Oppilashuoltoryhmät

Oppilashuollon UKK (paikallinen tarkennus)

Oppilashuoltoryhmät

Oppilashuollossa toimii kolme monialaista oppilashuoltoryhmää.

Oppilashuollon ohjausryhmä Ryhmä kokoontuu kerran vuodessa sivistysjohtajan kutsumana. Ryhmään kuuluu koulujen rehtorit, koulukuraattori, vastaava kuraattori, terveydenhoitaja ja psykologipalveluista vastaava. Tarvittaessa kokouksiin voidaan kutsua muita asiantuntijoita. Ryhmä vastaa oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä

Koulukohtainen oppilashuoltoryhmä vastaa koulun oppilashuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Ryhmän keskeinen tehtävä on yhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen sekä muun yhteisöllisen oppilaitoshuollon kehittäminen. Ryhmä seuraa mm. sairauspoissaolojen määrää, kiusaamistapauksia ja palautetta oppilaitoksen toiminnan arvioinnista. Mikäli näissä on viitteitä kehittämistarpeesta, opiskeluhuoltoryhmä suunnittelee toimia ongelmakohtien poistamiseksi. Asioiden käsittely tapahtuu yleisellä tasolla, koko työyhteisöä ja sen rakenteita koskien, ei yksittäisten henkilöiden asioita käsitellen.

Kokoonpano:

  • Koulun rehtori
  • Erityisopettaja
  • Koulukuraattori
  • Kouluterveydenhoitaja
  • Oppilaskunnan ja vanhempainyhdistyksen edustaja tarvittaessa

Lisäksi yhteiskoulussa

  • Jopo-opettaja
  • Oppilaanohjaaja
  • Vararehtori

Tarvittaessa oppilashuoltoryhmä kuulee muita asiantuntijoita, joita kutsutaan kokoukseen, mikäli heidän asiantuntemuksensa tuo oleellista lisätietoa käsiteltäviin asioihin. Oppilashuoltoryhmä tiedottaa käsittelemistään asioista koko kouluyhteisölle.

Ryhmä kokoontuu vähintään kerran lukuvuodessa ja sen kutsuu koolle koulun rehtori. Kokoontumisista laaditaan muistiot.

Yksilökohtainen oppilashuoltoryhmä eli asiantuntijaryhmä, joka kokoontuu tapauskohtaisesti ja tarvittaessa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä