Fionan Lukupäiväkirja
Kirja-arviointi
Nyt olen saanut kirjaprojektini päätökseen ja on kirja-arvioinnin aika.
Luin Erin Hunterin kirjoittaman Soturikissat-kirjasarjan 2. osan Tuli ja jää. Kirja kertoi neljästä kissojen muodostamasta klaanista, joista jokainen asui omalla reviisillään. Kissaklaanit elivät elämäänsä saalistaen ruokaa, kasvattaen pentuja, taistellessa toisten klaanien kanssa sekä osallistuessa erilaisiin klaanien yhteisiin kokoontumisiin. Klaanien toimintaa ohjasi Tähtiklaanin perustama klaanilaki, jota kaikkien klaanien oli noudatettava. Jos klaanilakia ei noudattanut, rangaistukset siitä saattoivat olla hyvinkin suuria. Pentujen kasvaessa isommiksi, heitä ryhdyttiin kouluttamaan tuleviksi sotureiksi ja heille annettiin nimet nimittämisjuhlassa. Jokaisella koulutettavalla pennulla oli oma soturi, joka ohjasi koulutusta. Koulutuksen aikana pennuille opetettiin metsästystä ja itsensä puolustamista taisteluiden varalta. Pennuille opetettiin myös itse taistelua. Kun pennun koulutus oli valmis, hänestä tuli soturi ja häntä kouluttavasta soturista tuli mestari. Kirjan aikana useammasta pennusta kasvoi uusi soturi omaan klaaniinsa.
Minua kiinnosti kirjassa erityisesti Sinitähden, Tulisydämen ja Harmaaraidan tarinat. He olivat lempikissojani ja sen vuoksi kirjan tapahtumista erityisen mieleenpainuva oli suuri Harmaaraidan salaisuus. Kirjassa selvisi, että Myrskyklaanin soturi Harmaaraidalla oli suhde Jokiklaanin Hopeavirtaan. Asiasta tiesivät ainostaan he kaksi ja Harmaaraidan hyvä ystävä Tulisydän. Tätä salaisuutta oli jännittävä seurata ja jäin aina odottamaan sen seuraavaa käännettä. Salaisuuden ikävä puoli oli se, että hyvät ystävät Harmaaraita ja Tulisydän ajautuivat riitaan. Tulisydän yritti erottaa Harmaaraitaa ja Hopeavirtaa toisistaan, ettei Harmaaraidalle tulisi salaisuuden selvitessä suuria rangaistuksia. Tästä Harmaaraita ei pitänyt ja suuttui Tulisydämelle jatkaen Hopeavirran tapailua. Riidan aikana silti ystävät Harmaaraita ja Tulisydän puolustivat toisiaan ja eivät halunneet satuttaa toista millään tavalla. Kirjassa viimeisillä sivuilla ystävykset saivat sovittua riitansa. Jäin myös miettimään, mahtaako tämä salaisuus selvitä klaaneille kirjasarjan seuraavissa osissa, sillä se ei vielä paljastunut.
En ollut ennen lukenut Soturikissat -kirjasarjaa, joten mietin aluksi pääsenkö juoneen mukaan vasta 2. osasta. Pian huomasin kuitenkin, että olin jo mukana juonessa ja lukemisesta tuli paljon helpompaa ja mukavampaa. Opin tykkäämään kirjasta paljon ja olen miettinyt lainaavani sen 3. osan kirjastosta kesällä. Silloin saisin myös vastauksen Harmaaraidan ja Hopeavirran salaisuuden jatkumiseen. Haastavaksi koin vain kirjan alkuvaiheet, sillä sarja oli minulle uusi ja siinä oli paljon outoja nimiä ja asioita.
Suosittelen kirjaa sellaisille lapsille, joiden lukeminen on jo sujuvaa ja he jaksavat keskittyä välillä vaikeasti kirjoitettuun tekstiin. Ajattelisin, että oppilaat 4. lk - 6. lk tykkäisivät kirjasarjasta eniten. Kirja tarjoaa jännitystä, seikkailuja sekä hauskanpitoa. Mielestäni kirja sopii sekä tytöille että pojille.
Oma lukuprojektini eteni suunnitelman mukaisesti ja hyvin. Kirjasta jäi mukava mieli ja olen tyytyväinen, että pääsin tutustumaan Soturikissat -kirjasarjaan. Ilman tätä koulun antamaa mahdollisuutta, en ehkä olisi valinnut tätä kirjasarjaa luettavakseni.
Luin Erin Hunterin kirjoittaman Soturikissat-kirjasarjan 2. osan Tuli ja jää. Kirja kertoi neljästä kissojen muodostamasta klaanista, joista jokainen asui omalla reviisillään. Kissaklaanit elivät elämäänsä saalistaen ruokaa, kasvattaen pentuja, taistellessa toisten klaanien kanssa sekä osallistuessa erilaisiin klaanien yhteisiin kokoontumisiin. Klaanien toimintaa ohjasi Tähtiklaanin perustama klaanilaki, jota kaikkien klaanien oli noudatettava. Jos klaanilakia ei noudattanut, rangaistukset siitä saattoivat olla hyvinkin suuria. Pentujen kasvaessa isommiksi, heitä ryhdyttiin kouluttamaan tuleviksi sotureiksi ja heille annettiin nimet nimittämisjuhlassa. Jokaisella koulutettavalla pennulla oli oma soturi, joka ohjasi koulutusta. Koulutuksen aikana pennuille opetettiin metsästystä ja itsensä puolustamista taisteluiden varalta. Pennuille opetettiin myös itse taistelua. Kun pennun koulutus oli valmis, hänestä tuli soturi ja häntä kouluttavasta soturista tuli mestari. Kirjan aikana useammasta pennusta kasvoi uusi soturi omaan klaaniinsa.
Minua kiinnosti kirjassa erityisesti Sinitähden, Tulisydämen ja Harmaaraidan tarinat. He olivat lempikissojani ja sen vuoksi kirjan tapahtumista erityisen mieleenpainuva oli suuri Harmaaraidan salaisuus. Kirjassa selvisi, että Myrskyklaanin soturi Harmaaraidalla oli suhde Jokiklaanin Hopeavirtaan. Asiasta tiesivät ainostaan he kaksi ja Harmaaraidan hyvä ystävä Tulisydän. Tätä salaisuutta oli jännittävä seurata ja jäin aina odottamaan sen seuraavaa käännettä. Salaisuuden ikävä puoli oli se, että hyvät ystävät Harmaaraita ja Tulisydän ajautuivat riitaan. Tulisydän yritti erottaa Harmaaraitaa ja Hopeavirtaa toisistaan, ettei Harmaaraidalle tulisi salaisuuden selvitessä suuria rangaistuksia. Tästä Harmaaraita ei pitänyt ja suuttui Tulisydämelle jatkaen Hopeavirran tapailua. Riidan aikana silti ystävät Harmaaraita ja Tulisydän puolustivat toisiaan ja eivät halunneet satuttaa toista millään tavalla. Kirjassa viimeisillä sivuilla ystävykset saivat sovittua riitansa. Jäin myös miettimään, mahtaako tämä salaisuus selvitä klaaneille kirjasarjan seuraavissa osissa, sillä se ei vielä paljastunut.
En ollut ennen lukenut Soturikissat -kirjasarjaa, joten mietin aluksi pääsenkö juoneen mukaan vasta 2. osasta. Pian huomasin kuitenkin, että olin jo mukana juonessa ja lukemisesta tuli paljon helpompaa ja mukavampaa. Opin tykkäämään kirjasta paljon ja olen miettinyt lainaavani sen 3. osan kirjastosta kesällä. Silloin saisin myös vastauksen Harmaaraidan ja Hopeavirran salaisuuden jatkumiseen. Haastavaksi koin vain kirjan alkuvaiheet, sillä sarja oli minulle uusi ja siinä oli paljon outoja nimiä ja asioita.
Suosittelen kirjaa sellaisille lapsille, joiden lukeminen on jo sujuvaa ja he jaksavat keskittyä välillä vaikeasti kirjoitettuun tekstiin. Ajattelisin, että oppilaat 4. lk - 6. lk tykkäisivät kirjasarjasta eniten. Kirja tarjoaa jännitystä, seikkailuja sekä hauskanpitoa. Mielestäni kirja sopii sekä tytöille että pojille.
Oma lukuprojektini eteni suunnitelman mukaisesti ja hyvin. Kirjasta jäi mukava mieli ja olen tyytyväinen, että pääsin tutustumaan Soturikissat -kirjasarjaan. Ilman tätä koulun antamaa mahdollisuutta, en ehkä olisi valinnut tätä kirjasarjaa luettavakseni.
