4 LK
Koira
Koira on ihmisen kesyttämistä eläimistä vanhin. Kesyyntymisen alkuaikoina koirasta on ollut hyötyä varoittavana vahtina sekä jätteensyöjänä. Pohjoisessa koira oli tehokas vetoapu, ja karjankasvatuksen alkaessa sitä käytettiin paimentajana. Myös metsästyksessä koira on korvaamaton apu. Vielä nykyäänkin koiria käytetään samoihin tehtäviin. Koiran tehtävät ovat kuitenkin laajentuneet ja mukaan on tullut muun muassa huume-, opas-, hypo-, vartio- sekä pelastuskoiria; monissa tehtävissä hyödynnetään koiran tarkkaa hajuaistia. Erityisesti ihmisen kanssa kasvatetut koirat on helppo opettaa tekemään asioita ihmisen käskystä, ja ne ovat helposti motivoitavissa makupaloilla, leluilla tai sosiaalisella kontaktilla.
Monet ihmiset pitävät koiria lemmikkeinä, ja koira onkin Euroopan toiseksi yleisin kotieläin kesykissan jälkeen. Suomessa suhteet ovat päinvastoin ja koiria on enemmän, 600 000, joista puhdasrotuisia on 450 000.[3] Yhteensä koiria koko maailmassa on noin 400 miljoonaa.[4] Koirasta on jalostettu satoja rotuja, jotka poikkeavat toisistaan merkittävästi niin kooltaan, ulkonäöltään kuin käyttäytymiseltäänkin.
Koira on sosiaalisesti älykäs eläin, ja pennusta saakka ihmisen kanssa kasvanut koira oppii melko nopeasti tulkitsemaan ihmisen eleitä. Ihmiset voivat oppia tulkitsemaan koiran viestintää. Koirat viestivät keskenään pääasiassa eleillä, ilmeillä sekä äänillä. Koirille on ominaista reviirikäyttäytyminen.
Motocross
Motocross-kisoissa osallistujat on perinteisesti jaettu eri luokkiin pyörien kuutiotilavuuden mukaan ja ajajien iän perusteella. Mitä enemmän kuutioita, sitä enemmän tehoa – vaikka ei ehkä suoranaisesti vauhtia. Tätä asetelmaa kuitenkin sotkevat nykyisin hyvin yleisesti käytetyt nelitahtiset motocross-pyörät. Kaksitahtimoottoriin verrattuna nelitahtimoottoreissa sallitaan samassa luokassa lähes kaksinkertainen kuutiotilavuus, sillä moottorin rakenteesta johtuen tämä moottorityyppi tuottaa huomattavasti vähemmän tehoa kuutiosenttimetriä kohti, ja luokkajaossa pyritään nimenomaan sallimaan kilpailu samantehoisilla moottoripyörillä. Vuonna 2006 markkinoilta löytyy pääasiassa seuraavan kokoisia pyöriä: 2-tahtisia 50, 65, 85, 125, 250 ja 500 cm³ ja 4-tahtisia 50, 80, 150, 250, 450, 510, 525, 550 ja 610 cm³. Yleisesti ottaen 125-kuutioiset ja sitä suuremmat 2-tahti- ja 250-kuutioiset ja sitä suuremmat 4-tahtipyörät on mitoitettu pyörien ja rungon osalta täyskasvuisilla kuljettajille ja sitä pienemmät vielä kasvuiässä oleville junioreille. Aina 2002-vuoteen asti Suomessa ajettiin 4-tahtisten Suomenmestaruudesta ja tämän luokan valloitti kolmesti Antti Rannikko KTM 620:llä(v. 1997, 1998 ja 1999). Viimeisenä vuonna (2002) Jarno Mattila (KTM) voitti 4-tahtisten