Kappalejako tehdään sisennyksillä

Painoteksteissä ja käsin kirjoitetuissa teksteissä on ollut vallitsevana sellainen kappaleiden esittämisen tapa, jota tässäkin oppaassa käytetään. Kappaleiden välissä ei tällöin ole tyhjää riviä eikä ylipäänsä tyhjää tilaa, vaan uuden kappaleen ensirivin (ensimmäisen rivin) alussa vain on pieni sisennys. Tavallisesti otsikon, taulukon tms. jälkeisen kappaleen ensiriviä ei sisennetä. Toisin sanoen sisennys on tarpeen vain, kun edellä on kappale. Sisennyksen määrä on yleensä 1–1,5 kertaa fontin koko. Se vastaa suunnilleen kolmen merkin leveyttä. Leveyttä ei kuitenkaan aseteta ohjelmissa merkkeinä vaan typografisia mittoja (kuten fontin kokoa) käyttäen. Ajatuksena on, että pienikin sisennys riittää osoittamaan kappalejaon, varsinkin, kun ote­taan huomioon, että edeltävän kappaleen viimeinen rivi on yleensä selvästi vajaa. Tässä esitys­tavas­sa käytetään tyhjää riviä tai muuta tyhjää tilaa kappaleiden välillä erikois­tarkoi­tuk­seen: osoittamaan tekstin jakautumista kappaletta suuremmiksi koko­nai­suuk­sik­si. Esi­mer­kik­si kaunokirjallisuudessa voidaan tällä tavoin osoittaa tekstin taitekohta, kuten paikka, jossa yhtenäinen kerronta päättyy ja sitä seuraa ehkä hyvinkin eri tilannetta käsit­te­le­vä teksti. Ot­sik­koa tai tyhjää tilaa seuraavan tekstin ensimmäisen kappaleen ensiriviä ei tällöin yleensä sisen­netä. Yksinkertaisinta on sisentää kaikkien kappaleiden ensirivit. Nykyisin sellaista ei yleensä suosita, vaan ainakin tekstin ensimmäinen ja kunkin otsikon jälkeinen kappale jätetään sisentämättä. Kieli­toi­mis­ton oikein­kirjoitus­opas suosittaa tätä ja mainitsee perusteluksi, että tällöin sisennystä ei tarvita kappaleiden erottamiseksi toisistaan. Eri näkemyksiä ja käy­tän­tö­jä on siitä, sisennetäänkö koko palstan levyisen kuvan, luetelman, taulukon, sisen­ne­tyn lai­nauk­sen tai muun normaalista kappaleesta poikkeavan kokonaisuuden jälkeinen kappale. Historiallisesti sisennys johtuu siitä, että aikoinaan, kun kirjoitusmateriaali oli hyvin kallista, se käy­tet­tiin kokonaan ja kappaleet erotettiin toisistaan vain ¶-merkillä. Myöhemmin ruvettiin käyttämään lisäksi rivinvaihtoa, mutta ¶-merkki jäi kappaleen aloittavan rivin alkuun. Myöhemmin sitä ei enää kirjoitettu, mutta sen paikalle jätettiin tyhjä tila.