Kässä

Liitutaulunaulakko17.3.2022

Opin spreimaalaamaan. Olimukava maalata. Metallin viilaus tuntui vaikeakta Valmis työ on mielestäni hieno väteiltä.

Niskatyyny

Opin ompelemaan silmät hyvin.
Onnistuin erityisen hyvin luppakorvissa.
Olisin voinut tehdä paremmin huolittelun.
Valmistyö on mielestäni hieno.

16.12.2021

Sain ommeltua kaikki palat yhteen ja ensi kerralla saan sen valmiiksi

9.12.2021

Sain leikattua kaikki osat ja ommeltua silmät ja nenän.

Neulottupallo

Opin neulomaan ja päättelemään opin myös luomaan silmukat.
Onnistuin erityisen hyvin punaisessa suikaleessa.
Olisin voinut tehdä paremmin vihreän suikaleen.
Valmis työ on mielestäni hieno.
Ehdin myös leikata niskatyynyn ensimmäisen osan.

18.11.21

Sain toisenkin palan valmiiksi ja ompelin jo niitä yhteen.

11.11.21

Sain toisen suikaleen valmiiksi ja aloitin toista.

4.11.21

Ensi kerralla saan ekan palan valmiiksi ja enää on jäljellä kolmecm neulottavaa.

28.10.21

Neuloin suurin piirtein 5 senttimetriä

14.10.2011

Jatkoin neulomista.
Vähän oli vaikeaa.
Simukoitakin tuli vahingossa lisää.

Sammakko

Opin ompelemaan mutkia.
Onnistuin erityisen hyvin leikkaamisessa.
Olisin voinut tehdä paremmin ompelun.
Valmis työ on  mielestäni hieno.

Blogi

Valmis työ 9.9.2021

Opin että huolittelussa painin jalka on vähän tyhjällä.
Onnistuin erityisen hyvin ompelussa.
Olisin voinut tehdä paremmin huolittelun.
Valmis työ on mielestäni hieno