NouHätä!

Kouvolan pääpaloasemalla käytiin 28.3.2019 Suomen Pelastusalan keskusjärjestön NouHätä!-kilpailun Kaakkois-Suomen aluekilpailu. Mukana oli joukkueita 22 koulusta Kymenlaaksosta ja Etelä-Karjalasta. Joukkueet olivat jo aiemmin käyneet läpi kuntien aluekarsinnat ja selvinneet parhaimmistoon. Taavetin koulusta oli kilpailemassa Jannika Toikka, Riikka Juntto sekä Emma Ihaksi. Aluekilpailun tehtävien aiheita oli sammutuksen ja sähköiskun lisäksi oikea toiminta sisätiloissa yleisen vaaramerkin soimisen jälkeen ja palovaroittimen käyttö sekä lisäksi oli myös teoriakoe. Taavetin joukkue sijoittui hienosti Etelä-Karjalan kolmanneksi.