Kohti näyttöä ja ensimmäisen harjoittelun loppua!
Nyt taas jälleen on unohtunut tänne kirjoittelu, kun paljon tapahtuu yhden ihmisen elämässä. Nyt on ensimmäinen harjoittelu loppusuoralla ja huomenna olisi näyttöpäivä, jolloin kouluttajat tulee katsomaan mitenkä pärjään tuolla oikeassa maailmassa. Jännittäähän tietysti, mutta kohti uusia pettymyksiä..siis kokemuksia! Pää kylmänä ja veitsi tiukasti käpälissä.
Harjoittelussa alkaa tosissaan jo iskostumaan mitä tehdään ja milloin tähänkin päähän. Kassalla työskentelykin menee itsestään ja on hyvä päästä asiakaspalvelua harjoittamaan päivittäin. Alan oppimaan hieman vakioasiakkaita ja hieman tulee suomalaiselle vierasta "small talk:ia" puhuttua heille. Pilkkomista on tullut harjoiteltua oikein olan takaa, kun aamut alkaa yleensä sillä. Tuolla tein niin hyvää jauhelihatortillaa, että oli pakko tehdä myös kotona samanlainen setti, tosin paljon pienenmmässä mittakaavassa tietenkin. Työn tuoksinnassa yksi pienen pieni taisteluhaava saatu kuumasta pellistä käteen ja hetkeä myöhemmin erittäin kuumaa kasviskeittoa roiskahti silmään (94,2 astetta kuumaa, sillä mittasin hetkeä aiemmin), mutta ei käynyt mitään. Näitä sattuu ja tuskin jää viimeiseksi kerraksi ja muuten ei ole mitään haavereita sattunut.
Muutama muuttuja ollut myös, kun koneet tuntuvat kaipaavan hieman korjauksia, mutta tilanteisiin ollaan mukauduttu hyvin. Tietenkin Helatorstain jälkeinen perjantai oli hiljainen päivä, että joutu tekemällä keksiä jotain tehtävää itselleen. Toisaalta onkin hyvä ettei kaikki päivät ole samaa tasaista puksuttamista toiseen. Nyt tosiaan katse huomisessa ja loppu harjoittelussa, jossa olen viihtynyt erittäin hyvin! Kaikille muillekin tsemppiä näyttöihin ja harjoitteluihin yleensäkin!

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin