Kurssin alussa tekemäni käsitekartta käsitteli äidinkieltä aika karkeasti. Olin jakanut äidinkielen opetuksen viiteen teemaan, jotka olivat kriittinen lukutaito, luovuus, suomen kielen jatkuminen, kirjallisuus ja integroiminen muihin oppiaineisiin. Äidinkielen ydinosan kurssin aikana olen pikemminkin oppinut, ettei äidinkieltä opetettavana aineena tarvitse rajata niin tarkasti eri teemoihin. On kuitenkin tärkeää tunnistaa, miten eri tavoin kieltä voi opettaa ja hyödyntää. Kun äidinkieltä opettaessa on tietoinen äidinkielen opetukseen liittyvästä tietotaidoista ja pedagogiikasta, on paljon helpompi luoda monipuolista opetusta oppilaille.

Olen omilta alakouluajoiltani saanut käsityksen, että äidinkieltä pitäisi edetä jotenkin tietyssä järjestyksessä (esim. syksyllä sanaluokat, keväällä kirjallisuutta). Äidinkielen ydinosan kurssilla ymmärsin, että äidinkieltä tulisi käyttää nimenomaan arjen tilanteissa, ja aineissa, jotka oppilailla ovat meneillään. Tämä on mielestäni erinomainen ajatus. Kielen oppiminen on jatkuvaa oppimista ja kehittymistä myös itse opettajana toimiessa.
Tavoitteenani kurssin alussa oli kehittää itsevarmuuttani äidinkielen saralla sellaiselle tasolle, että pystyn tulevaisuudessa opettaa äidinkieltä hyvin. En halunnut pelkästään oppia suoriutumaan äidinkielen opettamisesta, vaan tehdä sen kunnialla. Koska sain opettaa samaan aikaan myös harjoittelussa äidinkieltä ja testata asioita käytännössä, sain todella hyvät valmiudet opettaa äidinkieltä alakoulussa. Koen kuitenkin, että heikkouteni onkin juuri siinä, etten helposti myönnä itselleni olevan keskeneräinen äidinkielenopettaja, kuten kaikki hyvät opettajat myöntävät. Haluaisin, että asiat ja taidot saisi opeteltua kerralla täydelliseksi. Oma kehityskohteeni onkin siinä, että kehitän jatkuvasti itseäni äidinkielen opettajana, enkä ajattele itseni kehittämisen tarkoittavan, että olen huono opettaja: päinvastoin