Suomenmestaruuden, jolloin sarja lopetettiin, koska 4-tahtisia motocross-pyöriä alkoi olla niin paljon.Motocross-kisoissa osallistujat on perinteisesti jaettu eri luokkiin pyörien kuutiotilavuuden mukaan ja ajajien iän perusteella. Mitä enemmän kuutioita, sitä enemmän tehoa – vaikka ei ehkä suoranaisesti vauhtia. Tätä asetelmaa kuitenkin sotkevat nykyisin hyvin yleisesti käytetyt nelitahtiset motocross-pyörät. Kaksitahtimoottoriin verrattuna nelitahtimoottoreissa sallitaan samassa luokassa lähes kaksinkertainen kuutiotilavuus, sillä moottorin rakenteesta johtuen tämä moottorityyppi tuottaa huomattavasti vähemmän tehoa kuutiosenttimetriä kohti, ja luokkajaossa pyritään nimenomaan sallimaan kilpailu samantehoisilla moottoripyörillä. Vuonna 2006 markkinoilta löytyy pääasiassa seuraavan kokoisia pyöriä: 2-tahtisia 50, 65, 85, 125, 250 ja 500 cm³ ja 4-tahtisia 50, 80, 150, 250, 450, 510, 525, 550 ja 610 cm³. Yleisesti ottaen 125-kuutioiset ja sitä suuremmat 2-tahti- ja 250-kuutioiset ja sitä suuremmat 4-tahtipyörät on mitoitettu pyörien ja rungon osalta täyskasvuisilla kuljettajille ja sitä pienemmät vielä kasvuiässä oleville junioreille. Aina 2002-vuoteen asti Suomessa ajettiin 4-tahtisten Suomenmestaruudesta ja tämän luokan valloitti kolmesti Antti Rannikko KTM 620:llä(v. 1997, 1998 ja 1999). Viimeisenä vuonna (2002) Jarno Mattila (KTM) voitti 4-tahtisten Suomenmestaruuden, jolloin sarja lopetettiin, koska 4-tahtisia motocross-pyöriä alkoi olla niin paljon.Vuonna 2004 kansainvälinen moottoripyöräliitto (FIM) ja MM-sarjan oikeudet juuri Dornalda ostanut Youthstream nimesivät MM-sarjan luokat uusiksi, niin että yleisön olisi helpompi seurata kilpailuja. Uudet luokat olivat nimeltään MX1, MX2 ja MX3. MX1-luokasta tuli kovatasoisin pääluokka, ja siinä ajavat 250 cm³ kaksitahtiset ja 450 cm³ nelitahtiset pyörät. MX2-luokasta tuli karkeasti sanottuna nuorten luokka. Siinä ajavat 125 cm³ 2-t- ja 250 cm³ 4-t-pyörät. MX3-luokka, entinen motocrossin kuninkuusluokka, jossa ajavat kaikki yli 250 cm³ 2-t pyörät ja yli 450 cm³ 4-t, koki jonkinlaisen arvonalennuksen. MX3-luokan kilpailut ajetaan nykyään muista MM-luokista erillään 125 cm³-luokan Euroopan-mestaruuskilpailujen yhteydessä. Useat Euroopan maat seurasivat FIM:in esimerkkiä luokkajaossa, mutta Suomessa ajettiin edelleenkin motocrossia luokissa SM A 125 ja SM A Avoin aina vuoteen 2005 asti, minkä jälkeen luokkajako vaihtui ja se vaihtui hiukan vielä 2007 seuraavasti. Eli MXC 85, MXC/A 85, MXJ, MXB, MXV, MX2 ja MX1. Kaudella 2009 MX1 luokka muuttui avoimeksi luokaksi, johon voi osallistua 125–500 cm³:n kaksitahtisella tai 250–650 cm³:n nelitahtisella motocross-pyörällä. Lisäksi Supercross palasi suomalaiseen motocross-kenttään kolmen osakilpailun voimin.
