Valtiotutkielma ilman koululuokkarajoja

Lyseon kahdeksasluokkalaiset tekevät tänä keväänä valtiotutkielman valitsemastaan Euroopan maasta. Työ tehdään Google-ympäristössä joko Docsilla tai Slidesilla. Oli opettajalle erittäin mieluinen huomio, että sähköinen oppimisympäristö ja jaetuilla tiedostoilla työskentely mahdollistaa ensimmäisen kerran helposti sen, että oppilas voi valita tutkielmantekoryhmänsä myös oman luokan ulkopuolelta. On mielenkiintoista nähdä, moniko oppilas kokee ratkaisun itselleen mielekkääksi. Viisi oppituntia käytetään tutkielman tekoon, lopun homman oppilaat tekevät kotiläksyinä. Kukin voi työskennellä ryhmän kesken jaetussa tiedostossa milloin ja mistä vain. Tutkielman palautuksen jälkeen oppilaat itsearvioivat ryhmässä, miten tasapuolisesti työn tekeminen jakautui ryhmän jäsenten kesken.