0 kommenttia
Lukupäiväkirja Ma 27.4
Tänään lukupäiväkirjassani kerron olenko samaa mieltä kissojen kanssa ja kuka heistä voisi olla ystäväni.
Minun mielestä Tulisydän tekee paljon samanlaisia ratkaisuja kuin minä. Olen tulisydämen kanssa samaa mieltä siitä, että ensimmäisenä päivänä kun pentu harjoittelee ja näytetään alueita niin ei voi lähteä heti takaa-ajoon, koska kissanpentu on vielä pieni ja hän voisi loukkaantua pahasti. Tulisydän teki myös oikein kun auttoi Tuuliklaanin kuningatarta Aamukukka kantamaan hänen pentuan sen verra, että Aamukukka ehti levätä.
Tulisydän voisi olla kaverini,koska hän tekee paljon samanlaisia ratkaisuja kuin minä. Hän auttaa omia klaanilaisia, osaa opettaa pentuja, on hyvä metsästämään ja hänellä on pettämätön hajuaisti. Tulisydän on muutenkin yksi lempi kissoistani tässä kirjassa joten hän on mielestäni hyvä ystävä minulle. Kaiken lisäksi Tulisydän on hienon värinen tuntomerkkien perusteella.
Minun mielestä Tulisydän tekee paljon samanlaisia ratkaisuja kuin minä. Olen tulisydämen kanssa samaa mieltä siitä, että ensimmäisenä päivänä kun pentu harjoittelee ja näytetään alueita niin ei voi lähteä heti takaa-ajoon, koska kissanpentu on vielä pieni ja hän voisi loukkaantua pahasti. Tulisydän teki myös oikein kun auttoi Tuuliklaanin kuningatarta Aamukukka kantamaan hänen pentuan sen verra, että Aamukukka ehti levätä.
Tulisydän voisi olla kaverini,koska hän tekee paljon samanlaisia ratkaisuja kuin minä. Hän auttaa omia klaanilaisia, osaa opettaa pentuja, on hyvä metsästämään ja hänellä on pettämätön hajuaisti. Tulisydän on muutenkin yksi lempi kissoistani tässä kirjassa joten hän on mielestäni hyvä ystävä minulle. Kaiken lisäksi Tulisydän on hienon värinen tuntomerkkien perusteella.
Lukupäiväkirja 15.4
Tämän päivän lukupäiväkirjassani päätin kertoa, miten kirjan lukemiseni edistyy.
Olen nyt lukenut Soturikissat-kirjasarjasta 2-osan Tuli ja jää-teoksesta kuusi ensimmäistä lukua. Kirjasarja ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta olin kuullut siitä paljon. Tiedän, että osa luokkakavereistani on lukenut kirjasarjaa jo ennen tätä lukupäiväkirjaprojektia. Nyt oli hieno tilaisuus päästä tutustumaan Soturikissoihin itsekin.
Kirjassa on paljon päähenkilöitä ja tapahtumia. Välillä tuntuu, että joudun lukemaan osan kappaleesta kahteen kertaan päästäkseni tarinaan kiinni. Koska kirjassa on myös paljon outoja sanoja ja paikkojen nimiä, luen kirjaa mielelläni omassa huoneessani rauhassa. Näin pystyn keskittymään tarinaan paremmin. On myös hyvä, että luemme kirjaa kappaleen kerrallaan. Jos lukisimme pidempiä pätkiä kerrallaan, en varmasti pystyisi muistamaan kaikkea lukemaani niin hyvin.
Kirjan lukeminen on edistynyt hyvin ja annetussa aikataulussa. Odotan aina jo seuraavaa lukukertaa miellelläni. Kirjan tarina on mielenkiintoinen ja jännittävä. En ole vielä kuunnellut kirjaa äänikirjasta vaan olen aina lukenut annetun kappaleen. Mutta nyt annettu läksytehtävä on kuunnella kirjan seuraava kappale ja seurata tarinaa kirjasta. On kivaa päästä kokeilemaan myös tämä tekniikka ja vaihtoehto. Katsotaan sitten, kummasta tavasta tykkään enemmän.
Olen nyt lukenut Soturikissat-kirjasarjasta 2-osan Tuli ja jää-teoksesta kuusi ensimmäistä lukua. Kirjasarja ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta olin kuullut siitä paljon. Tiedän, että osa luokkakavereistani on lukenut kirjasarjaa jo ennen tätä lukupäiväkirjaprojektia. Nyt oli hieno tilaisuus päästä tutustumaan Soturikissoihin itsekin.
Kirjassa on paljon päähenkilöitä ja tapahtumia. Välillä tuntuu, että joudun lukemaan osan kappaleesta kahteen kertaan päästäkseni tarinaan kiinni. Koska kirjassa on myös paljon outoja sanoja ja paikkojen nimiä, luen kirjaa mielelläni omassa huoneessani rauhassa. Näin pystyn keskittymään tarinaan paremmin. On myös hyvä, että luemme kirjaa kappaleen kerrallaan. Jos lukisimme pidempiä pätkiä kerrallaan, en varmasti pystyisi muistamaan kaikkea lukemaani niin hyvin.
Kirjan lukeminen on edistynyt hyvin ja annetussa aikataulussa. Odotan aina jo seuraavaa lukukertaa miellelläni. Kirjan tarina on mielenkiintoinen ja jännittävä. En ole vielä kuunnellut kirjaa äänikirjasta vaan olen aina lukenut annetun kappaleen. Mutta nyt annettu läksytehtävä on kuunnella kirjan seuraava kappale ja seurata tarinaa kirjasta. On kivaa päästä kokeilemaan myös tämä tekniikka ja vaihtoehto. Katsotaan sitten, kummasta tavasta tykkään enemmän.
Lukupäiväkirja 6.4
Tänään päätin pohtia lukupäiväkirjassani kirjan viimeaikaisia tapahtumia ja miettiä kissojen tekemiä ratkaisuja.
Kirjassa on viimeaikoina ollut pinnalla Tuuliklaanin katoaminen omalta reviiriltään. Kissojen yhteisessä kokoontumisessa Myrskyklaanin päällikkö Sinitähti koki tärkeäksi etsiä Tuuliklaanin takaisin. Muut klaanit epäröivät, mutta lopulta kaikki olivat samaa mieltä. Sitten puhuttiin kissojen ravinnosta ja pyydettiin Jokiklaania antamaan tuoresaalista myös muille klaaneille. Tähän Jokiklaani ei suostunut, koska Kaksijalat olivat vallanneet Jokiklaanin jokea ja heillä oli itselläänkin ongelmia ruoan kanssa Kaksijalkojen vuoksi. Seuraavana iltana Myrskyklaanin päällikkö Sinitähti ja varapäällikkö Tiikerikynsi kutsuivat Tulisydämen ja Harmaaraidan yöpaikkaansa ja antoivat heille tehtävän lähteä etsimään Tuuliklaania. Tulisydän ja Harmaaraita suostuivat tähän ja lähtivät leiristään etsimään Tuuliklaania. Kun Tulisydän ja Harmaaraita kulkivat Tuuliklaanin reviirin läpi, he näkivät siellä Jokiklaanin kissoja varastamassa ruokaa Tuuliklaanin reviiriltä. Miten se oli mahdollista, sillä ne itse olivat sanoneet, että toisten reviireiltä ei varasteta ruokaa?
Mielestäni Sinitähti ja Tiikerikynsi tekivät oikean ratkaisun, kun lähettivät Tulisydämen ja Harmaaraidan etsimään Tuuliklaania. Jokiklaanin päätös siitä, että muut klaanit eivät saa ravintoa joesta oli mielestäni väärä, varsinkin kun ne itse varastivat ruokaa Tuuliklaanin reviiriltä. Jokiklaanin päätös oli itsekäs ja omahyväinen kun ne eivät olleet valmiita antamaan omastaan muille ja samaanaikaan ne itse ottivat toiselle kuuluvaa ruokaa varastaen. Jokilaanin kissat olivat kaksinaamaisia ja se ei kannata koskaan.
