14.9.2017
Toinen kerta
Tämän kerran suunnitelmani eivät menneet aivan nappiin, sillä menin Nelian mukaan ostamaan hänelle tarvikkeita työtään varten. Tällä kerralla minun olisi pitänyt saada muotti valmiiksi, kaivertaa se ulos savikasasta ja päästä jo valamaan korua. Minulla meni reissussa väriliikkeeseen vähän vaille yksi oppitunti, joten minulle jäi aikaa toinen oppitunti. Pari ongelmaa korun kaivertamisessa ilmeni, sillä huolimattomasti onnistuin kaivertamaan pienen palasen korumuotin reunasta pois, joka vaikutti paljon valmiin korun muotoon. Aloitin siis turhautuneena alusta veistämään savea.
Kuuntelin musiikkia tehdessäni työtä, joten siksi olin rauhallinen tunnilla. Toisaalta, osaan käyttäytyä hyvin myös ilman musiikkia, mutta minulle on vaikeaa työskennellä melussa. Jotkut ryhmästä taas pelleilivät, mutta tälläkertaa se ei minua haitannut!