin viittaa eurooppalaisten ensimmäisiin matkoihin muille mantereille. Löytöretkien varsinainen ''aika'' alkoi vasta 1400-luvulla. Varhaisiksi löytöretkeilijöiksi voidaan kutsua esim Marco Poloa ja Leif Erikssonia. Löytöretkien aika alkoi 1400-luvulla ja loppui 1700-luvulla. Löytöretkille oli neljä perussyytä : Tieteellinen, uskollinen, taloudellinen ja poliittinen. Kaukomailta etsittiin jalometalleja ja mausteita. Löytöretkien seurauksena, eurooppalaista kulttuuria levitettiin ympäri maailmaa. Seikkailunhalu sai rohkeat merimiehetkin purjehtimaan pelottavana pidetyn Atlantin yli. Kolumbus lähti etsimään merireittiä Kiinaan, mutta hän miehistöineen uskoi tulleensa Intiaan. Muutamaa vuotta myöhemmin mantereen nimeksi tuli Amerikka, Italialaisen löytöretkeilijän Amerigo Vespuccin nimen mukaan. Kolumbuksen onnistunut matka muutti käsitystä maailmasta. Eurooppalaisten löytöretket Amerikkaan ja uusille alueille lisääntyivät. Kartatkin tarkentuivat meriretkien ansiosta.
Marco Polo
Marco Polo oli venetsialainen kauppias ja tutkimusmatkailija. Marco Polon suku oli kotoisin Dalmatiasta, eli nykyisestä Kroatiasta. Polot muutti Venetsiaan ja kävivät kauppaa siellä.

Marco Polo
Leif Eriksson (Leif Erikinpoika)
Leif Erikinpoika oli viikinki ja Erik Punaisen poika. Leif syntyi luultavasti Islannissa ja varttui Grönlannissa. Hänellä oli kaksi veljeä : Thorvaldur ja Thorsteinn. Hänellä oli myös yksi sisko Freydis. Leifillä oli yksi poika Thorkell.

Leif Erikinpoika
Kristoffer Kolumbus
Kristoffer Kolumbus oli genovalainen tutkimusmatkailija. Kolumbus ylitti atlantin vuonna 1492 ja saapui amerikan itäpuolisille saarille ensimmäisenä eurooppalaisena. Kolumbus ei etsinyt uutta maata, vaan meritietä Intiaan.

Taiteilijan myöhempi näkemys Kristoffer Kolumbuksesta //Lähteet : Wikipedia ja Forum 6 Historia//