Kirjassa on viimeaikoina ollut pinnalla Tuuliklaanin katoaminen omalta reviiriltään. Kissojen yhteisessä kokoontumisessa Myrskyklaanin päällikkö Sinitähti koki tärkeäksi etsiä Tuuliklaanin takaisin. Muut klaanit epäröivät, mutta lopulta kaikki olivat samaa mieltä. Sitten puhuttiin kissojen ravinnosta ja pyydettiin Jokiklaania antamaan tuoresaalista myös muille klaaneille. Tähän Jokiklaani ei suostunut, koska Kaksijalat olivat vallanneet Jokiklaanin jokea ja heillä oli itselläänkin ongelmia ruoan kanssa Kaksijalkojen vuoksi. Seuraavana iltana Myrskyklaanin päällikkö Sinitähti ja varapäällikkö Tiikerikynsi kutsuivat Tulisydämen ja Harmaaraidan yöpaikkaansa ja antoivat heille tehtävän lähteä etsimään Tuuliklaania. Tulisydän ja Harmaaraita suostuivat tähän ja lähtivät leiristään etsimään Tuuliklaania. Kun Tulisydän ja Harmaaraita kulkivat Tuuliklaanin reviirin läpi, he näkivät siellä Jokiklaanin kissoja varastamassa ruokaa Tuuliklaanin reviiriltä. Miten se oli mahdollista, sillä ne itse olivat sanoneet, että toisten reviireiltä ei varasteta ruokaa?
Mielestäni Sinitähti ja Tiikerikynsi tekivät oikean ratkaisun, kun lähettivät Tulisydämen ja Harmaaraidan etsimään Tuuliklaania. Jokiklaanin päätös siitä, että muut klaanit eivät saa ravintoa joesta oli mielestäni väärä, varsinkin kun ne itse varastivat ruokaa Tuuliklaanin reviiriltä. Jokiklaanin päätös oli itsekäs ja omahyväinen kun ne eivät olleet valmiita antamaan omastaan muille ja samaanaikaan ne itse ottivat toiselle kuuluvaa ruokaa varastaen. Jokilaanin kissat olivat kaksinaamaisia ja se ei kannata koskaan.
Lukupäiväkirja Ma 30.3
Tänään päätin kertoa lukupäiväkirjassani, millaisia tunteita kirja herättää minussa.
Tykkään Soturikissat-kirjastani Tuli ja Jää.
Kirja on kiinnostava ja mukava, jonka takia haluaisin lukea sitä vain enemmän ja enemmän. Siinä on jännittävä tarina, jonka ansiosta lukuhetket eivät ole tylsiä.
Ajoittain ärsyttää kun siinä on samassa sivussa niin monta asiaa ja paljon uusia sanoja. Joudun joskus lukemaan virkkeen tai jopa koko sivun uudestaan, että pääsen taas tarinassa kärryille. Onneksi niistä aina selvitään ja nyt kun on etäopiskelua, on aikaa lukea teksti uudestaan, vaikka illalla sängyssä makoillen.
Tykkään Soturikissat-kirjastani Tuli ja Jää.
Kirja on kiinnostava ja mukava, jonka takia haluaisin lukea sitä vain enemmän ja enemmän. Siinä on jännittävä tarina, jonka ansiosta lukuhetket eivät ole tylsiä.
Ajoittain ärsyttää kun siinä on samassa sivussa niin monta asiaa ja paljon uusia sanoja. Joudun joskus lukemaan virkkeen tai jopa koko sivun uudestaan, että pääsen taas tarinassa kärryille. Onneksi niistä aina selvitään ja nyt kun on etäopiskelua, on aikaa lukea teksti uudestaan, vaikka illalla sängyssä makoillen.
Lukupäiväkirja To 26.3
Tässä lukupäiväkirjassani kerron Soturikissat-kirjasarjan toisesta osasta nimeltään Tuli ja Jää. Soturikissat-kirjasarjan on kirjoittanut Erin Hunter. Kirja kertoo kissoista, joilla on omat klaaninsa eli tavallaan omat joukkueensa ja he taistelevat toisia klaaneja vastaan. Soturikissoilla on hyvin erikoisia ja outoja nimiä kuten Sinitähti, Tiikerikynsi, Punahäntä, Tulisydän ja paljon muita. Klaaneja kirjassa on viisi, jotka ovat Myrskyklaani, Jokiklaani, Varjoklaani, Tuuliklaani ja Tähtiklaani.
Olen nyt lukenut kirjaa kaksi ensimmäistä lukua ja niissä on esitelty seuraavat henkilöt:
- Sinitähti, joka on Myrskyklaanin päälikkö. Se on siniharmaa naaraskissa, jonka kuonon ympärillä on hopeisia juovia
- Tiikerikynsi, joka on Myrskyklaanin varapäälikkö. Se on suuri tummanruskea kollikissa, jolla on harvinaisen pitkät etukynnet
- Punahäntä, joka on tapettu ilmeisesti kirjasarjan ensimmäisessä osassa. En ole itse lukenut sitä kirjaa.
- Tulisydän on komea kellanpunainen kollikissa, joka on nostettu juuri oppilaasta soturiksi.
- Harmaaraita, joka on samalla tavalla Tulisydämen kanssa juuri nostettu oppilaasta soturiksi.
- Väärätähti, joka on Jokiklaanin päällikkö. Se on valtavan suuri, vaalea ja raidallinen kissa, jolla on vääntynyt leuka.
- Yökarva, joka on Varjoklaanin päällikkö. Se on jo vanha musta kollikissa
- ja paljon muita kissoja.
Tähän mennessä kirjassa on puhuttu paljon Tulisydämestä ja hänen tavoistaan. Myös eri klaanien kissat ovat päässeet yhteiseen tapaamiseen, jossa ne keskustelivat ravinnosta, uusista reviireistä ja alueista sekä kissat olivat keskenään pohtineet kaikenlaista. Kirjan toinen luku päätyi siihen, kun Myrskyklaanin kissat alkoivat epäillä Väärätähden ja Yökarvan liittoutumisesta, vaikka he ovat eri klaanin päälliköt. Tai oikeastaan, Yökarva ei edes ole vielä oikea päällikkö, sillä se ei ole saanut lupaa Tähtiklaanilta toimia päällikkönä. Ensi yönä Yökarvalla on kuitenkin suunnitelma matkustaa Kuukivelle pyytämään Tähtiklaanilta lupaa ollakseen päällikkö.
Mielestäni kirjan luvut ovat olleet kiinnostavia ja jännittäviä. Kirjan toinen luku jäi niin jännittävään kohtaan, että tekee jo mieli siirtyä kirjan kolmannen luvun pariin. Luen kirjaa mielelläni, mutta siihen pitää keskittyä hyvin. Kirjassa on paljon erikoisia nimiä ja asioita, mitkä pitää painaa mieleen tarkasti. Näin pysyn tarinassa kärryillä.
Olen nyt lukenut kirjaa kaksi ensimmäistä lukua ja niissä on esitelty seuraavat henkilöt:
- Sinitähti, joka on Myrskyklaanin päälikkö. Se on siniharmaa naaraskissa, jonka kuonon ympärillä on hopeisia juovia
- Tiikerikynsi, joka on Myrskyklaanin varapäälikkö. Se on suuri tummanruskea kollikissa, jolla on harvinaisen pitkät etukynnet
- Punahäntä, joka on tapettu ilmeisesti kirjasarjan ensimmäisessä osassa. En ole itse lukenut sitä kirjaa.
- Tulisydän on komea kellanpunainen kollikissa, joka on nostettu juuri oppilaasta soturiksi.
- Harmaaraita, joka on samalla tavalla Tulisydämen kanssa juuri nostettu oppilaasta soturiksi.
- Väärätähti, joka on Jokiklaanin päällikkö. Se on valtavan suuri, vaalea ja raidallinen kissa, jolla on vääntynyt leuka.
- Yökarva, joka on Varjoklaanin päällikkö. Se on jo vanha musta kollikissa
- ja paljon muita kissoja.
Tähän mennessä kirjassa on puhuttu paljon Tulisydämestä ja hänen tavoistaan. Myös eri klaanien kissat ovat päässeet yhteiseen tapaamiseen, jossa ne keskustelivat ravinnosta, uusista reviireistä ja alueista sekä kissat olivat keskenään pohtineet kaikenlaista. Kirjan toinen luku päätyi siihen, kun Myrskyklaanin kissat alkoivat epäillä Väärätähden ja Yökarvan liittoutumisesta, vaikka he ovat eri klaanin päälliköt. Tai oikeastaan, Yökarva ei edes ole vielä oikea päällikkö, sillä se ei ole saanut lupaa Tähtiklaanilta toimia päällikkönä. Ensi yönä Yökarvalla on kuitenkin suunnitelma matkustaa Kuukivelle pyytämään Tähtiklaanilta lupaa ollakseen päällikkö.
Mielestäni kirjan luvut ovat olleet kiinnostavia ja jännittäviä. Kirjan toinen luku jäi niin jännittävään kohtaan, että tekee jo mieli siirtyä kirjan kolmannen luvun pariin. Luen kirjaa mielelläni, mutta siihen pitää keskittyä hyvin. Kirjassa on paljon erikoisia nimiä ja asioita, mitkä pitää painaa mieleen tarkasti. Näin pysyn tarinassa kärryillä.