Ammatinvalinta ja terveys
Terveydelliset tekijät

Kun mietit koulutusta ja itselle sopivaa ammattia, on hyvä muistaa huomioida myös terveydelliset tekijät. Terveydestä puhuttaessa voidaan puhua sekä fyysisestä että henkisestä hyvinvoinnista. Uravalintamme vaikuttavat monin tavoin sekä fyysiseen että henkiseen terveyteemme.
Fyysinen terveys:
Onko sinulla fyysisiä tarpeita tai terveydellisiä tekijöitä, jotka olisi hyvä huomioida valintaa tehdessäsi?
Jos sinulla on esimerkiksi selkäongelmia, istumatyö ei ehkä ole silloin paras vaihtoehto. Jos sinulla on ollut astmaa tai ihottumaa, kannattaa miettiä, onko järkevää hakeutua aloille, joissa joudut altistumaan tekijöille, jotka pahentavat tilannetta.
On olemassa riskialttiita ammatteja. Toki näidenkin ammattien harjoittamisesta pystyy selviämään. Tämä edellyttää toki sitä, että tiedostat riskit ja ymmärrät, miten voit vähentää esimerkiksi mahdollista altistumista.
Henkinen terveys:
Henkinen hyvinvointi on myös tärkeä asia. Ovatko koulutuksen myötä avautuva työympäristö ja työnkuva sellaisia, että ne tukevat hyvinvointiasi ja että pystyt työskentelemään näissä tehtävissä?
Jos sinulla on ollut esimerkiksi ahdistusta ja masennusta, kannattaa pohtia, onko työ henkisesti kuinka stressaavaa ja kuormittavaa. On hyvä pohtia, lisääkö työ mahdollisesti psyykkisen kuormituksen määrää tarpeettoman paljon.
Kuten olemme aikaisemmin puhuneetkin, työ merkitsee meille ihmisille eri asioita. Toisille se on merkittävä osa omaa identiteettiä, tunnetta siitä, kuka olen ja mikä on elämäni tarkoitus. Työn avulla kiinnitymme osaksi yhteiskuntaa ja mahdollistamme tietynlaisen tulotason elämässämme. Omaa taloudellista hyvinvointia onkin ehkä hyvä miettiä hieman myös.
Olet varmasti kuullut aikuisten puhuvan työuupumuksesta ja työn mukanaan tuomista terveyshuolista. Työuupumus on monimuotoinen asia ja siihen vaikuttavat monet eri tekijät. On hyvä muistaa, että se, mikä toiselle aiheuttaa väsymystä ja jaksamisen haasteita, voi olla toiselle jotain ihan muuta. Jos siis olet kuullut jonkin työn stressaavuudesta, muista aina, että jokainen meistä on yksilö, joka tuntee ja kokee asiat omalla tavallaan.