Tanska
Neljäsluokalainen Petri täyttää (kahdeskymmeneskahdeksan) päivä kesäkuuta (yksitoista) vuotta. Silloin hän lähtee vanhempiensa kanssa ja (viisi) vuotiaan pikkusiskon kanssa Tanskaan. Myös Petrin (kuusikymmentä) vuotias mummo lähtee mukaan. perhe osti matkat ja majoituksen sisältävän viikopaketin, joka maksoi aikuiselta (kuusisataa) euroa ja lasten (kolmesataa)euroa. Koko seurueen matka maksoi (kaksituhattaneljäsataa) euroa. Petrin perhe lentää kööphenhaminaan, jonka keskustassa asuu lähes (seitsemänsataatuhatta) asukasta. yhteensä tanskassa on (viisimiljoonaaneljäsataatuhatta) asukasta. Yksi Kööphenhaminan suosituimmista vierailukohteista, Tivoli, perustettiin vuonna (tuhatkahdeksansataaneljäkymmentäkolme) . Seitsemännkymentä vuotta myöhemmin eli uonna (tuhatyhdeksänsataakolmetoista) pystytettiin Pieni merenneito patsas. Tanska on hyvin alava maa. Sen korkein kohta on vai (sataseitsemänkymmentäkolme) metriä merenpinnan yläpuolella. Rantaviivaa Tanskalla sen siaan on (seitsemäntuhattaviisisataa) kilometriä. vasta vuonna (kaksituhatta) avattiin Juutinrauman silta Tanskan ja Rutsin välille.
Kissa rodut
- Abessinialainen,
- Egyptin mau,
- Maine coon,
- Manx,
- Norjalainen metsäkissa,
- Persialainen, Ragdoll,
- Scottish fold,
- Siamilainen,
- Somali,
- Turkkilainen
- angora,
- Turkilainen van,
Lepakko
Lepakolla on isot korvat ja lenninräpylät. Lepakko ei näe paljoa mitään mutta se kuulee tosi hyvin ääniaalon avulla lepakko kuullee jopa semmoiset äänet mitä sinä et kuule. Lepakko on yöeläin ja se syö hyönteisiä esim yöperhosia leppäkerttuja koppakuoriaisia ja tuhatjalkaisia. Lepakko on pieni eläin joka osaa lentää. Lepakon nahkaa peitää tummakarvaturkki. lepakon paino on 4-14g siipien kärki väli on 21-27cm pituus on 4-7cm ja hännän poituus on3-5cm.
Yleisin sekä suurin ja karaistunein lepakko lajimme on pohjanlepakko. Se voi elää 8-10 vuotta, vesi- ja viiksisiippa jopa 14-16 vuotta. Lepakon sukupuolen voi nähdä ulosteen perusteella. Lepakot parittelevat syksyllä ennen talvihorrokseen vaipumista. Seuraavana kesänä naaraat kerääntyvät yhteen suojaiseen paikkaan, siellä ne synnytävät heinäkuun puoli väliin mennessä yhden poikasen, joskus jopa kaksi. Yhdyskunnassa voi olla lopulta jo sata poikasta. Poikaset ovat syntyessään sokeita ja hienon villan peitämiä. Emot imetävät niitä noin kuukauden ajan. Ensimmäisen lento matkan poikaset tekevät emonsa turkiin takertueena. Poikaset itsenäistyvät 6-7 viikon ikäisinä, mutta kestävät 2-3 vuotta, ennen kuin ne pystyvät itse lisääntymään. Lepakot nukkuvat päivisin ullakolla tai ullakonpimenossa, ladossa, linnunpöntössä tms. Lepakot ovat varsin sosiaalisia, mutta epähierarkkisiaeläimiä. Suurimpiin lepakkoyhdyskuntiin voi kuulua tuhansia tai jopa muutamia miljoonia yksilöitä, kuten Teksasin Frio Caven Meksikondoggilepakkopopulaatiossa. Suurimalla osalla lajeista ei ole havaittu taipumusta suoranaiseen reviirin puolustamiseen, mutta hieman sen kaltaista käytäytymistä on havaittu muutamilla lajeilla. Lepakon luut ovat pieniä ja kevyitä, mikä helpotaa niidenn lentämistä vähentämällä tarvitavaa lihasvoimaa. Tämä säästää energiaa, jota lepakoilla muutoin kuluisi jopa niin paljon etteivät ne pystyisi syömään päivän aikana energiatuotantoon kuuluvaa ravintoa. Hedelmälepakkoja lukuun otamatta lepakoiden pääkallo yhdistyy selkärankaa erikoistuneen niskanikaman kautta, joka myös mahdolistaa niiden roikumisen pää alas päin. Kallon muodosta voidaan toisinaan päätellä lain asuin ympäristöstä. Esim kiven kolossa asuvat lajejen kallo on liteämpi kuin muiden pääkallot. Hampaiden muodossa pienlepakoilla on dilambdodontiset poskihampaat, mikä tarkoitaa sitä, että niiden hampaissa on yksi reuna, joka on muodostunut N- tai W- kirjaimen muotoiseksi. Hammas tyyppit on otollinen hyönteisten syömiseen. Suur lepakoiden hammas tyypiä on hankala saada selville, mutta hampaiten pinta on hyvin tasainen mikä hyödytää hedelmien syö mistä.
Yleisin sekä suurin ja karaistunein lepakko lajimme on pohjanlepakko. Se voi elää 8-10 vuotta, vesi- ja viiksisiippa jopa 14-16 vuotta. Lepakon sukupuolen voi nähdä ulosteen perusteella. Lepakot parittelevat syksyllä ennen talvihorrokseen vaipumista. Seuraavana kesänä naaraat kerääntyvät yhteen suojaiseen paikkaan, siellä ne synnytävät heinäkuun puoli väliin mennessä yhden poikasen, joskus jopa kaksi. Yhdyskunnassa voi olla lopulta jo sata poikasta. Poikaset ovat syntyessään sokeita ja hienon villan peitämiä. Emot imetävät niitä noin kuukauden ajan. Ensimmäisen lento matkan poikaset tekevät emonsa turkiin takertueena. Poikaset itsenäistyvät 6-7 viikon ikäisinä, mutta kestävät 2-3 vuotta, ennen kuin ne pystyvät itse lisääntymään. Lepakot nukkuvat päivisin ullakolla tai ullakonpimenossa, ladossa, linnunpöntössä tms. Lepakot ovat varsin sosiaalisia, mutta epähierarkkisiaeläimiä. Suurimpiin lepakkoyhdyskuntiin voi kuulua tuhansia tai jopa muutamia miljoonia yksilöitä, kuten Teksasin Frio Caven Meksikondoggilepakkopopulaatiossa. Suurimalla osalla lajeista ei ole havaittu taipumusta suoranaiseen reviirin puolustamiseen, mutta hieman sen kaltaista käytäytymistä on havaittu muutamilla lajeilla. Lepakon luut ovat pieniä ja kevyitä, mikä helpotaa niidenn lentämistä vähentämällä tarvitavaa lihasvoimaa. Tämä säästää energiaa, jota lepakoilla muutoin kuluisi jopa niin paljon etteivät ne pystyisi syömään päivän aikana energiatuotantoon kuuluvaa ravintoa. Hedelmälepakkoja lukuun otamatta lepakoiden pääkallo yhdistyy selkärankaa erikoistuneen niskanikaman kautta, joka myös mahdolistaa niiden roikumisen pää alas päin. Kallon muodosta voidaan toisinaan päätellä lain asuin ympäristöstä. Esim kiven kolossa asuvat lajejen kallo on liteämpi kuin muiden pääkallot. Hampaiden muodossa pienlepakoilla on dilambdodontiset poskihampaat, mikä tarkoitaa sitä, että niiden hampaissa on yksi reuna, joka on muodostunut N- tai W- kirjaimen muotoiseksi. Hammas tyyppit on otollinen hyönteisten syömiseen. Suur lepakoiden hammas tyypiä on hankala saada selville, mutta hampaiten pinta on hyvin tasainen mikä hyödytää hedelmien syö mistä.