Elo- ja syyskuu 2019

KLL:n suunnistuskisat

Kuun vaihteessa Keuruulla pidettiin Koululiikuntaliiton suunnistusmestaruuskilpailut, jonne Taavetin koulultakin lähti innokas porukka etsimään rasteja. Nuori joukkue sai kokemusta ja onnistumisia matkallaan. Osallistujia kisoissa oli peräti 1400.

Kouluviestikarnevaalit 20.9.

Imatralla kirmattiin perjantaina 20.9. kouluviestikarnevaalien merkeissä. Taavetistakin lähti aamuvarhain bussilastillinen koululaisia juoksemaan ja kannustamaan tähän viidettä kertaa järjestettävään eteläkarjalaiseen urheilutapahtumaan. Imatran Ukonniemen urheilukentällä viestiosuuksilla juoksenteli peräti 143 joukkuetta 25 eri koulusta.

Kasvioita syntyy

Syksy on kasvion tekemisen aikaa. Niinpä näinä päivinä voi nähdä koulun lähimetsissä vilskettä, kun oppilaat etsivät kuvattavia kasveja ja rakentelevat kuvistaan itselleen digikasviota.

Välkkärikoulutus 17.9.

Tänä syksynä välituntiliikuttajaksi eli välkkäriksi ilmoittautui huima määrä viides- ja kuudesluokkalaisia. Jokke ja Venla kouluttivat tulevia välkkäreitä koko päivän Taavettihallilla ja koulun salissa. Syksyn mittaan uudet leikinvetäjät pääsevät tositoimiin vetäessään salissa ja ulkona ikäisilleen ja nuoremmilleen enemmän ja vähemmän tuttuja pelejä.

Poistumisharjoitus

Keskiviikkona 11.9. Luumäen kouluissa pidettiin poistumisharjoitukset. Tällä kertaa pelastauduttiin kuvitellusta tulipalosta. Opettajat johdattivat oppilaat sovituille kokoontumispaikoilla ja pelastuslaitos antoi tapahtumista oman palautteensa.

Sataa, sataa ropisee, pilipili pom...

Kovat sadekuurot ovat viime päivinä kastelleet oppilaat niin, että vaatteet ovat olleet litimärkiä. Niinpä reppuun olisi hyvä laittaa varasukkaa ja muuta kuivaa puettavaa, ettei mene loppupäivä palellessa. Kumisaappaat ovat pop!

Alakoulun vanhempainilta 5.9.

Alakoulun vanhempainillan yhteisessä osuudessa olivat aiheena tällä kertaa pääasiassa käyttäytymiseen liittyvät asiat. Rehtori kertasi ruokalassa KiVa Koulu -ohjelmaa eli kiusaamisen vastaista toimenpideohjelmaa, joka koulussamme on ollut käytössä jo useamman vuoden ajan. Esiteltiin myös uusi eteläkarjalainen koulukiusaamista koskeva toimintamalli, jota on ollut puuhaamassa koulujen, kuntien, poliisin ja Eksoten edustajia. Lainvastaisten tekojen selvittelyssä yhteys otetaan jatkossa poliisiin (tutustu poliisin ohjeistukseen!). Kolmas käyttäytymiseen liittyvä aihe oli myöhemmin tänä lukuvuonna aloitettava ProKoulu-toimintamalli, jolla pyritään ennaltaehkäisemään käyttäytymisen pulmia.

Lopuksi terveydenhoitaja Kirsi Pekkanen muistutti vanhempia heidän lastensa pelaamisen ja netissä liikkumisen vaaroista. On käynyt ilmi, että jotkut oppilaat ovat saaneet ikäviä viestejä ja kuvia aikuisilta. Vanhemmille näistä ei valitettavasti aina kerrota, joten kodeissa kannattaa olla valppaana ja keskustella asiasta.

Seiskat Hietoinrannassa


Uudet seiskat viettivät perinteisen päivän Hietoinrannan leirikeskuksessa auringon paistaessa ja ukkosen jyristessä. Hieman myös kastuttiin, mutta se ei tunnelmaa haitannut. Päivän aikana tiimityötaidot ja toisen auttaminen olivat kultaa, kun ryhmät nousivat nuoralle liikuntarastilla.

Poikamme maailmalta

Keskiviikkona 14.8. koulullamme vieraili entinen oppilaamme Mika Hentunen, jonka voi nykyään bongata televisiosta, sillä Mika työskentelee YLE:n Yhdysvaltojen kirjeenvaihtajana ja vilahtelee uutisissa tuon tuosta. Mika kertoi olleensa yli 17 vuotta maailmalla ja työskennelleensä viidessä eri maassa. 

Mika Hentunen oli saanut kipinän toimittajan työhön vaihto-oppilasvuotenaan Saksassa, johon hän oli myöhemmin palannut tekemään töitä avustavana toimittajana ja niin kansainvälinen ura lähti käyntiin. Eräs mieleenpainuvimmista työtilanteista on ollut Yhdysvalloissa vuonna 2005 tuhoa kylvänyt Katrina-hirmumyrsky seurauksineen. Toimittajan työn ohella Mika Hentunen on kirjoittanut neljä kirjaa, joista kaksi on dekkareita. 

Tilaisuuden lopuksi entinen oppilaamme antoi myös medialukutaitoon liittyviä tärkeitä neuvoja nykyisille opiskelijoillemme. Opiskelkaa ja seuratkaa uutisia! Suhtautukaa kriittisesti siihen, mitä tiedotusvälineissä näette ja kuulette. Älkää ottako kaikkea totena, vaan tarkistakaa eri lähteistä, mitä aiheesta kirjoitetaan. Seuratkaa maailmaa ja pysykää ajan tasalla siitä, mitä maailmalla tapahtuu. Tsemppiä tulevaisuuteen!

Koulutyö alkoi



Taavetin koulussa aloitettiin lukuvuosi kokoontumalla saliin, jossa keltalakkiset, uudet ekaluokkalaiset toivotettiin taputuksin tervetulleiksi. Rehtori muistutti tilaisuudessa hienosti käyttäytyneitä oppilaita työnteon tärkeydestä. Kannattaa opiskella sitkeästi ja parhaansa yrittäen.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä