Vko 2
Uusi vuosi, uudet kujeet...eli eskari alkaa taas
Uuden vuoden vaihtumisen jälkeen aloitimme eskarin tiistaina 7.1. Olipa mukava tavata pitkän vaapaan jälkeen.
Tunnelma oli iloinen ja myös melko rauhallinen. Tämä päivä pyhitettiin aamupiirin jälkeen leikille. Ensin leikittiin salissa ja luettiin kirja ennen ruokailua. Ruokailun jälkeen juttelimme siitä, minkälaisia raketteja kukin oli nähnyt ja miten vuosi oli vaihtunut. Ja sitten leikittiin!
Keskiviikkona aloitimme päivän kirjaston satuhuoneesta. Aloitimme perinteisesti aamupiirillä ja kalenterilla.

Tämän jälkeen Mona ope esitteli kaksi erilaista kirjaa; "onni-pojan talvi seikkaiu" ja " Vauhdikas syntymäpäivälahja".

Pelkkien kansikuvien perusteella lapset pohtivat kumpi nkirjoista voisi olla totta ja kumpi satua. Miksi? "No koska tossa toisessa on ihmisiä." " Tossa on oikeeta lunta ja ne hiihtää." " Eihän kissat voi ajaa mopolla." " Ei eläimillä voi olla kypäriä." jne. Eli todellinen ja epätodellinen erottuivat selvästi lasten ajatuksissa. Kirjat lettiin ja vielä sen jälkeen voitiin todeta yhdessä, että oikeassa oltiin. :)
Tämän jälkeen siirryimme hetkeksi enkku-kerhon maailmaan. Siellä kertailtiin syyyskaudella opittuja asioita.

Enkku-kerhon jälkeen oli vihkotehtävän aika. Tehtävänä oli muuttaa oikeat eläimet satuhahmoiksi.

Tehtävän jälkeen jäi vielä aikaa maton kutomiselle. Kaikki eivät vielä ole tähän puuhaan päässeet, mutta tätä kädentaitoa harjoitellaan kaikkien kanssa.

Torstaina pääsimme nauttimaan ihanasta ulkosäästä. Aurinkokin jo näyttäytyi. Ulkona turkoosit halusivat yhteisleikkejä. Lapset leikkivät maa-meri-laiva ja mustekala-leikkiä.
Ulkoilun jälkeen keskustelimme aamupiirissä siitä, mitä lapset haluaisivat vuodelta 2020. Ajatusten kirjo oli melkoinen: pleikkarin pelaamisesta siihen, että kaikki olisivat onnellisia :)
Tämän jälkeen aloimme askarrella "taulua" vuodesta 2020. Kimalletta ja glitteriä riitti.

Perjantaina aamupiirissa turkoosit saivat kuulla kahdesta uudesta asiasta tälle vuodelle. Ne olivat viikon eskarilainen ja Luku-Liskon vierailu.
Lukulisko ilmestyy jonkun lokeroon maanantaina, nyt jäää vielä lepäämään viikonlopuksi eskariin, mutta uteliaana haluaa jo tutustua uusiin kirjoihin ja kokemuksiin.

Ja viikon eskari sai jo tietää "tittelinsä". Hän sai myös kotitehtäviä.
Aamupiirin jälkeen askartelut jatkuivat ja glitterit pölisivät jälleen kerran.

Osa jatkoi ompeluaan ja osa leikkejään.