Väestömuuttuu Suomi muuttuu

itsearvionti

Opin hakemaan tietoa netistä tehokkaammin ja opin tulkitsemaan kuvaajia. Mielenkiintoisinta oli tehtävä jossa piti pohtia mielipidepalstan kommentteja maahanmuuttajista. Oli mielenkiintoista nähdä mitä mieltä ihmiset ovat maahanmuuttajista. En olisi tarvinnut mistään lisää tietotoa. Sain kaiken tarvitsemani tiedon. Vaikeaa oli mielestäni saada kaikki pakolliset tehtävät tehdyksi sovittuun päivään mennessä. Aikaa oli mielestäni liian vähän tehtävien määrään nähden. Omalle työskentelylle annan arvosanan 4. Vastaukseni olivat monipuolisia ja selkeitä.

Väestömuuttuu Suomi muuttuu

6. Suomi vanhenee
oppikirjan sivu 65 teht. 1
Suomen ikärakenne muuttuu, koska syntyvyys vähenee, väestö vanhenee, ihmiset elävät yhä pidenpään. Nuoremmat ikäluokat ovat pienenpiä kuin vanhemmat.
2. Väestöllinen huoltosuhde kuvaa15-64- vuotiaiden määrää suhteessa muuhun väestöön eli lapsiin ja eläkeläisiin. Se ei kerro tarkasti työssäkäyvien ja muun väestön määrän suhdetta. Se ei ota huomioon niitä ihmisiä, jotka eivät käy töissä. Taloudellinen huoltosuhde taas kuvaa työllisten määrään suhdetta ei- työläisiin.
3. a) Kuluu yhä enemmän rahaa vanhusten hoitoon. Työssäkäyviä ihmisiä on yhä vähemmän. Terveyspalveluihin kuluu yhä ennenmän rahaa.
b) Politiikassa keskitytään kalastelemaan enemmän vanhusten ääniä. Heihin vetoavilla lupauksilla.

c) Eläkkeet pienenevät, koska kun vanhuksia on enemmän ei ole varaa maksaa yhtäsuurta eläkettä kuin ennen.

3.
a) Väestöllinen huoltosuhde kuvaa 15-64- vuotiaiden määrää suhteessa muuhun väestöön eli lapsiin ja eläkeläisiin. Se ei kerro tarkasta työssäkäyvien ja muun väestön määrän suhdetta. Se ei ota huomioon niitä, jotka eivät käy töissä. Taloudellinen huoltosuhde taas kuvaa työllisten määrään suhdetta ei - työläisiin.
b) 1912 vanhuksia oli huomattavasti vähemmän kuin lapsia. 1940- luvulla lapsia oli jo huomattavasti vähemmän. Tulevaisuudessa lapsia tulee olemaan huomattavasti vähemmän kuin vanhuksia.
c) Pyritään pidentämään suomalaisten työuria ja lyhentämään opiskeluaikoja ja päästetään lisää maahanmuuttajia maahan.

6.a) Oulun, Turun, Kuopion, Ahvenanmaa ja pääkaupunkiseudun tienoilla väkiluku kasvaa. Asutuskeskittyy näihin. Muualla Suomessa väkiluku laskee.
b) Pääkaupunkiseudulle tiheän asutuksen alueelle.
c) Kaavoitussuunnitelmat: Lempola, Lehmijärvi ja Pullin alueelle asutetaan 10 000 ihmistä. Lisäksi monet käyvät töissä helsingissä.
7. Vertailin Uusimaata ja kainuuta. Väestönrakenteessa ei ole suuria eroja. Vanhusväestön määrä kasvaa molemmissa maakunnissa. Muuttoliike on Kainuun ongelma, josta Uusimaa hyötyy kasvukeskuksena. Uudellamaalla tuotetaan yli kolmannes Suomen kokonaistuotannon arvosta, kun taas Kainuussa vain %. Työttömyysaste hipoo 20% Kainuussa, kun taas Uudellamaalla huomattavati alemmissa lukemissa. Samoin työllisyysaste on Kainuussa noin. 60% ja Uudellamaalla yli 70%. Kehityshuoltosuhde on Kainuussa huomattavasti korkeampi kuin Uudellamaalla. Alueelliset erot ovat Suomessa todella suuria.

