Itsearviointi SÄILYTIN
1.Suunnittelu: Tuotteeni eli penaali vastaa melkein mitä alussa ajattelin paitsi reunoista tein sittenkin litteät. Sain idean siitä että tarvitsin toisen penaalin, joten ajattelin että voisin itse tehdä penaalin. Suunnittelun lähtökohta oli helppo.
Suunnittelun hienoin vaihe oli kankaan värien päättäminen. Ikävin vaihe oli pituuden mittaus.
2.Valmistus: Aloitin työn leikkaamalla kankaan ja mittaamalla kankaan pituuden. Leikkasin samalla sisäkankaan. Etsin sopivan vetoketjun. Kiinnitin vetoketjun nuppineuloilla kankaisiin. Laitoin langat ompelukoneeseen. Kun olin ommellut vetoketjun kokonaan kiinni ompelin reunat ja jätin kääntöaukon. Sain käännettyä penaalin ompelin vielä kääntöaukon umpeen.
3.Työskentely: Olin parhaimmillani työssä ompelu vaiheessa. Minua ei harmita työssä mikään. Hienoin vaihe oli kun olin saanut ommeltua koko työn loppuun. Ikävin vaihe oli vetoketjun ompelu. Työskentelyni arvosana on 8.
4.Tuote: Penaali on juuri minun tyylinen ja hyvännäköinen. Penaali onnistui hyvin. Työ on suunnitelman mukainen paitsi että päät ovat erilaiset kuin suunnitelmassa. Iloitsen eniten siitä että penaalini on valmis. En olisi tehnyt mitään toisin!
Työni arvosana: 8 puol