Näyttämömusiikki

Ooppera


Ooppera on näyttämötaiteen muoto, jossa yhdistyvät klassinen musiikki ja näytelmä.

Ooppera kuuluu näyttämömusiikin varhaisimpiin muotoihin. Juuret ulottuvat renessanssin aikaan.

Ooppera perustuu librettoon eli oopperan juoneen.

Resitatiivit ovat puhelauluosuuksia.

Aariat ovat laulettuja osuuksia.

Aariat jaetaan laulajilla äänialojen mukaan.

Teoksesta riippuen teoksessa saattaa olla myös duettoja eli kahden laulajan esittämiä kappaleita sekä isompia kuorokohtauksia.

Operetti


Operetti on kevyt näytelmä, johon liittyy klassinen musiikki.

Operetissa on yleensä sekä laulettuja että lausuttuja vuorosanoja.

Operetti muistuttaa oopperaa, mutta on aiheiltaan kevyempi.

Operetti syntyi Ranskassa, missä ooppera sai rinnalleen kevyempiä muotoja.

Baletti


Baletissa yhdistyvät klassinen musiikki ja tanssi.

Baletti kuuluu näyttämömusiikin varhaisimpiin muotoihin. Juuret ulottuvat renessanssin aikaan.

Baletti on länsimaisen tanssitaiteen vanhin lajityyppi ja siinä noudatetaan tarkkaa liikkeellistä kurinalaisuutta.

Baleteissa juonta ei voi tulkita puhuen tai laulaen, joten tanssijoiden on tulkittava kaikki tunteet pelkästään kehon kautta sekä ilmein.

Baleteissa on usein sekä soolonumeroita että balettikuorokohtauksia (corps de ballet).

Baleteissa on myös usein kahden tanssijan osuuksia, joita kutsutaan nimellä pas de deux.

Musikaali


Musikaali on näytelmä, jossa repliikkejäkin esitetään laulaen.

Musikaali on kevyen musiikin yhdistelmä oopperasta ja baletista.

Musikaalissa yhdistyvät näytelmä, kevyt musiikki, laulu ja tanssi.

Musikaali esitystaiteen muotona syntyi noin 1920-luvun lopulla, suunnilleen samaan aikaan äänielokuvien kanssa.

Musiikki on vaihdellut vuosikymmenten yleisimpien musiikkityylien mukaan lähtien kevyemmistä laulelmista jazziin ja sieltä nykypäivän tunnettuihin klassikoihin.

Musiikkinäytelmä


Musiikkinäytelmässä repliikkien välissä esitetään musiikkinäytelmään sopivia kappaleita.

Musiikkinäytelmässä on mukana näytelmän lisäksi kevyttä musiikkia, laulua ja tanssia.

Elokuvamusiikki


Elokuvat perustuvat sekä visuaalisuuteen että auditiivisuuteen.

Visuaalisuuteen liittyy kaikki, jonka voimme silmin havaita, kuten näyttelijöiden roolisuoritukset sekä erilaiset visuaaliset tehosteet.

Auditiivisuuteen liittyy kaikki, jonka voimme korvin havaita.


Musiikki on tärkeässä osassa mitä tulee tunnelman luomiseen. Hyvässä elokuvassa musiikki kulkee käsi kädessä visuaalisuuden kanssa, emmekä välttämättä kiinnitä aina edes huomiota musiikin olemassaoloon.

Hyvä elokuvamusiikki on sävelletty siten, että se täydentää tunnelmaa juuri sopivasti ja vie tilaa vain silloin kun on tarkoitus.


Elokuvien kohtauksiin liitetään vasta editointivaiheessa musiikki ja äänitehosteet.