Rauhan ja suvaitsevaisuuden vuosi 2016

Rauhan ja suvaitsevaisuuden päivät alkoivat juhlallisesti maanantaina, kun saimme vieraiksemme tunnettuja ja arvovaltaisia henkilöitä. Rauha-aiheiseen paneeliin osallistuivat kansanedustajat Hanna Sarkkinen (vas.), Tytti Tuppurainen (sd.) ja Mirja Vehkaperä (kesk.) sekä kaupunginvaltuutettu Satu Haapanen (vihr.). Mukaan oli kutsuttu myös kokoomuksen ja perussuomalaisten edustus, mutta tällä kertaa heiltä ei kukaan päässyt tulemaan mukaan. Vieraat saapuivat keskustelemaan rauhasta ja suvaitsevaisuudesta koulumme abiturienteille tarkoitettuun tilaisuuteen. Värikkään ja paikoitellen kovasanaisenkin keskustelun kaikki osallistujat olivat yhtä mieltä suvaitsevaisuuden ehdottomasta tärkeydestä yhteiskunnassamme.

Vierailijoiden lisäksi yleisö sai osallistua keskustelutilaisuuteen. Omilla, keskustelua luoneilla kysymyksillään lukion opiskelijat saivat vastauksia esimerkiksi maahanmuuttoa ja nuorten syrjäytymistä koskeviin ongelmiin. Tilaisuuden johtaneet opiskelijakunnan jäsenet vaihtoivat lopuksi ajatuksia arvovieraiden kanssa ja saivat hyödyllisiä vinkkejä opiskelijakuntatoiminnan kehittämiseen.

Samana päivänä järjestettiin taksvärkki-info koulumme 7-luokkalaisille ja lukion 2016-ryhmille. Hyvin valmistellusta infosta seurasi, että taksvärkkiin osallistui taas yli 90 % koulumme oppilaista, joten voimme jakaa hyvää joulukuussa jälleen.

Polaris-tapaaminen

Tiistaina alkoi koulullamme myös Polaris-tapaaminen, johon osallistui sekä opettaja- että oppilasvieraita. Järjestelyissä oli mukana kaikki meidän koulun yksiköt. Päivä alkoi juhlatilaisuudella, jossa juhlapuhujana oli Andre Chaker. Hänen räväkkä ja mukaansa tempaiseva esitys jätti myös monia ajatuksia mielen sopukoihin.

Tiistain iltajuhla alkoi noin kymmenen minuutin mittaisella, upealla taiji-esityksellä, jonka jälkeen Polaris-vieraat saivat itse kokeilla näkemiään liikkeitä esiintyjän esimerkin mukaisesti. Tämä oli yllättävän vaikeaa, vaikka itse liikkeet eivät ihmeitä vaatineetkaan. Kaikki oli kiinni rentoudesta. Harjoittelun jälkeen saimme syödä aitoa italialaista pizzaa, jonka olivat tehneet koulumme opiskelijat. Maittavan ruuan jälkeen alkoi koulumme oppilaskuntien suunnittelema osio. Ensin alakoululaiset pitivät mielenkiintoisen Kahoot-visailun. Sitten oli illan päättävän ohjelmanumeron vuoro. Pelasimme yläkoululaisten johdolla ihmismuistipeliä, jossa kaksi kahden joukkuetta kilpailivat toisiaan vastaan. He yrittivät löytää muista ihmisistä pareja, joilla olisi sama merkki. Peli oli kaikista osallistujista antoisa.

Keskiviikkona jatkettiin Polaris-tapaamisen merkeissä. Opettajat pitivät kokoustaan ja peruskoulun vuosiluokilla 7. – 9. toteutettiin Rauhan ja suvaitsevaisuuden – rata. Mukana rataa toteuttamassa olivat Spr, Taksvärkki ry., Oulun ensi- ja turvakoti, Vuolle-opisto ja Oulun vastaanottokeskus. Lisäksi opettajamme ja opetusharjoittelijat järjestivät toimintapisteen Plan-järjestöstä, YK:sta ja ihmisoikeuksista. Mainittavaa on myös vapaaehtoistyö, jossa koulumme 9-luokkalaiset tekivät opettajiemme johdolla avustustavaroita (leivonnaisia, tauluja, leluja ja torkkupeitteen). Osa oppilaista lajitteli ja merkitsi tavarat, jotka henkilökunta oli tuonut lahjoitettavaksi. Suurin osa lahjoituksista meni Hope ry:lle ja Oulun ensi- ja turvakodille.

Iso kiitos kaikille mukana olleille!


Lukion opiskelijakunnan hallitus ja Hellevi Kupila