8. Muuttoliikenteen seurauksia
Maaseutu tyhjenee
Yksityiset palvelut ja työpaikat vähenevät muuttotappion myötä. Nuoret perheet eivät palaa kotiseuduilleen julkiset palvelut vähenevät. Julkistenpalveluiden väheneminen kiihdyttää muuttoliikennettä. Paikkakunnille jäävät lopulta vain vanhukset. Työntekijät ja veronmaksajat vähenevät ja myös kuntien tulot vähenevät. Menoja syntyy lisää vanhusten tarvitessa erilaisia palveluita. Lopulta kunnille tulee talousvaikeuksia ja tällöin veroprosentteja joudutaan korottamaan. Kunnat joutuvat tekemään erilaisia säästötoimia saadakseen rahat riittämään kaikkeen tarpeelliseen.
Muuttoliikenne kasvattaa muuttovoittoalueita. Muuttovoittoalueilla on paljon nuoria ja sen seurauksena lapsia syntyy paljon. Niihin muuttaa myös väkeä ulkomailta. Vanhuksia niissä on taas keskimääräistä vähemmän, joten kuolleisuus pienenpää kuin syntyvyys. Muuttoliikenteestä seuraa myös paljon etuja. Kasvukeskukset hyötyvät uusista nuorista työntekijöistä ja veronmaksajat tuovat lisää verotuloja. Yritykset ja palvelut lisääntyvät mikä kiihdyttää muuttoliikennettä. Tästä seuraavat ongelmat ovat päiväkotien ja koulujen riittämättömyys ja liikenneruuhkat.

9. a) "Johansku 92" Ei näe pahaa maahanmuutossa väkivalta vähentynyt Suomessa vetoaa tilastoihin.b) "Lulz 92" Ihan hyvää pizzaa ne tekee. c)" käyttäjänimi"hyvät tavat äiti maahanmuuttajaohjaaja. d) "Psykotervori" Luokittelle maahanmuuttajat lähtömaan mukaan. Stereotypioita. Halventavaa kieltä. Keskustelupalsta: Demi.fi

11. Kirjan luku 8 teht.1
Ihmiset muuttavat toiseen maahan esim. rakkauden, työn ja opiskelun perässä.Paremman elintason toivossa. Kylmistä maista muutetaan paljon lämpimämpiin maihin, koska ihmiset ovat kyllästyneitä kylmyyteen. Syynä voi olla myös yksinkertaisesti se, että ihmiset haluavat jännitystä ja uusia kokemuksia. Maahanmuuton lisääntymisen taustalla on ollut glodalisaatio. He muuttavat toiseen maahan vapaaehtoiseti kun taas pakolaiset joutuvat pakonedessä muuttamaan toiseen maahan esim. sotaa tai vainoja pakoon.

3.Hengi ja terveys ovat uhattuna omassa maassa esim. on mahdollista, että tapetaan esim. mielipiteidensä vuoksi.
4. Mielestäni se on totta. On mielipiteitä puolesta ja vastaan. Pakolaisuuskysymys hallitsee koko EU alueella keskustelua. Pakolaiskysymys on myös Euroopan turvallisuuskysymys. Kielteisen turvapaikka päätöksen ja laittomasti maahan jäävien joukko on riski yhteiskunnalle. Ääriajattelu ja radikalisoituminen voivat muodostaa valtion valtion sisälle. Vakaa Suomi ja turvallinen Eurooppa eivät itsestäänselvyys.
12. a) Tulomuuton ja lähtömuuton erotus.
b) Taulukko 1993-2014 tiedot: tilastokeskus 2016
c) Suomen ulkomailta muuttaneiden määrä on melko tasainen. EU:n alueelta muutto Suomeen väheni. Uudenmaa ja Pirkanmaa saivat eniten muuttovoittoa. Kainuu menettää eniten väkeä. Pohjoispohjanmaa on tappiolla. Suomi saa muuttovoittoa ulkomailta tulleista->Suomen väkiluku kasvaa.






Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä